maanantai 30. maaliskuuta 2015

Maa-artisokkakeitto

Kannattaa kurkata tuo kuva tuolla reseptin alla, syötävän hyvännäköisiä suklaaruusuja on nyt kukkakaupoissa myynnissä. Ne ei siis ole syötäviä! Meillä päin näitä ihanuuksia myy ainakin Kukkasiskot. Oltiin lauantaina menossa kavereille kylään ja ennen sitä kävin kiireesti kaupassa tarkoituksena hakea jotain nopeasti valmistuvaa purtavaa ennen iltaa. Ei mulla mitään muita suunnitelmia ollut, katselin siellä Supermarketissa kasvisosastolla "sillä silmällä" ympärilleni ja näin valmiin maa-artisokkasoseen hyllyssä. Se oli siinä, luotin siihen että loput ainekset löytyvät kotoa, kuohukermapurkin  poimin vielä koriini. Kotona aloin sitten tutkia niitä reseptejä ja päädyin tähän helppoon versioon, johon poimin juttuja vähän sieltä ja täältä. Ei niissä resepteissä muuten paljon eroja ole, mutta yleensä käytetään perunaa loiventamassa ja kuohukermaa pehmentämässä maa-artisokan makua. Perunoita löytyi kotoa, samoin sipuleita. Kasvikset voisi paahtaa kattilassa ennen liemen lisäämistä, mutta kun mulla oli valmista sosetta, niin päädyin kypsentämään pieniksi kuutioidut perunat nopeasti kasvisliemessä, kuullottamaan sipulit, soseuttamaan nämä ja lisäämään valmiin maa-artisokkasoseen sinne joukkoon. Keitto valmistui tosi nopeasti ja oli tosi hyvää, sopii erinomaisesti lounaskeitoksi, mutta myös alkupalakeitoksi. Lounasversiosta voi jättää kerman pois. Eläköön valmiit kasvissoseet!








500 g valmista maa-artisokkasosetta
500 g raakoja (jauhoisia) perunoita
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
tilkka öljyä
(2 dl kuohukermaa)
1 rkl hunajaa
maun mukaan suolaa
maun mukaan mustapippuria myllystä
maun mukaan muskottia (varovasti)
Tarjoiluun:
neitsytoliiviöljyä
persiljaa

Kuori perunat ja kuutioi ne. Laita vesi ja liemikuutio kattilaan ja lisää perunat sinne kypsymään. Kuori ja silppua sipulit ja kuullota ne pannulla öljytilkassa. Lisää ne sitten kattilaan. Kun perunat ovat kypsyneet soseuta ne sileäksi soseeksi ja lisää maa-artisokkasose ja mausteet joukkoon. Kuumenna keitto uudelleen ja lisää lopuksi kerma. Anna vielä  keiton kuumentua, tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa, mustapippuria tai muskottia. Annostele lautasille ja laita pinnalle persiljaa ja pirskottele lopuksi vähän oliiviöljyä lautasille. Nauti esim. patongin tai maalaisleivän kanssa.




perjantai 27. maaliskuuta 2015

Jallusoosi - pihvin paras kaveri

Meidän firman kokit teki joskus Road Trip-kiertueen, jonka aikana he rantautuivat eri paikkakunnille ja kävivät laittamassa hyvää ruokaa omilla resepteillään ruokaloissamme. Me tykästyttiin mun työkavereiden kanssa tähän ihanaan kastikkeeseen, joka on yhden kiertuelaisen, Mikkolan Ripen käsialaa. Huippukokin ruokablogiin voi tutustua täällä. Saatiin sitten Ripeltä tää resepti ja sen jälkeen tää on kuulunut meidän työpaikalla yhden sun toisen vakiokastikkeisiin silloin kun tarvitaan hyvälle pihville arvoisensa kastike. Tämän kastikkeen valmistaminen on siitä mukavaa, että kaikkea ei tarvitse tehdä alusta asti itse, vaan tämä reseptihän on tuunattu valmiskastike. Tarjosin kastikkeen tällä kertaa naudan sisäfilepihvien kanssa, ohessa mulla oli juuresmuusia. Mä tykkään, että tuo hakattu timjami ja  sipuli jää sinne kastikkeeseen, mutta tokihan ne voi myös siivilöidä sieltä pois. Tota liekittämistä ei kannata yhtään pelätä, jos ei sitä ole ennen tehnyt, pitää vaan muistaa, ettei tee sitä siellä huuvan alla, vaan ottaa sen paistinpannun pois sieltä liedeltä, että se liekki saa vapaasti humahtaa. Jos ruokaan laitetaan viiniä, kokki voi hyvällä omalla tunnolla naukailla sitä ruokaa laittaessaan, mutta tässä soosissa en kyllä suosittele sitä. Jaloviina on nimittäin sen verran kovaa kamaa, että voi mennä se syömisen nautinto piloille!










1 prk (2 dl) HK Kermakastiketta
1 tl sinappia
2 -4 cl jaloviinaa
1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sweetchilikastiketta
1/2 rkl mustapippuria rouheena
1/2 dl silputtua sipulia
1/2 dl silputtua tuoretta timjamia
nokare voita
suolaa
1 dl kermaa
tilkka hunajaa

Sulata nokare voita pannulla ja lisää sinne sipuli, timjami, mustapippuri, sinappi ja sweetchili. Kun sipuli on kuullottunut lisää jaloviina. Liekitä kastike, että alkoholi haihtuu. Lisää kermakastike ja kerma. Hauduta noin 5 minuuttia. Lisää valkoviinietikka ja tilkka hunajaa. Tarkista maku ja mausta vielä tarvittaessa suolalla ja/tai mustapippurilla. Voit siivilöidä kastikkeen halutessasi. Tarjoa naudan pihvin kastikkeena, lisänä juuresmuusia tai keitettyjä perunoita ja salaattia.





keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Lämpimät iltapalasämpylät

Lämmin leipä on aika yleinen iltapala monessa huushollissa, ollut jo vuosikymmenten ajan. Se ei vaan menetä tenhoaan, mutta niiden väsäämisessä alkaa helposti toistaa itseään. Löysin jostain internetin ihmeellisestä maailmasta kuvan, jossa oli kokonainen vaalea leipä laitettu uuniin tähän tyyliin. Ajattelen, että tuota voisi kokeilla omina annoksina, siis sämpylöistä. Muut ainekset ovat ihan tavallisia jääkaapista yleensä löytyviä särpimiä, vähän eri tyyliin vaan yhdistettynä siihen sämpylään. Tosi herkullista ja erittäin hyvä syödä veitsellä ja haarukalla, suupalojen leikkaaminen käy kätevästi. Isäntäkin tykkäsi kovasti, mutta kielsi laittamasta sitä tänne blogiin, sanoi että toi on ihan naurettavan yksinkertainen, ei sitä voi julkaista. Tässä se nyt kuitenkin on. Paas kokeillen sinäkin!












1 sämpylä/ruokailija
vähän öljyä
juustoa
kinkkua tai muuta leikkelettä
(sinappi)kurkkusalaattia
tomaattia
Tarjoiluun;
oreganoa

Leikkaa sämpylän päälle ruudukko terävällä veitsellä, älä kuitenkaan paina veistä sämpylän pohjaan asti, ettei se hajoa erillisiksi kappaleiksi. Sipaise koloihin vähän öljyä vaikka pullasudilla. Laita juuston siivut pitkittäin väleihin "pystyyn" ja poikittaisiin pieniin koloihin kinkkua, kuutioitua tomaattia ja sinappikurkkusalaattia. Raasta vielä juustoa päälle. Kypsennä hetki uunissa ylätasolla 220°, kunnes ainekset ovat lämmenneet ja juusto pinnalta vähän ruskistunut. Ripottele päälle oreganoa ja nauti.





maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kaali-jauhelihakeitto - se kevyempi versio

Tässä on vallan mainio arkiruoka, jota voi tehdä useammaksi päiväksi. Keitto senkun paranee, kun sitä lämmitetään. Me syötiin tästä pari kertaa, loput menee lounasruokana töissä. Pikkasen epäilytti niin Isäntää kuin mua itseänikin, että mahtaaks tulla syömäkelvotonta, kun sitä yhtenä iltana keittelin. Toisin kävi, supermaukasta kaalisoppaa ja mikä parasta, ilman perunoita, kevyempänä versiona. Herkullisuuden takeeksi mä laitoin joukkoon kyllä siirappia, mutta vain yhden teelusikallisen tuohon kattilalliseen keittoa. Sekin riitti antamaan liemelle hienon vivahteen. Meillä tietää ruoan onnistuneen, jos Isäntä lampsii vikkelään ottamaan santsikierroksen. Tällä keitolla mentiin santsaamisen puolelle molempina päivinä!








2 sipulia
1 pieni valkosipulin kynsi
tilkka öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
2,5 l vettä
2 lihaliemikuutiota
6 porkkanaa
1 punainen paprika
800 -900 g valkokaalia
1 tl siirappia
suolaa
mustapippuria myllystä 
(vettä)

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulin kynsi. Laita ne paistinpannulle öljytilkkaan kuullottumaan. Kun sipulit ovat hieman pehmenneet, lisää jauheliha pannulle paistumaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Mittaa kattilaan vesi, lisää liemikuutiot ja suikalotu kaali sekä silputtu paprika. Anna kiehua, kunnes kaali ja paprika ovat pehmenneet, puolisen tuntia. Lisää jauheliha-sipuliseos pannulta, kiehua vielä miedolla lämmöllä hetki. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa, mustapippuria ja vettä, jos keitto on liian sakeaa.




sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Baileys kerroskakku

Mulla on tapana aina välillä viedä tuliaisina kakku, kun menemme kavereille kylään. Tämän kakun vein tässä taannoin hyville ystäville, kun menimme heille iltaa istumaan. Tällainen "kakkukeissi" kannattaa kyllä sopia etukäteen, ettei emännän tarvitse panostaa kahvipöydän tarjottaviin ja muutenkin selvittää onko se tuliaisena ihan ok. Toiset haluavat ehdottomasti tehdä/hankkia itse tarjottavansa ja joillekin se on vaan helpotus, jos vieraat tuovat särvintä tullessaan. Kakun löysin Liemessä-blogista, siellä se oli jouluisena versiona, mutta vaihdoin täytteestä piparkakkumausteen raastettuun tummaan suklaaseen, kostutin kakun maidolla ja vaihdoin karpalot mustikoihin. Tällaisena versioina sitä voi mun mielestä tehdä läpi vuoden. Mulla on kaksi samanlaista halkaisijaltaan 20-senttistä alumiinista kakkuvuokaa, tein kakut niihin. Ei ne oo edes irtopohjavuokia, mutta niitä voi mainiosti käyttää kerroskakun tekoon.






2 irtopohja- tai muuta (samakokoista) 18 -20 cm halkaisijaltaan olevaa kakkuvuokaa
Pohja:
100 g voita
2 dl ruokosokeria (tai 1 dl ruokosokeria ja 1 dl fariinisokeria)
75 g tummaa suklaata sulatettuna
2 munaa
1,5 dl Baileys likööriä
1 dl tummaa kaakaojauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
Kostutus:
1/2 dl maitoa
Täyte:
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1/2 dl tomusokeria
1/2 dl tummaa suklaata raastettuna
2 dl vispikermaa
250 g mascarponea
Väliin ja koristeluun:
mustikoita
tomusokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja anna sen hieman jäähtyä. Sekoita se sitten taikinaan munien ja liköörin kanssa. Lisää lopuksi nopeasti vatkaten keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan. Jaa taikina kahteen voilla voideltuun ja vehnäjauhoilla leivitettyyn vuokaan. Paista kakkuja 175° noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä vuoissa, ennen irroittamista. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Lisää vatkaamisen loppuvaiheessa loput aineet, kaakaojauhe ja tomusokeri siivilöitynä. Kostuta alempi kakkupohja hyvin, myös reunoilta. Levitä puolet täytteestä kakun päälle, sitten mustikoita ja tomusokeria sekä toinen kakku päälle. Kostuta sekin ja levitä toinen puoli täytteestä päälle. Koristele mustikoilla ja tomusokerilla. Tarjoa heti.




perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kasvisjauhelihapaistos

Mua on pyydetty laittamaan tänne jotain kevyempiä reseptejä, niistä pöperöistä, joita tuon aamulla nauttimani rasvanpolttosmoothien kanssa sitten päivän aikana syön. Tässä on yksi julkaisukelpoinen tekele, josta tuli mielestäni todella maukas. Tämän paistoksen juju on mielestäni tuo kukkakaali, jonka raastoin ja laitoin raakana sinne joukkoon. Se antaa mukavasti makua ja saostaa kivasti tuon liemen, joka on muuten pelkkää tomaattimurskaa. Se riittää liemeksi, sillä kesäkurpitsoista tulee lisää nestettä niiden kypsyessä. Tomaattimurskaa ei mielestäni tarvitse maustaa etukäteen mitenkään, vaan mausteet voi laittaa suoraan vuokaan ja sitten "käsipelilllä" sekoitella ne sekaisin muiden ainesten kanssa. Reseptiä en kirjannut minnekään ylös, pitää laittaa se tänne niin kauan kuin muistan ainekset ja mausteet, että voitte kokeilla ja saan itsekin tehtyä tätä toistekin. Tätä oli meillä päivällisellä muistaakseni viime sunnuntaina. Muistaakseni sanon sen takia, että meillä töissä riehuva flunssaepidemia kaatoi minut kolmeksi päiväksi petiin ja katosi tuo ajantajukin. Mulle ei yleensä tule kuumetta, mutta tällä kertaa tuli ja nousikin ryminällä. Tänään olen kuitenkin back to business eli lähdössä töihin ja illalla sitten kannustamaan Lukko voittoon Kalpasta, pudotouspelien ensimmäiset pelit näet pelataan tänään!










1 sipuli
1 iso valkosipulin kynsi
öljyä kuullottamiseen
suolaa
mustapippuria myllystä
currya
1 pieni kukkakaali
2 kesäkurpitsaa
1 punainen suippopaprika
1 prk (400 g) tomaattimurskaa (kuva ja lisää kevyitä reseptejä)
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki pannulla tilkassa öljyä. Lisää broilerin jauheliha pannulle ja anna sen ruskistua. Mausta suolalla, mustapippurilla ja currylla. Raasta kukkakaali karkeaksi raasteeksi. Pilko kesäkurpitsat kuorineen suurehkoiksi paloiksi ja suippopaprika pieniksi paloiksi. Laita kaikki ainekset uuninkestävään vuokaan ja sekoita käsin. Tasoita pinta ja laita kansi tai folio vuoan päälle. Paista uunissa keskitasolla 40 -50 minuuttia 200°. Ruoka sisältää niin paljon kasviksia, ettei salaattia tarvita välttämättä lisukkeeksi, esim. raejuustoa  voi lisätä lautaselle.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Rasvanpolttosmoothie - supertehokas aamupala

Hei, taas tulee kevät ja vaatteet vähenee. Jos kesävaatteet kiristää, kannattaa muistaa tämä huikean tehokas aamiassmoothie - tämä todellakin laittaa aineenvaihdunnan liikkeelle ja on myrkkyä niille ylimääräisille jenkkakahvoille. Älä unohda ripausta kanelia. Iltasanomissa olleen Womanityn artikkelin mukaan kanelin terveysvaikutukset ovat mittavat. Se tehostaa aivotoimintaa, tekee hyvää sydämmelle, auttaa painon pudotuksessa, parantaa suoliston terveyttä, ehkäisee syöpää, pitää mielialan vaihtelut kurissa, vähentää suusairauksia ja hellii ihoa. Huh, huh, toihan on ihan täydellistä, vai mitä? Sinne tehosekoittimeen kannattaa pilkkoa alimmaiseksi se lehtikaali, että kone hienontaa sitä kaikista aineksista pisimpään. Näin se menee ihan hienoksi! Loistava resepti löytyy täältä:





lauantai 14. maaliskuuta 2015

Wilhelmiinat

Mä kun olen intohimoinen reseptien kerääjä, olen jemmaillut tämän tyylisiä respeptejä kasan. Luulin ihan oikeesti, että mulla oli näistä wilhelmiinoista/maailman parhaista viipalepipareista monta erilaista reseptiä, mutta ne olikin kaikki ihan samalaisia, heh! Kuitenkin viimeksi tekemäni, olivat ylivoimaisesti parhaita, mitkä mä olen ikinä tehnyt, maku oli huikeesti parempi kuin ennen, ihan täydellinen! Tutkin niitä reseptejä, selvittääkseni tän salaisuuden. Tulin siihen tulokseen, että juju on siinä, minkä mallisia ja pituisia ne tangot on, kuinka monta niitä on pellillä ja ennen kaikkea missä paistolämpötilassa ne piparit paistaa. Tankoja kun voi tehdä niin monella eri tapaa ja joissakin resepteissä tankoja voi laittaa pellille 2 -3, se kolmas on kyllä liikaa, 2 on oikea määrä. Sitten se tankojen malli; ennen olen tehnyt matalia tankoja, tällä kertaa tein aivan kantikkaan tangot. En tiedä vaikuttaako se makuun, mutta piparien ulkonäköön se ainakin vaikuttaa ratkaisevasti, niistä tulee täydellisen tasakokoisia. Sitten se paistolämpötila; kaikkea löytyi 175° - 225° väliltä, mulla 180° toimi kaikista parhaiten, siinä lämpötilassa pipareistani on tullut ylivoimaisesti parhaita. Kiitokset Sairaan Hyvää-blogiin hyvästä yksityiskohtaisesta reseptistä, jonka avulla munkin piparini muuttuivat maailman parhaiksi! Tällä kertaa tuli kehuja ihan jokaiselta maistelijalta. Näitä superhyviä viipalepipareita kannattaa tehdä niin arkeen kuin juhlaankin. Arkioloissa niitä voi dippailla maitoon ja juhliin piparit voi koristella vaikka sulatetulla suklaalla.








n. 40 kpl
200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 keltuainen
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon hyvin vatkaten keltuainen ja siirappi. Lisää viimeisenä keskenään sekoitetut kuivat aineet, vehnäjauhot, vaniljasokeri ja ruokasooda. Sekoita taikina tasaiseksi, hieman murenevaksi. Jaa taikina neljään yhtä suureen osaan. Muotoile niistä kahdelle leivinpaperoidulle pellille kantikkaita n. 40 cm pitkiä tankoja, 2 tankoa/pelti. Jätä tankojen väliin n. 10 cm tilaa, koska ne leviävät uunissa. Paista 180° uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Leikkaa tangot lämpiminä vinottain viipaleiksi. Jos teet puolikkaan annoksen, puolita muut ainekset, mutta laita keltuainen kokonaan ja vaniljasokeria 2 tl. Koristele halutessasi jäähtyneinä sulatetulla suklaalla.




keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Pastasimpukat lohi-katkaraputäytteellä


Yleensä kaapissa on vaan sitä tricolor-simpukkapastaa, mutta onneks mä olin ostanut jostkain tommosia suuria pastasimpukoita tietämättä mitä niistä valmistaisin. Kun mietin sitä kolmatta ja viimeistä tarjottavaa neljän hengen poreallaspippaloihin reseptieni joukosta pilkisti jostain sanomalehdestä repästy ruttuinen lappu, jossa juuri nuo kaapissani nököttävät suuret pastasimpukat oli täytetty savulohella höystetyllä katkaraputuorejuustolla. Näitä oli ihan pakko tehdä. Sen verran tuunasin reseptiä, että laitoin sen tuorejuuston täytteeksi ja kylmäsavulohen palan päälle. Mietin sitä, että olisko ne pastat ikävän tuntuisia sormin syötäväksi keittämisen jälkeen, tarttuisivat käsiin jne. Ratkaisin ongelman sillä, että kun olin keittänyt ja valuttanut pastan, levitin simpukat puhtaalle keittiöpyyhkeelle suuaukot alaspäin ja toisen pyyheliinan päälle. Näin sain pastasimpukoista kosteuden pois ennen täyttämistä. Nyt niitä oli hyvä sormin syödä. Meidän mielestä ne oli hauskan näköisia jumalaisen makuisia kahdella haukkauksella syötäviä suupaloja!






n. 40 kpl
reilu 40 kpl pastasimpukoita
Täyte:
200 g katkaraputuorejuustoa
4 rkl kermaviiliä
nippu tilliä (ota 40 hentoa oksan päätä koristeeksi)
puraus sitruunamehua
suolaa
sitruunapippuria
Päälle:
200 g kylmäsavulohta
Koristeeksi:
tilliä

Keitä pastat kypsiksi suolatussa vedessä, jätä ne kuitenkin napakoiksi, muuten ne hajoavat. Huuhtele kylmällä vedellä. Laita pastat kuivumaan puhtaan keittiöpyyhkeen päälle suuaukot alaspäin ja levitä päälle toinen keittiöpyyhe. Näin saat kosteuden pastasimpukoista pois. Valmista täyte notkistamalla tuorejuusto kermaviilillä. Mausta seos. Jaa täyte pastasimpukoiden koloihin ja aseta ne tarjoilualustalle. Leikkaa kylmäsavulohisiivut suikaleiksi ja laita jokaisen pastasimpukan päälle lohisuikale. Koristele tuoreella tillillä.




tiistai 10. maaliskuuta 2015

Krustadit munakokkelitäytteellä

Tässä taannoin kun vietimme laatuaikaa terassin poreammeessa sisareni ja hänen siippansa kanssa syötävät olivat vain ja ainoastaaan sormisyötäviä ja vielä sellaiseksi mietittyjä, että ne pystyisi syömään niin, ettei niitä tarvinnut kaapia sieltä altaasta seuraavana päivänä. Olin päättänyt tehdä sekä makeita vadelmakrustadeja että suolaisia krustadeja. Kun makeissa oli moussetäyte, piti miettiä suolaisiin jotakin muuta, etteivät ne olisi liian samankaltaisia. Sitten ne krustadit piti vielä vuorata jollakin, etteivät kuoret kostuisi ihan äkkiä. Päädyin vuoraamaan krustadikuoret Ohuen ohuella Härän kylmäsavupaistilla ja tekemään täytteeksi ruohosipulilla ja kylmäsavupaistilla höystettyä munakokkelia. Täytyy sanoa, että kyllä se munakokkeli toimii mainiosti siellä krustadikuorissa!








1 pkt krustadikuoria
Munakokkelitäyte:
4 munaa
1,5 dl maitoa
1/2 tl suolaa
valkopippuria
vähän silputtua ruohosipulia
vähän silputtua Härän kylmäsavupaistia
Kypsentämiseen:
1 rkl voita tai margariinia

Ota sivuun yksi siivu kylmäsavupaistia kutakin krustadikuorta kohden. Taittele ne kuin tekisit paperisia lumitähtiä. Leikkaa siivut saksilla ulkoreunasta pienemmiksi. Laita siivut krustadikuoriin. Silppua ylijäämät pieneksi. Silppua myös ruohosipuli. Riko munat kulhoon, lisää maito, mausteet, silputtu kylmäsavupaisti ja ruohosipuli ja sekoita kevyesti munien rakenne rikki. Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä ja lisää munaseos kattilaan. Sekoittele lastalla hiljallee, varo ruskistamasta hyytyvää kokkelia. Munakokkeli on valmista, kun se on pehmeää ja vähän kosteaa. Ota kattila liedeltä ja kumoa kokkeli siivilään, että saat ylimääräisen nesteen pois. Jaa jäähtynyt munakokkeli pikkulusikalla krustadikuoriin. Tarjoa krustadit heti.




Suklaamoussetäyte täytekakulle - ilman liivatteita

Tässä on mainio täyte, jonka teen usein täytekakun väliin sen takia, että tämä hyytyy hyvin ilman liivatteiden käyttöä. Alkuperäinen ohje on Kinuskikissalta, olen sitä kyllä reippasti muokannut. Olen vähän laiska niiden liivatteiden kanssa, jos pystyn niiden käytön jotenkin kiertämään, sitten teen sen. Yksi annos riittää 20 - 24 senttiä halkaisijaltaan olevan kakun kahteen väliin. Täytteen voi tehdä pelkästään suklaisena tai joukkoon voi laittaa haluamaansa marmeladia tai hilloa makua antamaan. Vaihtoehtoisesti sen marmeladin tai hillon voi levittää ohuesti kostutetuille kakkupohjille ja sitten mousse päälle. Se on makuasia ja riippuu vähän millaisen kakun tekee. Sama resepti käy kaikille suklaille; tummalle suklaalle, maitosuklaalle ja valkoiselle suklaalle. Kun täytteen tekee valkoisesta suklaasta, joukkoon voi laittaa lemon curd-tahnaa tai kuivattuja marjoja tai hedelmiä. Se lemon curd sopii mainiosti ohuena kerroksena sinne täytteen allekin. Vaniljasokeri sopii hyvin makua antamaan varsinkin valkoista suklaata käytettäessä. Kantsii kokeilla, kyllä se oman perheen suosikkimaku sieltä löytyy!






4 dl vispikermaa
1 dl vaniljakreemijauhetta
1 rkl sokeria
(vaniljasokeria, varsinkin jos käytät valkoista suklaata)
1 prk (250 g) maitorahkaa
100 g suklaata (tumma suklaa, maitosuklaa tai valkoinen suklaa)
(n. 200 g marmeladia tai hilloa tai kuivattuja marjoja tai hedelmiä)

Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppupuolella vaniljakreemijauhe ja sokeri joukkoon. Lisää rahka ja mikrossa tai kattilassa vesihauteessa sulatettu vähän jäähtynyt suklaa joukkoon. Lisää viimeisenä marmeladi, hillo, pieniksi hakatut kuivatut marjat tai hedelmät, jos haluat laittaa jotain niistä täytteen joukkoon. Levitä täyte kolmeen osaan leikatun täytekakkupohjan kahteen väliin ja laita kakku kylmään muutamaksi tunniksi, että täyte hyytyy. Laita täyte kakun päälle vasta tämän jälkeen.


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Täytekakku suomupursotuksella - Onnea Isännälle!♥

Isäntä täytti perjantaina vuosia ja eilen se kunniaksi kahviteltiin kummankin vanhempien kanssa. Jälkikasvu ei paikalle ehtinyt, vanhempi oli töissä ja nuorempi riiuureissulla pääkaupungissa. Isäntä antoi kakullensa tiukat ohjeet: kermakakku vadelmatäytteellä, suklaata päällä koristeena. Kolmen munan pohjan tein anopin ohjeella ja noudatin täytteissä ja päällisessä ohjeita, mutta omalla tyylilläni. Vadelma ja suklaa meni molemmat täytteeseen ja kerma sai värikseen miehekkään sinisen. Täytteen rakensin tätä reseptiä pohjana käyttäen, siinä ei tarvitse käyttää liivatteita. Kokeilin ensi kertaa suomumaista pursotustyyliä, johon löytyi hyvät ohjeet Herkkujen helmiä-blogista. Jälki ei ole kauneinta mahdollista, sillä koristelin kakun kovassa kiireessä (niin kuin yleensä). Multa jäi vahingossa ohut kermakerroskin laittamatta pursotusten alle, joten kuvissa näkyy tummia koloja. No, ens kerralla sitten. Kokeilin myös eri vahvuisilla sinisillä värjättyjä kerroksia, omaan silmään ne on ihan kivannäköisiä. Koristeeksi tein ruusun sinisestä sokerimassasta (vähän lisäsin vielä sinistä väriä massaan). Laiton täytteeseen ja pursotukseen vain hivenen sokeria, mikä oli ihan hyvä. Kakku oli oiken ihanan makuinen, eikä missään nimessä liian makea.








n. 9:lle hengelle
halkaisijaltaan 20 cm vuoka
Kakkupohja:
3 munaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
4 dl vispikermaa
1 dl vaniljakreemijauhetta
1 rkl sokeria
1 prk (250 g) maitorahkaa
200 g vadelmamarmeladia
100 g tummaa suklaata
Kostutus:
vettä + sitruuna- tai limemehua + sokeria
Päälle:
5 dl Flora Vispiä
½ dl vaniljakreemijauhetta
1 rkl sokeria
nestemäistä sinistä väriä (esim. Dr. Oetker)
Koristeeksi:
sokerimassa- tai aito ruusu

Leivitä tai vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita varovasti. Lisää viimeisenä vesi ja sekoita se taikinaan. Kaada taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Paista kakkupohjaa 175° uunin alimmalla tasolla n. 35 minuuttia. Kokeile kypsyyttä cocktailtikulla, kun taikina ei tartu tikkuun, kakkupohja on kypsä. Anna kakkupohjan jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa se sitten ritilälle leivinpaperin päälle. Tee kakkupohja jo edellisenä päivänä. Vatkaa täytteen kerma napakaksi vaahdoksi. Lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe ja sokeri. Lisää rahka ja vadelmamarmeladi kermavaahdon joukkoon. Sulata suklaa mikrossa tai tai liedellä kattilan päällä vesihauteessa. Lisää joukkoon ja sekoita. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alin osa ja lisää puolet täytteestä päälle. Sitten toinen kakkukerros ja kostuta sekin. Levitä toinen puoli täytteestä päälle ja laita ylin kakkukerros kanneksi. Kostuta kansi ja laita kevyt paino päälle ja kakku hetkeksi kylmään. Vatkaa Flora Vispi napakaksi vaahdoksi, lisää vaniljakreemijauhe ja sokeri. Sivele ensin ohut kerros värjäämätöntä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Jaa kermavaahto kolmeen astiaan ja värjää ensimmäinen kulhollinen siniseksi, toinen vähän vaaleammaksi ja kolmas kaikista vaaleimmaksi. Pursota pyöreällä tyllalla ja paina pursotukset suomuiksi lusikalla tai lastalla. Koristele kakku.