keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Uunimunat muffinssivuoassa

Mä olen nähnyt näitä muffinssivuoassa valmistettujen munien kuvia vaikka missä ja yks ilta tuli mieleeni kokeilla itsekin niiden valmistusta. Ompa mulla mennyt vuosia hukkaan, näitä olis pitänyt tehdä AINA. Aivan ihania, sopivat aamiaiselle, iltapalalle, välipalaksi, illlanistujaisiin, vaikka mihin. Sitä paitsi näihin voi upottaa makunsa mukaan ihan mitä tahansa höysteeksi; kasviksia, kinkkua, erilaisia juustoa, ihan mitä tahansa tulee mieleen. Eli kurkkaa vaan kaappeihin ja valmistaa ne niistä aineksista, mitä sattuu kotona olemaan tai tähteistä mistä pitää päästä eroon. Illanistujaisiin voi sitten valita ainekset vähän tarkemmin etukäteen mietittynä. Nämä maistuvat sekä lämpiminä että kylminä. Ainakin tällä kertaa näistä munista tuli aivan ihanan makuisia!












muffinssipelti
1 muna/muffinssipellin kolo
suolaa
mustapippuria myllystä
muita mausteita mielesi mukaan
muita aineita mielesi mukaan, esim. kasviksia, kinkkua
juustoraastetta

Öljyä tai voitele muffinssipellin kolot. Laita haluamiasi kasviksia ja muita aineksia, esim. kinkkua pieneksi silputtuna jokaisen kolon pohjalle. Riko jokaiseen koloon yksi muna. Ripottele päälle suolaa, pippuria ja jotakin muuta maustetta, esim. paprikajauhetta. Raasta päällimmäiseksi vähän juustoa. Kypsennä 200° 8 -15 minuuttia, sen mukaan kuinka kypsän keltuaisen muniisi haluat.




6 kommenttia:

  1. Mulla on näiden uunimunakkaiden kanssa se ongelma, että ne tahtoo aina jäädä tuohon muffinssipellille kiinni, vaikka yritän kuinka rasvailla... Ajattelinkin näitä varten ostaa sellaisia silikonisia muffinssivuokia, josko niiden kanssa onnistuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein nää ihan tavallisella pellillä ja aika mukavasti ne siitä irtosivat!☺

      Poista
  2. Onpa herkkua :) joskus olen karppausviikolla tehnyt samantyylisiä: pyöräyttänyt pekonisiivun muffinssipellin vuoan pohjalle ja reunoille ja rikkonut munan siihen, mausteita, loraus kermaa ja juustoraastetta pintaan. Ja kyllä maistui hyvälle. Näitä täytyykin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelen kokeilla jollain muullakin tyylillä, reseptejä riittää!☺

      Poista
  3. Tein juuri aamiaiselle. Käytin silikonimuffinsvuokia : helposti irtosivat. Paistoin ehkä liian kypsiksi,mutta maistuivat kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, nämä sopivat kyllä melkein joka suuhun ja ovat erityisen hyviä aamiaisella!☺

      Poista