sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Lime-valkosuklaajuustokakku

Lupasin tehdä kakun ystävälleni Leenalle yhteiseen illanviettoomme. Kokoonnuimme pitkästä aikaa maailmaa parantamaan kuuden hengen naisporukassa. Traditioon kuuluu se, että syömme hyvin, vähän viiniäkin juomme ja parannamme maailmaan mukavien ystävien seurassa. Eipä se hyvä ilta muuta kaipaakaan. Päätin kokeilla limejuustokakkua valkosuklaan kera ja kiilteenkin uskaltauduin tekemään ensimmäistä kertaa. Se olisi voinut olla sileämpi, mutta ehkä se sitten ensi kerralla onnistuu paremmin. Suklaakoristeiden teko oli ihan älyttömän helppoa, joten niitäkin voin jatkossa käyttää kakkujen koristeena. Pursotukset kakun päälle tein Flora Vispistä. Vatkasin sen kovaksi vaahdoksi ja laitoin joukkoon vähän vaniljakreemijauhetta. Pursotukset olivat niin tukevia, että suklaakoristeet pysyivät hyvin pystyssä niiden keskellä. Tein kakkuun runsaan täytteen ja käytin 22 cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa, koska halusin kakun olevan näyttävän korkea. Täyte onnistui hyvin, se oli todella herkullista ja rakenne oli suussasulavan samettinen. 
















irtopohjavuoka, halkaisija 22 -26 cm
(kuvien kakussa vuoan halkaisija 22 cm)
Pohja:
vajaa 1/2 pkt diggestivekeksejä
75 g voita tai margariinia
Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sitruuna-limejuomaa
2 limen puristettu mehu
2 dl sokeria
1 keltuainen
130 g valkosuklaata
4 dl vispikermaa
1/2 tl vaniljasokeria
1 valkuainen
6 liivatelehteä
n.1 dl sitruuna-limejuomaa
Kiille:
2 1/2 dl situuna-limejuomaa
1 1/2 dl hyytelösokeria
hiven vihreää väriainetta
Koristele haluamallasi tavalla
(suklaakoristeiden ohje täällä)


Murskaa keksit ja sulata rasva. Sekoita ne keskenään ja levitä irtopohjavuoan (leivinpaperi pohjalla) pohjalle. Laita vuoka kylmään siksi aikaa, kun teet täytteen. Laita kulhoon tuorejuusto, mehu, limen mehu, sokeri ja keltuainen. Vatkaa notkeaksi ja tasaiseksi. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa ja lisää vähän jäähtyneenä joukkoon. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri kovaksi vaahdoksi ja lisää käännellen joukkoon. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti käännellen massan joukkoon. Liota liivatteet kylmässä vedessä, purista niistä vesi pois ja sulata ne kiehautettuun sitruuna-limejuomaan. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Sipaise pullasudilla neutraalia ruokaöljyä kakkuvuoan reunoille ja sihtaa reunoille tomusokeria. Kaada täyte vuokaan, tasoita pinta, peitä vuoka ja laita se kylmään hyytymään mielellään seuraavaan päivään. Kiehauta kattilassa kiilteen juoma, sokeri ja väriaine. Anna hiukan jäähtyä, sekoita, ettei ole paakkuja ja kaada varovasti kakun päälle. Laita kylmään hyytymään.


6 kommenttia:

  1. Tämä kakku on kaikkein paras juustokakku ikinä! Samaa mieltä oli työkaveritkin, joille tarjosin tänään tätä ihanuutta. Kiitos muutenkin ihanasta blogista, meillä syödään nykyään samaa ruokaa kuin teilläkin :) On niin helppoa katsoa viikonlopun ruokaohjeet täältä (niin kuin juuri tänäänkin) ja ei kun kauppaan. Kiitos Kiitos Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kakku maistui ja paljon kiitoksia positiivisesta palautteesta, se kannustaa jatkamaan harrastustani tämän blogin parissa. Mieleeni muistui myös tuon kakun kuvaustilanne; se oli talven kylmin päivä ja vein kakun pihalle kuvattavaksi. Toivoin, etteivät naapurit näe minua kuvauspuuhissa, kun seisoin tikkailla melkein 30 asteen pakkasessa ja kuvasin kakkua!

      Poista
  2. Siis ihan pakko tehdä tätä pääsiäiseksi! Onpa ihanan näköinen kakku! Muistatko, oliko tuo limejuoma mehua vai limsaa, josta teit tuon kiilteen?

    VastaaPoista
  3. Jatkona edelliseen, minulle ei näy iPadiin tuo linkki, johon tuo juoman klikkaus menisi. Siksi kyselen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marlin Juissi sitruuna-limejuoma, siis mehua!

      Poista
    2. Kiitos, yritän etsiä sitä, mutta voipi olla ettei täältä periferiasta tuota löydy. Pitää keksiä joku vastine :)

      Poista