perjantai 1. tammikuuta 2016

Pätkismoussekakku

Saimme kutsun ystävien luo uutta vuotta viettämään. Veimme tuliaisiksi kakun kahvipöytään. Mulla on joku Pätkis-mania meneillään, joten niistä sitten jotakin herkkua. Tuorejuustokakkua en ollut vielä Pätkiksistä kokeillut, joten päädyin siihen. Paras resepti löytyi Kanelitytön kakkuparatiisista, siihen lisäsisin vielä kahvia, tomusokeria, vaniljasokeria ja tilkan piparminttuaromia. Maku ja koostumus olivat kyllä ihan täydellisiä. Tämä helppotekoinen kakku on kyllä vähän vaarallinen, ei nimittäin ole helppoa olla ottamatta toista palaa, niin hyvää se on, Eipä ainakaan meidän neljän jäljiltä tästä 20 cm halkaisijaltaan olevasta kakusta kovin suurta palaa ystäville seuraavaksi päiväksi jäänyt!








20 -22 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka
Pohja:
1 pötkö minttu (tai muita) -dominoita
50 g voita
Täyte:
4 liivatelehteä
2 pss Pätkis-mini bites-paloja
250 g mascarpone-juustoa
2,5 dl Flora Vanillaa
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
tilkka (n. 1/2 tl) piparminttuaromia
1/2 dl kahvia

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Murskaa keksit täytteineen, sulata rasva ja sekoita ne keskenään. Levitä keksimuru kevyesti ruokalusikalla vuoan pohjalle. Älä painele, jottei pohjasta tule liian kovaa. Laita pohja kylmään jähmettymään siksi aikaa, kun teet täytteen. Laita täytteen liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen n. 10 minuutin ajaksi. Paloittele toinen pussillinen Pätkiksiä veitsellä pieniksi paloiksi. Vatkaa Flora Vanilla kovaksi vaahdoksi.  Sulata toinen pussillinen pätkiksiä vesihauteessa tai mikrossa. Pätkikset eivät sula sileäksi massaksi, mutta sekoittuvat silti tasaisesti muiden ainesten kanssa. Laita kulhoon mascarpone, rouhittu suklaa, sulatettu suklaa, tomusokeri, vaniljasokeri ja piparminttuaromi. Vatkaa tasaiseksi massaksi ja lisää Flora Vanilla hitaasti vatkaten. Kuumenna kahvi kiehuvaksi ja sulata sinne kuivaksi puristetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen massan joukkoon. Sipaise irtopohjavuoan reunoille pullasudilla kevyesti neutraalia ruokaöljyä (kakku irtoaa paremmin vuoasta) ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.


perjantai 4. joulukuuta 2015

Porkkanakakku

Tämän herkullisen, mehevän, kostean porkkanakakun reseptin löysin vanhasta Maria Öhrnin kirjasta Pehmeät suklaakakut. Ei tämä kakku kyllä ole suklaata nähnytkään, vaikka resepti suklaakakkukirjassa olikin! Kakku on erittäin helppotekoinen, kaikki ainekset vain sekoitetaan keskenään, ei tarvitse vatkailla mitään. Kakku kannattaa tehdä 1 -2 päivää ennen tarjoilua ja kuorruttaa vasta tarjoilupäivänä. Kirjassa olleen rahkakuorrutteen vaihdoin tuorejuustokuorrutteeseen. Kakkua voi mainiosti tehdä kaikkina vuodenaikoina. Mä luulen, että seuraavaksi tätä kakku nautiskellaan meillä jouluaattoillan kahvipöydässä, silloin taidan maustaa kakun piparkakkumausteella!






22 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka
Kakku:
2 1/2 dl neutraalia öljyä (laitoin rypsiöljyä)
3 1/2 dl sokeria
4 dl porkkanoita hienoksi raastettuna
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl muskottipähkinää
(voit korvata kanelin, kardemumman ja muskottipähkinän 2 -3 tl:llä piparkakkumaustetta)
1/2 tl suolaa
Kuorrute:
200 g Philadelphia-tuorejuustoa
50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
(1 rkl sitruunamehua ja vähän raastettua sitruunan kuorta tai
1 rkl appelsiinimehua ja vähän raastettua appelsiinin kuorta)

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele ja korppujauhota reunat. Sekoita öljy ja sokeri kulhossa. Lisää joukkoon raastetut porkkanat ja sitten munat yksitellen. Sekoita kuivat ainekset keskenään eri kulhossa ja lisää seos taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä kakkua 200-asteisen uunin alaosassa noin 40 -50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kakun pitää olla kiinteä, mutta mieluiten vielä hiukan kostea keskeltä. Anna kakun jäähtyä ja laita kylmään odottamaan tarjoilua. Sekoita tarjoilupäivänä kaikki kuorrutteen ainekset keskenään ja vatkaa ne kuohkeaksi seokseksi. Levitä kuorrute kakun pinnalle, koristele haluamallasi tavalla ja laita kakku kylmään, että kuorrute jähmettyy. Jos haluat kuorruttaa kakusta myös reunat, tee kuorrutetta kaksinkertainen annos.





perjantai 6. marraskuuta 2015

Tomaatti-mozzarellasalaatti - klassikko sopii juhlapöytään

Salaattien kanssa tulee välillä tuskailtua, kun miettii niitä juhlapöytään. Ei uskalla hirveästi kokeilla uusia aineksia, ettei se jää yksin syötäväksi, muttei viitsisi aina sitä samaakaan tehdä, vaikka tietää, että se maistuu kaikille. Mikäs sitten neuvoksi? Mitäs jos tekisi kuitenkin sitä tuttua ja turvallista, mutta panostaisikin vaihteeksi sen salaatin esille laittoon. Minä kokeilin tätä kikkaa muutamasta aineksesta valmistuvan iki-ihanan tomaatti-mozzarellasalaatin kanssa, kun meillä oli vieraita. Hyvin tuntui toimivan, sekä salaatin tekijä että kaikki muutkin ruokailijat olivat tyytyväisiä. Onkohan se psykologinen juttu, mutta kyllä se makukin oli mun mielestä erilainen, astetta parempi!☺






6 -8:lle hengelle
laakea tarjoiluastia
jotain vihreää ruukkusalaattia
5 -6 tomaattia
2 mozzarellapalloa, mielellään bufalamozzarellaa
tuoretta basilikaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
sitruunan puristettua mehua
(tummaa balsamicoa suihkepullosta)
klassikkoversio salaatista on täällä

Asettele ensin tarjoiluastian pohjalle salaatinlehtiä kiertämään astian reunoja, seuraavaksi tomaattilohkoja kehäksi niin, että osa salaatinlehdistä jää näkyviin ja revi keskelle mozzarellaa. Suikaloi basilikan lehdet ja levitä salaatin päälle. Mausta salaatti ripauksella suolaa ja  mustapippurilla. Halkaise sitruuna ja purista vähän sitruunan puolikkaasta mehua päälle. Lorauta revityn mozzarellan päälle oliiviöljyä ja viimeistele halutessasi suihkauksella tummaa balsamicoa. Salaatti on hyvää ilman balsamicoakin.




tiistai 20. lokakuuta 2015

Minttumokkapalat - uunipellillinen

Nuo Pätkis-patukat ovat kyllä merkillisiä, ne aateloivat reseptin kuin reseptin. Mokkapaloja on tarjottu varmaan joka huushollin kahvipöydässä, mutta nekin muuttuvat hyvistä superhyviksi, kun laittaa vähän Pätkistä ja piparminttuaromia sekaan. Minttuista versiota mokkapaloista olen tehnyt monta kertaa vähän eri resepteillä, mutta viime keväänä kun päätin tehdä niitä naapurin Emman ylioppilasjuhliin, piti etsiä jostain se paras mahdollinen resepti, se löytyi TarunTaikakakuista. Tarun mokkapaloista käyttämää masaliisa-nimitystä piti oikein käydä googlettamassa. Sieltä selvisi, että se on porilainen sisäpiirijuttu, nimitystä käytetään vain Porissa. Pakko laittaa tonne oheen meidän uusimmasta perheenjäsenestä, vanhemman pojan ja tyttöystävän Pussesta kuva, kun hän on NIIN filmaattinen!







24 -30 palaa
3 munaa
3,75 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa 
5½ dl vehnäjauhoja 
3 tl leivinjauhetta 
2 tl vaniljasokeria 
3 rkl kaakaojauhetta 
1 pss (140 g)minipätkiksiä 
1 tl piparminttuaromia
Päälle:
400 g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
8 reilua rkl voita
6 rkl kahvia
2 tl vaniljasokeria
1 tl piparminttuaromia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja lisää sinne kylmä maito. Laita muna-sokeri-vaahtoon vuorotellen kuivia ja nesteitä. Lisää lopuksi paloitellut pätkikset. Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla 20 minuuttia. Sulata päällistä varten kattilassa voi ja kun se on sulanut, lisää loput aineet. Sekoittele kunnolla ja kaada pohjan päälle. Levitä päällinen nopeasti lastalla ja laita samantien nonparellit ennen kuin pinta kovettuu. Anna piirakan jäähtyä kunnolla jääkaapissa ennen leikkaamista, näin saat siistit palat. Mehevän piirakan voi tehdä pariakin päivää ennen tarjoamista.





Tomaatti-fetapiirakka - uunipellillinen

Kun valmistaa tarjottavaa isommalle porukalle, helpoimmalla pääsee kun ottaa uunipellin esille ja valmistaa sekä suolaisen että makean piirakan pellillä. Pellillisestä piirakkaa tulee 25 -30 palaa ja varsinkin kiertoilmauunissa pellillisiä voi valmistaa kaksi kerralla. Eli aika ison porukan ruokkii yhdellä uunin lämmityksellä, kun on tarpeeksi isot astiat piirakoiden valmistamiseen. Maukas kasvispiirakka on varma valinta suolaisen piirakan osalta, se maistuu suurimmalle osalle. Mä löysin Hellapoliisin Kodin juhlakirjasta hyvän piirasohjeen, jota olen soveltanut monen monta kertaa omiin tarpeisiini. Vähän olen pohjaa muokannut ja täyteaineksiakin ronskilla kädellä, jätän yleensä esim. oliivit pois, koska niiden mausta eivät kaikki pidä. Sipulin lisäämistä piirakan täytteeseen ei kannata pelätä. Se kannattaa kuutioida tosi pieneksi ja kuullottaa pannulla, näin se "maastoutuu" sinne piiraaseen, niin ettei sitä kukaan siellä edes huomaa. Kasvispiirakan makua se parantaa yllättävän paljon. Laitan reseptin oheen sellaisena, joksi olen sen muokannut. Keväällä tein tätä piirasta naapurin Emman ylioppilasjuhliin ja kovasti olivat sielläkin piiraasta tykänneet. Mun uuni on 60-senttinen.





25 -30 palaa
300 g voita tai margariinia
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl vettä
hiven kuivattua basilikaa
Täyte:
200 g fetajuustoa kuutioina tai murusteltuna
1 pieni sipuli kuutioituna ja kuullotettuna
1 keltainen paprika kuutioituna
200 g kirsikkatomaatteja
1 ruukku basilikaa suikaloituna
Liemi:
4 munaa
4 dl ruokakermaa
4 dl juustoraastetta

Nypi huoneenlämpöinen rasva, suola, jauhot ja hiutaleet ryynimäiseksi ja lisää vesi nopeasti sekoittaen. Sekoita taikina tasaiseksi ja painele se leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä pinnalle fetajuusto ja sen päälle sipuli- ja paprikakuutiot. Puolita kirsikkatomaatit ja levitä ne piirakan päälle leikkauspinta ylöspäin. Sekoita liemen ainekset keskenään ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Kypsennä piirakkaa 200-.asteisessa uunissa 30 -40 minuuttia. Piirakan voi tehdä myös pyöreässä vuoassa, puolita silloin ainesten määrät.




torstai 17. syyskuuta 2015

Lohimousse

Helppotekoista lohimoussea tein ensimmäisen kerran, kun meille tuli vieraita, joista yhdellä oli "sipulikammo". Ajattelin, että narrataan vähän ja kokeillaan sitä sipulia sitten jauheena, se sopi sinne mousseen tosi hyvin (sipulikammoinen ylisti lohimoussen maasta taivaaseen). Tuo sipujauhe on hyvä idea silloinkin kun kestittävissä on lapsia mukana, raakaa sipulia kun eivät kaikki lapset syö. Ainakin meillä alkoi sipuli maistua lapsille vasta teini-iässä!  Jollain tyylillä se sipuli kannattaa sinne sekaan laittaa, se on oleellinen osa sitä makua. Omena kannattaa pilkkoa tosi pieniksi kuutioiksi ja samoin sipuli, jos sitä käyttää jauheen sijaan. Lohimousse käy mainiosti lisäkkeeksi aterialle ihan sellaisenaankin.



350 g smetanaa 
150 g kylmä- tai lämminsavulohta
tilliä maun mukaan
sitruunapippuria maun mukaan
1 pieni sipuli tai 1 tl sipulijauhetta
1 pieni omena
suolaa maun mukaan
Tarjoiluun:
Saaristolaisleipää tai ruisnappeja
Koristeluun:
tilliä

Vatkaa smetana kuohkeaksi. Pilko lohi pieniksi kuutioiksi. Kuori ja pilko sipuli ja omena myös mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Hienonna tilli. Sekoita moussen ainekset ja laita se ainakin tunniksi kylmään ennen leipien tekoa/tarjoilua, että maut tasaantuvat. Lusikoi leipien päälle lohimoussea ja koristele tillillä. Tarjoa heti.

Katkarapusuupalat

Kauniin vaaleanpunaisiin katkarapusuupaloihin sain idean joskus vuosia sitten katsomastani Nigella Lawsonin ruokaohjelmasta. Nigella teki katkarapucocktailin vähän tähän tapaan. Mulla cocktail jalostui tällä kertaa pieniksi suupaloiksi, joita voi tarjota ruokahalun herättäjänä ennen ateriaa tai vaikka illanistujaisten pikku herkkupaloina. Ne voi tehdä etukäteen valmiiksi, mutta voi tarjota ihan välittömästikin, maku on heti kohdallaan, eikä vaadi tasaantumista. Omat maistelulusikkani tilasin Verkkokaupasta edulliseen hintaan, mutta suupalat saa kauniisti tarjolle ihan tavallisissa ruokalusikoissakin.





 1,5 dl kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia
1 dl majoneesia
2 rkl ketsuppia
pari purausta sitruunamehua
5 -7 tippaa tabascoa
1 tl sokeria
ripaus suolaa
ripaus cayennepippuria
vajaa 1/2 punttia tilliä
1-2 sulatettua isoa (pakaste)katkarapua/lusikka 
Koristeluun:
ruohosipulia

Hienonna tilli ja laita pienehköön kulhoon kaikki ainekset katkarapuja lukuunottamatta annetussa järjestyksessä. Sekoita huolellisesti. Laita massaa lusikoihin, päälle katkarapu ja koristele ruohosipulilla.  Suupalat voi tarjota heti tai tehdä lusikoihin tarjoilualustalle valmiiksi odottamaan tarjoilua. Laita siinä tapauksessa ne kylmään tarjoiluhetkeen asti.




keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Parsamousse

Jotakin piti keksiä viime sunnuntain päivällisille alkupalaksi. Näin yhdessä kirjassa parsamoussen reseptin, nimi jäi jotenkin kummittelemaan päähäni. Nyt kun parsat ovat taas ilmestyneet kauppoihin, mousse nousi taas mieleeni. Katsoin netistä vielä muutamaa reseptiä ja päädyin itse alla olevaan versioon, taitaa olla sekoitus Maku- ja Anna-lehtien resepteistä. Parsakauden ulkopuolella tätä voi tehdä vihreästä säilykeparsasta, siinä Pikkuherkkuja juhlahetkeen-kirjassa oli tehty niin. Parsan lisäksi moussessa voi käyttää kermaa vaahtona, mascarponea, ranskankermaa, maitorahkaa tai vaikka turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia. Suurimmassa osassa reseptejä oli käytetty liivatteita, mutta oli niitä ilmankin. Suolan ja pippurin lisäksi oli mausteena käytetty kanalientä tai valkoviiniä, sitruunamehua ja sokeria. Tällä moussella on mukava aloittaa keväinen juhla-ateria.








6:lle hengelle:
400 -450 g vihreää tankoparsaa (tai vihreää säilykeparsaa)
2 liivatelehteä
1 dl kanalientä (1 dl kiehuvaa vettä + 1/2 kanaliemikuutiota)
2 dl vispikermaa
1/2 prk mascarponea (tai ranskankermaa, rahkaa tai kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia)
1/2 pienen sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria myllystä
Koristeeksi:
parsannuppuja

Vihreää parsaa ei tarvitse kuoria (jos kuoret eivät ole paksuja), joten leikkaa vain kovat, puumaiset varsien alaosat pois. Leikkaa myös parsojen yläosista pari nuppua/annos koristeluun. Pätki parsat muutaman sentin mittaisiksi ja keitä ne kunnolla kypsiksi merisuolalla (veteen voi lisätä sokeria ja sitruunamehuakin makua antamaan) maustetussa vedessä, n. 5 minuuttia. Kaada vesi pois ja jäähdytä parsat kylmässä vedessä. Jos käytät säilykeparsaa, unohda edellä oleva ja valuta ja pätki parsat. Soseuta ne kulossa sauvasekoittimella. Vaahdota kerma vatkaimella. Lisää parsasoseen joukkoon mascarpone, sitruunan mehu, suola ja pippuri ja sekoita vatkaimella. Lisää kermavaahto varovasti käännellen joukkoon. Lisää viimeisenä kylmässä vedessä liotetut, kuumaan kanaliemeen sulatetut liivatteet joukkoon. Sekoita ja jaa annosmaljoihin tai -laseihin. Anna hyytyä kylmässä pari tuntia. Tarjoa alkupalana.




maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pähkinäinen vihersalaatti - simppeliä, hienostunutta ja hyvää!

Mä aloitan eilisten vierastarjottavien purkamisen helpoimmasta päästä eli yksinkertaisesta vihersalaatista, joka onnistui täydellisesti eli se oli SUPERHYVÄÄ, kaikki kuusi tykkäsimme kovasti. Yksinkertainen ulkonäkö petti pahasti, olisi luullut, että se on vähän tylsän makuista, mutta päinvastoin, se oli todella maukasta. Ajattelin taas, ettei näin yksinkertaista kehtaa julkaistakaan, mutta kun ne vieraat vaatimalla vaati, että tämä täytyy ehdottomasti laittaa blogiin. Olin visioinut tekeväni päivällispöytään kaksi salaattia, joista toinen olisi ruokaisampi broilerisalaatti ja toinen tosi simppeli vihersalaatti. Ajattelin, etukäteen, että tämä yksinkertainen salaatti muodostuisi parin sortin vihreästä, pähkinöistä ja vinaigretistä. Tein niitä tarjottavia tapani mukaan kovalla kiireellä Isännän toimiessa apukokkina. Salaatit kulhoon ja Isännän pilkkomat pähkinät perään. Ajattelin, etten ala mitenkään konstailemaan sen vinaigretin kanssa vaan teen hyvän, tutun ja turvallisen sinapilla,balsamiviinietikalla ja hunajalla höystetyn version. Salaatti oli aivan täydellistä, sopii niin hienoimmille päivällisille kuin arjen nopeatekoiseksi salaatiksikin!












60 g Mimis baby lehtikaalia (tai vastaava määrä esim. rukolaa, mizunaa tai versosekoitusta)
reilu kourallinen cashewpähkinöitä
Sinappi-balsamivinaigrettikastike:
pari kevätsipulin naattia tai 1/4 punasipulia
1 rkl Dijon-sinappia
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
vajaa 1 dl oliiviöljyä

Pilko pähkinät terävällä veitsellä työlaudan päällä. Sekoita salaatit tilavassa kulhossa ja lisää pähkinät joukkoon. Laita vinaigretin ainekset pienempään korkeaan kulhoon öljyä lukuunottamatta ja vatkaa ne sähkövatkaimella sekaisin. Jatka vatkaamista ja lisää öljy ohuena nauhana joukkoon. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja laita salaatti hetkeksi kylmään tekeytymään. Sinappi-balsamivinaigrettikastiketta voit käyttää muidenkin salaattien kastikkeena.


Kukkasiskojen pääsiäistarjontaa!


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Mascarponemunat - Hyvää pääsiäistä!

Näin jossakin kuvan tämän tyylisistä pääsiäismunista ja päätin kokeilla itsekin niiden värkkäämistä. Meille on tulossa ruokavieraita nyt pääsiäisen aikana ja näitä voisi laittaa pieneksi ihanaksi jälkiruokaherkuksi ruokapöytään. Kuuteen tällaiseen meni 8 munaa, se tarkoittaa sitä, että pari meni tuusan nuuskaksi ennen kuin hokasin, että näistä Kindermunista kannattaa leikata veitsellä vain pieni hattu pois ja suurentaa sitten sitä aukkoa sormin suklaata taittelemalla sen verran suureksi, että se muovihökötys tulee reiästä ulos. Nämä voi tarjota munakupeista tai vaikka pahvikennosta. Täytteen tein mascarponesta ja kermasta, "keltuaisen" Piltti mangososeesta. Pursotin täytteen pyöreäpäisellä tyllalla munankuoriin, tasoitin pinnan ja mangososesilmän lisäsin muovisella lääkemitalla. Voi sen varmasti pienestä pussistakin pursottaa varovasti, leikkaa vain pikkuriikkisen reiän pussin kulmaan. Kyllä nämä varmasti hyviä ovat, Kinderin ja Piltti mangososeen maun tietävät kaikki ja maistoin täytettä sen verran, että hyvää on. Jos kotoasi ei löydy näitä aineksia, huomenna ovat kaupat auki. Oiken hyvää pääsiäsen aikaa kaikille!












6:lle hengelle:
6 Kindermunaa
Täyte:
1 dl kuohukermaa
1/2 prk mascarponea
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
"Keltuainen":
Piltti mangososetta

Leikkaa Kindermunista veitsellä varovasti pieni hattu pois ja suurenna aukkoa sormin, kunnes saat muovikotelon aukosta pois. Laita munat munakuppeihin tai pieneen munakennoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa vatkaimella mascarpone kermavaahdon joukkoon. Laita täyte pursotinpussiin, leikkaa siihen aukko tai käytä pyöreäpäistä tyllaa ja pursota täyte suklaamuniin. Tasoita pintaa vähän teelusikalla ja pursota varovasti mangosose pienestä pussista tai muovisen lääkemitan avulla. Laita kylmään odottamaan tarjoiluhetkeä. Nämä voi tehdä päivää-paria ennen tarjoilua.

IKKUNALAUDALLA KUKKIEN KELTA,
RAIRUOHO VERSOO JO LAUTASELTA.
PAJUJEN OKSISSA SILMUT UUDET,
SUKLAAMUNISSA SALAISUUDET.