Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jälkiruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jälkiruoat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. tammikuuta 2016

Pätkismoussekakku

Saimme kutsun ystävien luo uutta vuotta viettämään. Veimme tuliaisiksi kakun kahvipöytään. Mulla on joku Pätkis-mania meneillään, joten niistä sitten jotakin herkkua. Tuorejuustokakkua en ollut vielä Pätkiksistä kokeillut, joten päädyin siihen. Paras resepti löytyi Kanelitytön kakkuparatiisista, siihen lisäsisin vielä kahvia, tomusokeria, vaniljasokeria ja tilkan piparminttuaromia. Maku ja koostumus olivat kyllä ihan täydellisiä. Tämä helppotekoinen kakku on kyllä vähän vaarallinen, ei nimittäin ole helppoa olla ottamatta toista palaa, niin hyvää se on, Eipä ainakaan meidän neljän jäljiltä tästä 20 cm halkaisijaltaan olevasta kakusta kovin suurta palaa ystäville seuraavaksi päiväksi jäänyt!








20 -22 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka
Pohja:
1 pötkö minttu (tai muita) -dominoita
50 g voita
Täyte:
4 liivatelehteä
2 pss Pätkis-mini bites-paloja
250 g mascarpone-juustoa
2,5 dl Flora Vanillaa
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
tilkka (n. 1/2 tl) piparminttuaromia
1/2 dl kahvia

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Murskaa keksit täytteineen, sulata rasva ja sekoita ne keskenään. Levitä keksimuru kevyesti ruokalusikalla vuoan pohjalle. Älä painele, jottei pohjasta tule liian kovaa. Laita pohja kylmään jähmettymään siksi aikaa, kun teet täytteen. Laita täytteen liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen n. 10 minuutin ajaksi. Paloittele toinen pussillinen Pätkiksiä veitsellä pieniksi paloiksi. Vatkaa Flora Vanilla kovaksi vaahdoksi.  Sulata toinen pussillinen pätkiksiä vesihauteessa tai mikrossa. Pätkikset eivät sula sileäksi massaksi, mutta sekoittuvat silti tasaisesti muiden ainesten kanssa. Laita kulhoon mascarpone, rouhittu suklaa, sulatettu suklaa, tomusokeri, vaniljasokeri ja piparminttuaromi. Vatkaa tasaiseksi massaksi ja lisää Flora Vanilla hitaasti vatkaten. Kuumenna kahvi kiehuvaksi ja sulata sinne kuivaksi puristetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen massan joukkoon. Sipaise irtopohjavuoan reunoille pullasudilla kevyesti neutraalia ruokaöljyä (kakku irtoaa paremmin vuoasta) ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.


perjantai 4. joulukuuta 2015

Porkkanakakku

Tämän herkullisen, mehevän, kostean porkkanakakun reseptin löysin vanhasta Maria Öhrnin kirjasta Pehmeät suklaakakut. Ei tämä kakku kyllä ole suklaata nähnytkään, vaikka resepti suklaakakkukirjassa olikin! Kakku on erittäin helppotekoinen, kaikki ainekset vain sekoitetaan keskenään, ei tarvitse vatkailla mitään. Kakku kannattaa tehdä 1 -2 päivää ennen tarjoilua ja kuorruttaa vasta tarjoilupäivänä. Kirjassa olleen rahkakuorrutteen vaihdoin tuorejuustokuorrutteeseen. Kakkua voi mainiosti tehdä kaikkina vuodenaikoina. Mä luulen, että seuraavaksi tätä kakku nautiskellaan meillä jouluaattoillan kahvipöydässä, silloin taidan maustaa kakun piparkakkumausteella!






22 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka
Kakku:
2 1/2 dl neutraalia öljyä (laitoin rypsiöljyä)
3 1/2 dl sokeria
4 dl porkkanoita hienoksi raastettuna
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl muskottipähkinää
(voit korvata kanelin, kardemumman ja muskottipähkinän 2 -3 tl:llä piparkakkumaustetta)
1/2 tl suolaa
Kuorrute:
200 g Philadelphia-tuorejuustoa
50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
(1 rkl sitruunamehua ja vähän raastettua sitruunan kuorta tai
1 rkl appelsiinimehua ja vähän raastettua appelsiinin kuorta)

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele ja korppujauhota reunat. Sekoita öljy ja sokeri kulhossa. Lisää joukkoon raastetut porkkanat ja sitten munat yksitellen. Sekoita kuivat ainekset keskenään eri kulhossa ja lisää seos taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä kakkua 200-asteisen uunin alaosassa noin 40 -50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kakun pitää olla kiinteä, mutta mieluiten vielä hiukan kostea keskeltä. Anna kakun jäähtyä ja laita kylmään odottamaan tarjoilua. Sekoita tarjoilupäivänä kaikki kuorrutteen ainekset keskenään ja vatkaa ne kuohkeaksi seokseksi. Levitä kuorrute kakun pinnalle, koristele haluamallasi tavalla ja laita kakku kylmään, että kuorrute jähmettyy. Jos haluat kuorruttaa kakusta myös reunat, tee kuorrutetta kaksinkertainen annos.





tiistai 20. lokakuuta 2015

Minttumokkapalat - uunipellillinen

Nuo Pätkis-patukat ovat kyllä merkillisiä, ne aateloivat reseptin kuin reseptin. Mokkapaloja on tarjottu varmaan joka huushollin kahvipöydässä, mutta nekin muuttuvat hyvistä superhyviksi, kun laittaa vähän Pätkistä ja piparminttuaromia sekaan. Minttuista versiota mokkapaloista olen tehnyt monta kertaa vähän eri resepteillä, mutta viime keväänä kun päätin tehdä niitä naapurin Emman ylioppilasjuhliin, piti etsiä jostain se paras mahdollinen resepti, se löytyi TarunTaikakakuista. Tarun mokkapaloista käyttämää masaliisa-nimitystä piti oikein käydä googlettamassa. Sieltä selvisi, että se on porilainen sisäpiirijuttu, nimitystä käytetään vain Porissa. Pakko laittaa tonne oheen meidän uusimmasta perheenjäsenestä, vanhemman pojan ja tyttöystävän Pussesta kuva, kun hän on NIIN filmaattinen!







24 -30 palaa
3 munaa
3,75 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa 
5½ dl vehnäjauhoja 
3 tl leivinjauhetta 
2 tl vaniljasokeria 
3 rkl kaakaojauhetta 
1 pss (140 g)minipätkiksiä 
1 tl piparminttuaromia
Päälle:
400 g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
8 reilua rkl voita
6 rkl kahvia
2 tl vaniljasokeria
1 tl piparminttuaromia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja lisää sinne kylmä maito. Laita muna-sokeri-vaahtoon vuorotellen kuivia ja nesteitä. Lisää lopuksi paloitellut pätkikset. Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla 20 minuuttia. Sulata päällistä varten kattilassa voi ja kun se on sulanut, lisää loput aineet. Sekoittele kunnolla ja kaada pohjan päälle. Levitä päällinen nopeasti lastalla ja laita samantien nonparellit ennen kuin pinta kovettuu. Anna piirakan jäähtyä kunnolla jääkaapissa ennen leikkaamista, näin saat siistit palat. Mehevän piirakan voi tehdä pariakin päivää ennen tarjoamista.





perjantai 3. huhtikuuta 2015

Mascarponemunat - Hyvää pääsiäistä!

Näin jossakin kuvan tämän tyylisistä pääsiäismunista ja päätin kokeilla itsekin niiden värkkäämistä. Meille on tulossa ruokavieraita nyt pääsiäisen aikana ja näitä voisi laittaa pieneksi ihanaksi jälkiruokaherkuksi ruokapöytään. Kuuteen tällaiseen meni 8 munaa, se tarkoittaa sitä, että pari meni tuusan nuuskaksi ennen kuin hokasin, että näistä Kindermunista kannattaa leikata veitsellä vain pieni hattu pois ja suurentaa sitten sitä aukkoa sormin suklaata taittelemalla sen verran suureksi, että se muovihökötys tulee reiästä ulos. Nämä voi tarjota munakupeista tai vaikka pahvikennosta. Täytteen tein mascarponesta ja kermasta, "keltuaisen" Piltti mangososeesta. Pursotin täytteen pyöreäpäisellä tyllalla munankuoriin, tasoitin pinnan ja mangososesilmän lisäsin muovisella lääkemitalla. Voi sen varmasti pienestä pussistakin pursottaa varovasti, leikkaa vain pikkuriikkisen reiän pussin kulmaan. Kyllä nämä varmasti hyviä ovat, Kinderin ja Piltti mangososeen maun tietävät kaikki ja maistoin täytettä sen verran, että hyvää on. Jos kotoasi ei löydy näitä aineksia, huomenna ovat kaupat auki. Oiken hyvää pääsiäsen aikaa kaikille!












6:lle hengelle:
6 Kindermunaa
Täyte:
1 dl kuohukermaa
1/2 prk mascarponea
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
"Keltuainen":
Piltti mangososetta

Leikkaa Kindermunista veitsellä varovasti pieni hattu pois ja suurenna aukkoa sormin, kunnes saat muovikotelon aukosta pois. Laita munat munakuppeihin tai pieneen munakennoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa vatkaimella mascarpone kermavaahdon joukkoon. Laita täyte pursotinpussiin, leikkaa siihen aukko tai käytä pyöreäpäistä tyllaa ja pursota täyte suklaamuniin. Tasoita pintaa vähän teelusikalla ja pursota varovasti mangosose pienestä pussista tai muovisen lääkemitan avulla. Laita kylmään odottamaan tarjoiluhetkeä. Nämä voi tehdä päivää-paria ennen tarjoilua.

IKKUNALAUDALLA KUKKIEN KELTA,
RAIRUOHO VERSOO JO LAUTASELTA.
PAJUJEN OKSISSA SILMUT UUDET,
SUKLAAMUNISSA SALAISUUDET.




lauantai 28. helmikuuta 2015

Vadelmakrustadit - makeiden sormisyötävien helmi

Viikko sitten, kun vietimme sisareni ja hänen siippansa kanssa iltaa saunoen ja porealtaassa katetulla terassilla, tarjottavat olivat altaalla. Emme siis kahvitelleet sisätiloissa ollenkaan. Pärjättiin oikein hyvin yhdellä makealla ja kahdella suolaisella sormisyötävällä, joiden piti olla sellaisia, etteivät ne tipahtaisi altaaseen, vaikka niitä siellä syötiinkin kuohuviinin kera. Makean ja toisen suolaisen sortin päätin tehdä krustadikuoriin. Terhin keittiöstä löysin ihanat vadelmakrustadit, joihin vielä lisäsin raastettua tummaa suklaata sisareni ehdotuksesta. Ihan superhyviä! Mua mietitytti se krustadien ongelma, että ne pitäisi tarjoilla tosi nopeasti täyttämisen jälkeen, koska kuoret pehmenevät helposti. Vuorasin krustadikupit ennen täyttöä sitruunamelissan lehdillä, jotka sopivat maultaan tosi hyvin täytteen kanssa ja poistivat kostumisongelman. Krustadikuoria löytyy ihan maalaismarketeistakin, meillä päin ainakin S-Marketin hyllyltä. Yhdessä paketissa on 24 täytettävää kuorta. Näitä superhelppoja ja superhyviä sormin syötäviä herkkuja kannattaa ehdottomasti kokeilla (myös muillakin marjoilla ja hedelmillä). Aivan ihania tarjottavia juhlapöytiin, illanistujaisiin ja ruokahalun herättäjäksi!






1 pkt krustadikuoria
sitruunamelissan lehtiä
Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
120 g vadelmamarmeladia
hiven sokeria
vähän raastettua tummaa suklaata
Koristeluun:
tuoreita vadelmia

Vuoraa krustadikuoret parilla-kolmella sitruunamelissan lehdellä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita loput täytteen aineet joukkoon. Täytä krustadikupit rahkatäytteellä ja laita päälle tuore vadelma. 




maanantai 6. lokakuuta 2014

Omena-mascarponejälkiruoka

Tämä vallan ihastuttavan makuinen jälkiruoka syntyi täytekakun täytteen sivutuotteena ihan vahingossa. Halusin tehdä täytekakkuun yhteen väliin omenatäytteen, mutta eihän sitä paljoakaan sinne täytekakun väliin kulunut. Laitoin siihen kuitenkin purkin Flora Vanillaa ja purkin mascarponea, enkä viitsinyt niin hyvänmakuista täytettä poiskaan heittää ja sehän oli ihan valmis jälkiruoka sellaisenaan. Annosmaljoista tarjottuna siitä riittää täytekakun tekemisen jälkeen 4 -5 hengelle ja ilman täytekakkua 5 -6 hengelle. Isännän sisar oli meillä visiitillä maistelemassa tätä herkkua, johon ihastuimme kaikki ikihyviksi. Aikuisille voisi joukkoon tujauttaa pikku tilkan calvadostakin halutessaan.










5 -6 hengelle:
1 prk Flora Vanillaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 prk mascarponejuustoa
1 1/2 dl omenahilloa
1 -2 rkl sokeria
2 omenaa raastettuna
Koristeluun:
kanelitankoja
kanelia

Vatkaa Flora Vanilla kovaksi vaahdoksi. Kuori ja raasta omenat karkeaksi raasteeksi ja valuta raaste lävikössä. Lisää kaikki loput ainekset vaniljavaahdon joukkoon ja vatkaa sekaisin vatkaimen hitaimmalla teholla. Laita kylmään tekeytymään. Annostele jälkiruokamaljoihin, koristele puolitetuilla kanelitangoilla ja jauhetulla kanelilla. Tarjoa heti.




perjantai 25. heinäkuuta 2014

Mutakakku

Olin viimeksi tehnyt mutakakkua vuosia sitten, eikä mulla ollut oikein mitään muistikuvaa kakun mausta ja vielä vähemmän tietoa siitä, millä reseptillä sen silloin tein. Mulla on sellainen mielikuva, että tämä on usein eka leivonnainen, mitä lapset tekevät kun leipominen alkaa kiinnostaa. Se on varsinkin teinien suosikki. Kuinkas ollakaan lupauduin tekemään piknikpurtavaa kuuden hengen ryhmällemme viime lauantain konserttiin Poriin jazzeille. Aattelin, että mutakakku sopisi sinne hyvin makeaksi palaksi, jota voisi nauttia kahvin tai viinin kanssa. Mulla oli itsellä kymmenkunta mutakakkureseptiä, mutta mikään niistä ei oikein säväyttänyt. Olin päättänyt tehdä sen halkaisijaltaan 20-senttiseen kertakäyttöiseen foliovuokaan ja netistä reseptejä surffaillessani löysin täydellisen reseptin Mausteinen Manteli-blogista. Kakussa on todella yksinkertaiset aineet, suklaata ei tarvita, pelkkä tumma kaakaojauho riittää tekemään kakusta superhyvän makuisen. Koostumukseltaan kakku on täydellinen, reunoilta kypsempi, keskeltä hiukan valuva, tahmainen. Mun mielestä kakku ei tarvitse mitään muuta, kuin vähän tomusokeria päälle, mutta voi sen kanssa tarjota vaikka vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa, jos haluaa. Juu, ja pieni pala tätä täyteläistä kakkua riittää tyydyttämään makeanhimon. Meitä tuli lauantaina kyyti hakemaan kolmen aikaan iltapäivällä, vähän kahden jälkeen otin ainekset esille ja sekoittelin kakun viidessä minuutissa, 20 vailla kolme otin sen uunista ulos ja vein sen autotallin lattialle jäähtymään foliolla peitettynä. Kolmelta lähdettiin, niin kuin pitikin! Porissa Karjarannan Shelliltä oli aika pitkä matka Kirjurinluotoon konserttialueelle kantaa kakkua lämpimässä kädessä, vaappuvassa kertakäyttövuoassa, mutta näin me kuitenkin tehtiin. Tuloksena oli kiva reikä keskellä kakkua, joten se kakku ei kuviin päässyt. Tein pari uutta mutakakkua tällä viikolla, kun meillä kävi vieraita pariinkin otteeseen, niistä kakuista sai jo asiallisia kuviakin. Tämän kokoisia kakkuja menee pari kivasti uuniin samalla kertaa. Toisen kakun tein irtopohjavuokaan ja toisen taas folivuokaan. Siitä foliovuoasta kakun saa näppärästi tarjolle saksimalla vuoan pois tahmean kakun ympäriltä sitten kun kakku on jäähtynyt. Jazzeilla me syötiin kakku kuuteen pekkaan, mutta jos kahvipöydässä on muutakin tarjottavaa, kakusta riittää hyvinkin kymmenellekin hengelle. Miten noin yksinkertaisista aineksista tuleekin näin syntisen hyvä, täydellinen suklaakakku, tämä sun on PAKKO kokeilla!










halkasijaltaan 20 cm irtopohjavuoka 
150 g voita
2 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
3 dl sokeria

Sulata ja jäähdytä voi. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa ja sekoita voisula joukkoon. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne muna-voisulan joukkoon. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja leivitä reunat, vuoraa tavallinen vuoka leivinpaperilla ja voitele se kevyesti tai leivitä kertakäyttövuoka kokonaan. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja säilytä tarvittaessa jääkaapissa. Koristele tomusokerilla ennen tarjoilua.






keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Mansikka-mascarponejälkiruoka

Isäntä nosti jääkaapista vajaan rasiallisen mansikoita ja sanoi, että haluis näistä jotain herkkua heti. No saamansa piti, minäkin nimittäin kurkkasin samaiseen jääkaappiin ja löysin sieltä purkin mascarponea ja kuohukermaa. Wihelmiinojakin näytti kaapissa olevan. Noistahan saisi jo melkoisen pläjäyksen kahteen pekkaan, huh, huh! Mutta saahan sitä joskus herkutella, meillä on nimittäin tosi harvoin jälkiruokaosaston herkkuja tarjolla. Kyllä tosta määrästä neljälle jälkkärin tekee, kun ei käytä niitä suurimpia jälkiruokamaljojaan, niin kuin minä tein. Sanoisin, että oli melkoisen herkullinen myöhäisillan makea iltapala!






2 - 4:lle
1 prk mascarponejuustoa
1 prk kuohukermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 1/2 l mansikoita
1 -2 Wilhelmiina-keksiä

Perkaa ensin mansikat ja paloittele ne neljään osaan. Notkista sitten mascarponejuustoa vatkaimella vähän ja vatkaa sen jälkeen kerma, johon on lisätty sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Sekoita mascarpone ja kermavaahto keskenään. Laita ensin jälkiruokamaljojen pohjalle mascarpone-kermavaahtoa, sitten paloiteltuja mansikoita ja murusteltua keksiä. Sitten toinen kerros samoja aineksia päälle. Nauti heti.


perjantai 9. elokuuta 2013

Helpot mansikkatriflet

Nuori työkaverini järjesti tarjoilun pihajuhliin. Laadin hänelle reseptit kaikkiin purtaviin. Tarjottavien tuli olla nopeita valmistaa, edullisia, mutta herkullisia. Tässä toinen makeista tarjottavista, tämäkin on siinä ja siinä, että onko edes resepti. Mutta joskus se yksinkertainen on vaan parasta. Kakkua ja vaniljakastiketta kaupan hyllystä höystettynä tuoreilla mansikoilla, tarjottuna kirkkaista muovimukeista. Kyllä se homma toimii!






vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
tuoreita mansikoita

Kuutioi kakku, vaahdota vaniljakastike ja halkaise mansikat. Kokoa kirkkaisiin muovimukeihin kerrostellen niin, että mansikkaa on päällimmäisenä.