keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Rahkapohja uunipellilliselle pizzaa

Tämä pizzapohja kiinnitti huomioni Titan tuvassa. Maitorahka ja juustoraaste pääosissa, vähän jauhoja ja mausteita, voisiko se oikeasti toimia? Tätä oli ihan pakko päästä kokeilemaan. Taikina on tosi löysä, kannattaa käyttää reilusti jauhoja tai öljytä kädet siinä vaiheessa, kun taputtelee sen uunipellille leivinpaperin päälle. Titan reseptissä oli vehnäleseitä, mun kaapistani löytyi kauraleseitä, joten käytin niitä. Aivan ihana ohut pohja mun 60-senttiseen uuniini. Meillä oli testiryhmässä itseni ja Isännän lisäksi vanhempi poikamme, kaikki tykkäsivät pizzasta kovasti. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, hyvä pizzapohja!








250 g maitorahkaa
150 g juustoraastetta
3 rkl ruisjauhoja
2 rkl durumvehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
4 rkl vehnä- tai kauraleseitä
2 kananmunaa
1 tl mustapippuria myllystä
1 tl suolaa

Sekoita ensin kuivat ainekset keskenään ja lisää niihin loput ainekset. Taputtele löysähkö taikina tasaisesti öljytyin käsin tai jauhoja apuna käyttäen leivinpaperin päälle uunipellille. Esipaista pizzapohjaa 200° uunissa noin 10 minuutin ajan. Ota pohja pois uunista ja täytä haluamallasi tavalla. Paista vielä 200° noin 20 minuuttia.




4 kommenttia:

  1. Mulla on jotenki sellainen mielikuva, että olisin tälläistä pizzapohjaa maistanut jo useita vuosia sitten ja silloin en pohjasta pitänyt. Mietinkin että pitäisiköhän testata uusiksi, makutottumukset kun ovat saattaneet vähän muuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä meni hyvin kaupaksi, seuraavaan päivään ei jäänyt muruakaan, joten en tiedä onko siitä esim. eväspizzaksi siinä vaiheessa!☺

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoselta ohjeelta. Tätä voisi testata seuraavan kerran, kun tekee pizzaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä meillä jäi niiden nopeiden pizzapohjien joukkoon, joita voi tehdä sitten kun se pizzanhimo iskee niin äkkiä, ettei ehdi hiivataikinaa kohottamaan!☺

      Poista