torstai 16. lokakuuta 2014

Sormisyötäviä Korukeitaan kutsuvierastilaisuudessa

Korukeidas muutti avarampiin, kauniisti sisustettuihin tiloihin Euran keskustaan. Löydätte liikkeen entisistä Luonnonhelman tiloista, kannattaa käydä kurkkaamassa. Sohvaryhmä oli vallan ihana, se kutsuu tekemään kiireettömiä ostoksia, kuten esimerkiksi kihla- tai vihkisormusten valinnasta ei ihan viidessä minuutissa yleensä selviä. Liike aukesi viime perjantaina, mutta kutsuvierastilaisuus oli edellisenä torstai-iltana.












Mukavilla kokkareilla esiintyi hurmaava Johanna Pakonen ja tarjottavien suunnittelusta ja tekemisestä vastasi allekirjoittanut liikkeen omistajan, Riina Leskelän pyynnöstä. Juustokakusta tein omenaisen mukiversion, pienet ruskeat piparit saivat päälleen notkistettua Aurajuustoa lakkahillon kera ja pienet suupala-leivät tarjottiin pursotettujen päällysteiden kanssa. Vaaleissa leipäsissä päällysteen pääosassa oli punajuuri, tummissa taasen, uskokaa tai älkää, mutta juuresmuusi! Avajaispäivää varten tuunasin valmiit pienet kaurakeksit suklaakuorrutteella ja nonparelleilla. Reseptejä tulee sitten seuraavassa postauksessa!












6 kommenttia:

  1. Vau, mitkä tarjoilut! On tuossa ollut hommaa, mutta varmasti mukavaa silti tehdä tuollaiseen tilaisuuteen tarjottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä tykkään suunnitella ja näprätä tämän tyylisiä juttuja!:)

      Poista
  2. Ihanan näköisiä herkkupaloja olet tehnyt :p Makuyhdistelmät saivat kyllä vedet herahtamaan kielelle. Jään odottamaan ohjeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin ja viimein sain reseptit rustattua tänne blogiin, kiirettä on olevinaan pitänyt, kun kävimme viikonloppureissussa Amsterdamissa!☺

      Poista
  3. Ihanan näköisiä herkkutarjottimia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonniin ja nyt on sitten ohjeetkin vihdoin ja viimein, mä olin reissun jälkeen jotenkin niin nuutunut, en meinannut päästä vauhtiin ollenkaan tän blogin kanssa!☺

      Poista