keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Parsamousse

Jotakin piti keksiä viime sunnuntain päivällisille alkupalaksi. Näin yhdessä kirjassa parsamoussen reseptin, nimi jäi jotenkin kummittelemaan päähäni. Nyt kun parsat ovat taas ilmestyneet kauppoihin, mousse nousi taas mieleeni. Katsoin netistä vielä muutamaa reseptiä ja päädyin itse alla olevaan versioon, taitaa olla sekoitus Maku- ja Anna-lehtien resepteistä. Parsakauden ulkopuolella tätä voi tehdä vihreästä säilykeparsasta, siinä Pikkuherkkuja juhlahetkeen-kirjassa oli tehty niin. Parsan lisäksi moussessa voi käyttää kermaa vaahtona, mascarponea, ranskankermaa, maitorahkaa tai vaikka turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia. Suurimmassa osassa reseptejä oli käytetty liivatteita, mutta oli niitä ilmankin. Suolan ja pippurin lisäksi oli mausteena käytetty kanalientä tai valkoviiniä, sitruunamehua ja sokeria. Tällä moussella on mukava aloittaa keväinen juhla-ateria.








6:lle hengelle:
400 -450 g vihreää tankoparsaa (tai vihreää säilykeparsaa)
2 liivatelehteä
1 dl kanalientä (1 dl kiehuvaa vettä + 1/2 kanaliemikuutiota)
2 dl vispikermaa
1/2 prk mascarponea (tai ranskankermaa, rahkaa tai kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia)
1/2 pienen sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria myllystä
Koristeeksi:
parsannuppuja

Vihreää parsaa ei tarvitse kuoria (jos kuoret eivät ole paksuja), joten leikkaa vain kovat, puumaiset varsien alaosat pois. Leikkaa myös parsojen yläosista pari nuppua/annos koristeluun. Pätki parsat muutaman sentin mittaisiksi ja keitä ne kunnolla kypsiksi merisuolalla (veteen voi lisätä sokeria ja sitruunamehuakin makua antamaan) maustetussa vedessä, n. 5 minuuttia. Kaada vesi pois ja jäähdytä parsat kylmässä vedessä. Jos käytät säilykeparsaa, unohda edellä oleva ja valuta ja pätki parsat. Soseuta ne kulossa sauvasekoittimella. Vaahdota kerma vatkaimella. Lisää parsasoseen joukkoon mascarpone, sitruunan mehu, suola ja pippuri ja sekoita vatkaimella. Lisää kermavaahto varovasti käännellen joukkoon. Lisää viimeisenä kylmässä vedessä liotetut, kuumaan kanaliemeen sulatetut liivatteet joukkoon. Sekoita ja jaa annosmaljoihin tai -laseihin. Anna hyytyä kylmässä pari tuntia. Tarjoa alkupalana.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti