Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääruoat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Jallusoosi - pihvin paras kaveri

Meidän firman kokit teki joskus Road Trip-kiertueen, jonka aikana he rantautuivat eri paikkakunnille ja kävivät laittamassa hyvää ruokaa omilla resepteillään ruokaloissamme. Me tykästyttiin mun työkavereiden kanssa tähän ihanaan kastikkeeseen, joka on yhden kiertuelaisen, Mikkolan Ripen käsialaa. Huippukokin ruokablogiin voi tutustua täällä. Saatiin sitten Ripeltä tää resepti ja sen jälkeen tää on kuulunut meidän työpaikalla yhden sun toisen vakiokastikkeisiin silloin kun tarvitaan hyvälle pihville arvoisensa kastike. Tämän kastikkeen valmistaminen on siitä mukavaa, että kaikkea ei tarvitse tehdä alusta asti itse, vaan tämä reseptihän on tuunattu valmiskastike. Tarjosin kastikkeen tällä kertaa naudan sisäfilepihvien kanssa, ohessa mulla oli juuresmuusia. Mä tykkään, että tuo hakattu timjami ja  sipuli jää sinne kastikkeeseen, mutta tokihan ne voi myös siivilöidä sieltä pois. Tota liekittämistä ei kannata yhtään pelätä, jos ei sitä ole ennen tehnyt, pitää vaan muistaa, ettei tee sitä siellä huuvan alla, vaan ottaa sen paistinpannun pois sieltä liedeltä, että se liekki saa vapaasti humahtaa. Jos ruokaan laitetaan viiniä, kokki voi hyvällä omalla tunnolla naukailla sitä ruokaa laittaessaan, mutta tässä soosissa en kyllä suosittele sitä. Jaloviina on nimittäin sen verran kovaa kamaa, että voi mennä se syömisen nautinto piloille!










1 prk (2 dl) HK Kermakastiketta
1 tl sinappia
2 -4 cl jaloviinaa
1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sweetchilikastiketta
1/2 rkl mustapippuria rouheena
1/2 dl silputtua sipulia
1/2 dl silputtua tuoretta timjamia
nokare voita
suolaa
1 dl kermaa
tilkka hunajaa

Sulata nokare voita pannulla ja lisää sinne sipuli, timjami, mustapippuri, sinappi ja sweetchili. Kun sipuli on kuullottunut lisää jaloviina. Liekitä kastike, että alkoholi haihtuu. Lisää kermakastike ja kerma. Hauduta noin 5 minuuttia. Lisää valkoviinietikka ja tilkka hunajaa. Tarkista maku ja mausta vielä tarvittaessa suolalla ja/tai mustapippurilla. Voit siivilöidä kastikkeen halutessasi. Tarjoa naudan pihvin kastikkeena, lisänä juuresmuusia tai keitettyjä perunoita ja salaattia.





perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kasvisjauhelihapaistos

Mua on pyydetty laittamaan tänne jotain kevyempiä reseptejä, niistä pöperöistä, joita tuon aamulla nauttimani rasvanpolttosmoothien kanssa sitten päivän aikana syön. Tässä on yksi julkaisukelpoinen tekele, josta tuli mielestäni todella maukas. Tämän paistoksen juju on mielestäni tuo kukkakaali, jonka raastoin ja laitoin raakana sinne joukkoon. Se antaa mukavasti makua ja saostaa kivasti tuon liemen, joka on muuten pelkkää tomaattimurskaa. Se riittää liemeksi, sillä kesäkurpitsoista tulee lisää nestettä niiden kypsyessä. Tomaattimurskaa ei mielestäni tarvitse maustaa etukäteen mitenkään, vaan mausteet voi laittaa suoraan vuokaan ja sitten "käsipelilllä" sekoitella ne sekaisin muiden ainesten kanssa. Reseptiä en kirjannut minnekään ylös, pitää laittaa se tänne niin kauan kuin muistan ainekset ja mausteet, että voitte kokeilla ja saan itsekin tehtyä tätä toistekin. Tätä oli meillä päivällisellä muistaakseni viime sunnuntaina. Muistaakseni sanon sen takia, että meillä töissä riehuva flunssaepidemia kaatoi minut kolmeksi päiväksi petiin ja katosi tuo ajantajukin. Mulle ei yleensä tule kuumetta, mutta tällä kertaa tuli ja nousikin ryminällä. Tänään olen kuitenkin back to business eli lähdössä töihin ja illalla sitten kannustamaan Lukko voittoon Kalpasta, pudotouspelien ensimmäiset pelit näet pelataan tänään!










1 sipuli
1 iso valkosipulin kynsi
öljyä kuullottamiseen
suolaa
mustapippuria myllystä
currya
1 pieni kukkakaali
2 kesäkurpitsaa
1 punainen suippopaprika
1 prk (400 g) tomaattimurskaa (kuva ja lisää kevyitä reseptejä)
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki pannulla tilkassa öljyä. Lisää broilerin jauheliha pannulle ja anna sen ruskistua. Mausta suolalla, mustapippurilla ja currylla. Raasta kukkakaali karkeaksi raasteeksi. Pilko kesäkurpitsat kuorineen suurehkoiksi paloiksi ja suippopaprika pieniksi paloiksi. Laita kaikki ainekset uuninkestävään vuokaan ja sekoita käsin. Tasoita pinta ja laita kansi tai folio vuoan päälle. Paista uunissa keskitasolla 40 -50 minuuttia 200°. Ruoka sisältää niin paljon kasviksia, ettei salaattia tarvita välttämättä lisukkeeksi, esim. raejuustoa  voi lisätä lautaselle.


tiistai 24. helmikuuta 2015

Aurinkoinen kanakeitto

Mun miehen vuorotyö sotkee meillä kuvioita välillä niin, että ihmiset joutuvat vierailemaan meillä totutusta poikkeavaan aikaan nähdäkseen myös talon isäntää. Sisareni oli perheineen pitkästä aikaa visiitillä täällä päin, eikä auttanut kuin saunoa ja "poreilla" todella myöhään illalla maailmaa parantaen ja seuraavana päivänä kokoontua puolen päivän aikaan lounaalle koko konkkaronkka meidän siskosten vanhempia myöten. Heti kun tämä lounasvierailu varmistui, päätin että keitolla mennään. Päädyin broileriin, se maistuu yleensä vauvasta vaariin ja tässäkin pöydässä oli ikäjakauma 4:n ja 74:n väliltä! Paljon porkkanaa, vähän sipulia, valkosipulia, inkivääriä, palsternakkaa ja lanttua. Gnocchipastaa ja läjä appelsiineja. Olin aivan innoissani noista aineksista, enkä ollut väärässä, aineksista syntyi ihan superhyvä keitto, joka on myös superterveellistä, kunhan sen tekee täysjyväpastasta. Tätä voisi syödä myös ilman tota broiskua pelkkänä kasvis-pastaversioina.  Mulla oli murusteltua fetaa keiton kanssa tarjolla, sekin sopi keiton päälle hyvin. Resepti on isolle porukalle, mutta se on helppo puolittaa. Tein keiton kahdessa kattilassa, soseuttamisen jälkeen yhdistin soseet ja jaoin takaisin kattiloihin ennen pasta ja broilerin lisäämistä, jotta keitto oli aivan samanpaksuista ja makuista molemmissa kattiloissa, mun keittolevyillä paahtuu näemmä vähän erivärisiä kasviksia samalla lämmöllä!












n. 16 hengelle
500 g gnogghipastaa
1 kg broilerin maustamattomia tai miedostisuolattuja fileitä/pihvejä/suikaleita
2 kg porkkanaa
400 g palsternakkaa
250 g lanttua
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
sormenpään kokoinen pala inkivääriä
2 sipulia
öljyä kuullottamiseen
4 litraa vettä + 6 kanaliemikuutiota
4 -5 appelsiinin puristettu mehu (4 -5 dl)
2 rs (á 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
suolaa
cayennepippuria
garam masalaa

Kuori ja paloittele juurekset. Laita keittokattilan pohjalle öljyä ja kuullota porkkanoita, palsternakkaa ja lanttua koko ajan sekoitelle, kunnes saavat vähän väriä ja pehmenevät. Lisää hienonnetut sipulit ja hienonnettu inkivääri ja anna kuullottua hetki. Lisää vesi ja liemikuutiot. Anna kiehua hiljalleen, kunnes kaikki ainekset ovat pehmeitä. Keitä pasta erillisessä kattilassa ohjeen mukaan suolatussa vedessä, valuta ja jätä odottamaan. Kuutioi broileri ja paista kypsäksi pannulla öljytilkassa. Mausta tarvittaessa kevyesti suolalla. Purista appelsiineista mehua. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää appelsiinimehu, tuorejuusto ja mausta suolalla, cayennepippurilla ja garam masalalla. Sekoittele, kunnes tuorejuusto on sulanut. Lisää lopuksi keiton joukkoon broilerin palat ja pasta. Tarjoa keitto hyvän leivän ja murustellun fetan kera.





torstai 15. tammikuuta 2015

Lihamakaronilaatikko - made in heaven

Tää resepti tulee "yleisön pyynnnöstä", työkaverit suorastaan vaatii mua laittamaan sen heti tänne, että he pääsevät ruuanlaittopuuhiin. Kysymys on niinkin tavallisesta sapuskasta kuin lihamakaronilaatikko. Ja taas tarina palaa sinne joulun tienoille. Meidän rakkaat pojat kun vaativat lihamakaronilaatikon joulupöytään, totta se on! Yritin ennen joulua vienosti tiedustella, josko sitä ei tänä vuonna tarvittaisikaan, vastaus tuli kahdesta suusta: TARVITAAN! Mä tein ihan tavislihamakaronilaatikon (munamaitoon), paitsi että vanhempi poika maustoi jauhelihan. Nuorella herralla karkas sen verran mopo käsistä tuossa maustamisessa ja lorahti savupaprikajauhetta (en ikinä laita lihamakaronilaatikkoon) enemmä kuin laki sallii, että laatikko maistui vähän oudolta. No pojat kuitenkin pistelivät sitä aattona hyvällä ruokahalulla. Joulupäivänä syötiinkin sitten mummilassa ja siellä olikin niin hyvää lihamakaronilaatikkoa (siis koko suku joutuu tekemään sitä lootaa meidän jälkikasvun takia jouluna!) että se suorastaan suli suuhun. Mun äiti sanoi ottaneensa ohjeen joskus K-Ruokalehdestä. Jossain vaiheessa joulun jälkeen kun arki koitti, muistin sen mummin laatikon ja kaivelin itsekin tuon reseptin esiin. Siinä joulupöydässä se laatikko maistui kyllä hyvälle, mutta niitä sortteja oli niin paljon, että se maku hukkui sinne muiden sekaan. Nyt se oli meillä pääruokana ja täytyy sanoa, että siinä on lihamakaronilaatikko MADE IN HEAVEN, ihan täydellistä. Suorastaan liian hyvää, sitä on pakko santsata sen taivaallisen maun takia. Meillä piti paikkansa mainoksen lause, että "on niin hyvää, ettei sanotuksi saa". Syötiin täydellisen hiljaisuuden vallitessa ihmetellen sitä täydellistä makua. Ja sitten tietysti santsikierros perään. Laatikko on tosi helppo ja nopea valmistaa ja tiskiäkin tulee vähemmän kuin tavislaatikkoa tehdessä. Sen koostumus on ihan erilainen, johtuu varmasti siitä, ettei se sisällä munamaitoa lainkaan vaan tilalla on vettä, lihalientä kuutiosta ja Koskenlaskijaa. Se sulatejuusto varmaan on syynä siihen, että se munaton laatikko pysyy silti ihan täydellisesti koossa. Toimii seuraavana päivänä mikron kautta lämmitettynäkin tavallista lihamakaronilaatikkoa huomattavasti paremmin, maku ja rakenne ei kärsi yhtään. Jos sun huushollissasi asuu lihamakaronilaatikkofaneja, niin tätä reseptiä kannattaa ehdottomasti kokeilla!








4 -5:lle:
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
3 rkl tomaattipyreetä
1 rkl kuivattua oreganoa
hiven suolaa
mustapippuria myllystä
1 1/2 l  vettä
2 lihaliemikuutiota
1 pss (400 g) tummia sarvimakaroneja
150 g Koskenlaskija-sulatejuustoa (kokeile eri versioita juustosta)

Silppua ensin sipuli. Laita jauheliha (teflon)pannulle paistumaan omaan rasvaansa. Lisää loppuvaiheessa sipuli joukkoon kuullottumaan. Mausta seos tomaattipyreellä, oreganolla, mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Kiehauta vesi kattilassa ja murenna joukkoon lihaliemikuutiot. Lisää sekaan raa'at makaronit ja jauheliha-sipuliseos pannulta. Sekoita ainekset ja anna seoksen kiehua kattilassa noin 6 minuuttia. Paloittele sulatejuusto ja lisää seokseen. Sekoittele, kunnes juusto on täysin sulanut. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hiven suolaa. Kaada makaroni-jauhelihaseos uunivuokaan ja paista 200° puolisen tuntia. Ota laatikko uunista, laita kansi päälle ja anna vetäytyä vielä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoa lisänä esim. punajuurisalaattia.




tiistai 18. marraskuuta 2014

Tonnikalapasta - nopea ja helppo herkku

Tänään meillä oli pastapäivä. Tuoretta nauhapastaa järkyttävän hyvän tonnikalakastikkeen kera. Meille meinas käydä Isännän kanssa huonosti, meinattiin haljeta molemmat, kun tuli syötyä ihan liikaa, mutta kun ei voinut lopettaa! Jos tykkäät pastasta, juustosta ja tonnikalasta, tämä pasta katoaa teillä parempiin suihin alta aikayksikön. Tuore nauhapasta sopii tämän kastikkeen kanssa loistavasti. Kastike kannattaa tehdä paistinpannulla ja pasta siirtää kastikkeen joukkoon valuttamisen jälkeen, näin kastike maustaa pastan joka puolelta. Jos haluat tarjota tätä vähän hienommin, esimerkiksi viikonloppuna, lämmitä tarjoiluastia uunissa ja kippaa pasta kastikkeineen pannulta tarjoiluastiaan, koristele ja vie pöytään tarjolle. Meillä näin arkipäivänä kauhottiin rahvaanomaisesti pannulta lautaselle, josta pasta siirtyi alta aika yksikön parempiin suihin. Kastikkeen aineksina on tonnikalan lisäksi sipulia, vettä, sulatejuustoa,tilliä ja vaaleaa suurustetta. Eipä kovin kummoset ainekset, mutta superherkullinen lopputulos niistä syntyi.








3 -4:lle hengelle
1 pkt (250 g) tuoretta nauhapastaa
vettä ja suolaa
Kastike:
1 sipuli
2 rkl öljyä
5 dl vettä
2 prk tonnikalaa (öljyssä)
1 puntti tilliä
ripaus suolaa
sitruunapippuria maun mukaan

Silppua sipuli, laita öljy pannulle ja sipulit öljyyn kuullottumaan. Kun sipuli on kuullottunut, lisää kylmä vesi ja anna sen kuumentua. Tässä vaiheessa voi laittaa tuorepastan kiehumaan, että se on valmista samoihin aikoihin kuin kastikekin. Lisää sitten sulatejuusto nokareina kastikkeeseen. Hämmennä, kunnes juusto sulaa. Lisää silputtu tilli, suola ja sitruunapippuri. Lisää kastikesuuruste ja hämmennä hyvin, Valuta tonnikala ja lisää se viimeisenä pannulle, anna kastikkeen enää kuumentua, lisää valutettu pasta joukkoon ja tarjoa heti vihersalaatin kera.




tiistai 28. lokakuuta 2014

Unkarilainen lihapata - eläköön Unkari!

Mulla oli runsaan kilon painoinen pala mureaa naudan kulmapaistia, josta oli tarkoitus jotakin pöperöä rakkaille lapsilleni rakentua. Pojat olivat pitkästä aikaa sunnuntaisafkalla kotona. Olin jo päättänyt, että koitan rakentaa jotakin ilman kermaa ja juustoa. Urheilijoille vähän terveellisempää mallia, mutta hyvää sen piti silti olla. Löysin itseltäni vanhan ruutuvihkoon rustatun reseptin, joka kiinnitti huomioni. Voisiko noin yksinkertainen olla hyvää? Ihan tavisaineet unkarilaisella twistillä, saattaisi toimia. Riskillä mentiin, lopputulos olisi hyvää tai huonoa, ei voinut tietää. Olen kuitenkin yksinkertaisten reseptien ylin ystävä, joten mulle tuli suoranainen pakko lähteä tän reseptin perusteella sen paistin kimppuun. Lopputulos oli makuhermoja hivelevä, ihan sairaan hyvää! Sanoisinko, että unkarilainen vastine meidän karjalanpaistillemme. Kirkaslieminen, maukastakin maukkaampi lihapata, joka Unkarissa syötäisiin riisin kera, mutta näillä leveysasteilla se on vallan mainio kastike perunoillekin. Sunnuntaina meillä syötiin pataa riisin kera, samoin maanantaina, tänään syötiin loput perunoiden kera. Molemmat versiot sikamaisen hyviä! Vinkkinä vielä, että vaikkei olisi meiramin ystävä, se vajaa 50 sentin pussi kannattaa silti ostaa tätä reseptiä varten ja laittaa se ruokalusikallinen liemen sekaan, voin vakuuttaa, että se sopii sinne kuin nenä päähän!



  


n. 8:lle hengelle:
n. 1,2 kg naudan (kulma)paistia
öljyä ja voita paistamiseen
4 isoa sipulia
1 -2 rkl paprikajauhetta
3 laakerinlehteä
suolaa
mustapippuria myllystä
1,2 l vettä
2 lihaliemikuutiota
1 rkl meiramia
2 punaista paprikaa
2 keltaista paprikaa
1 vihreä paprika
ripaus cayennepippuria

Ota liha ajoissa lämpiämään huoneenlämpöön. Leikkaa se kuutioiksi ja ruskista (valurauta)pannulla voi-öljyseoksessa joka puolelta. Tämä määrä lihaa ruskistuu kolmessa osassa. Nosta lihat pataan, mausta ne paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita lihoja, että ne maustuvat joka puolelta. Suikaloi sipuli ja pekonit pannulle . Kääntele niitä pannulla, kunnes pekoni hiukan ruskistuu ja sipulisuikaleet pehmenevät. Kaada pekoni-sipuliseos pannulta pataan lihojen päälle. Murustele lihaliemikuutiot seuraavaksi pataan. Lisää myös laakerinlehdet ja vesi. Anna padan hautua liedellä kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes liha on mureaa ja pehmeää, 1 -2 tuntia. Suikaloi paprikat ja lisää ne meiramin ja cayennepippurin kanssa pataan. Sekoita hyvin ja anna padan hautua vielä 10 -15 minuuttia kannen alla. Tarjoa keitetyn riisin tai perunoiden kanssa.




maanantai 27. lokakuuta 2014

Naudanlihakiusaus

Teen tosi harvoin ruokaa valmiista perunasipulisuikaleista, kun tuntuu, että niistä tulee aina samanmakuista, vähän tylsää ruokaa. Tässä taannoin mukaani tarttui kuitenkin lähikaupan pakastealtaasta puolen kilon pussi. Vasta kotona mietin, että miten ne valmistaisin. Mulla sattui olemaan jääkaapissa kaupan irtotiskistä myytäviä naudan suolalihasiivuja, päätin kokeilla niitä. Naudan kanssa sopi timjami yrtiksi ja kolmen juuston kerma kruunaisi koko komeuden. Suolaa ei tarvitse välttämättä laittaa ollenkaan tai sitten hyvin varovasti, noissa suolalihasiivuissa on sen verran suolaa, että ne maustavat kyllä perunatkin. Yksinkertaisen vihersalaatin kanssa tätä meillä syötiin ja täytyy sanoa, että kelpo kiusausta meillä keskiviikon kunniaksi syötiinkin!












2 -3 annosta
1 pss (500 g) pakasteperuna-sipulisuikaleita
mustapippuria myllystä
vähän tuoretta timjamia
(ripaus suolaa)
1 prk (2 dl) kolmen juuston kermaa

Levitä uunivuoan pohjalle puolet peruna-sipulisuikaleista. Ripottele päälle vähän pippuria ja silputtua timjamia. Suikaloi naudan suolalihasiivut ja levitä niistä seuraava kerros vuokaan. Päällimmäiseksi loput peruna-sipulisuikaleet, mustaapippuria ja timjamia. Kaada lopuksi vuokaan purkki kolmen juuston kermaa. Kypsennä kiusausta 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut.




sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kaalilaatikko - se paras resepti

Kaalilaatikonkin voi tehdä niin, että laittaa sekaan jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, muttei sentään sinistä! Halusin luoda suussa sulavan kaalilaatikkoreseptin, jota voisin sitten jatkossa käyttää ja josta saattaisi olla muillekin iloa. Perehdyin asiaan tutkimalla hurjan kasan reseptejä itseltäni ja netistä. Multa löytyi todella perinteisiä, esim. Isännän mummun resepti. Kaikista silmiini osuneista lehdistä olen myös ne reseptit vuosien varrella talteen poiminut. Kyllä mä Hymy-lehdessäkin joskus julkaistusta Paavo Väyrysen kaalilaatikkoreseptistä yhden idean poimin! Olen aina sanonut, että hyviä reseptejä tai ideoita on kaikkialla, aina pitää olla silmät ja korvat tarkkana. Onneksi mun äiti on koko ikänsä harrastanut ystäviensä kanssa lehtien vaihtoa, ne kaikki päätyy mulle ennemmin tai myöhemmin. Äidin lehdet käy mulla ennen ystäville menoa ja ystävien lehdet mä selaan läpi ja poimin mielenkiintoiset reseptit talteen ennen kuin laitan ne lehtikeräykseen. Keittokirjojen reseptejä oli vaikka millä mitalla. Blogeissakin tästä suomalaisten rakastamasta kaalilaatikosta oli vaikka minkälaisia versioita. Sen on aina tehnyt tietyllä tavalla, eikä ole tullut mieleenkään, että niitä valmistustapoja on aivan hirveästi. Tarkoitan tässä nimen omaan lihakaalilaatikkoa, siis sitä versiota, jossa pääraaka-aineina ovat kaali, jauheliha ja riisi/ohra sekä joku liemi/sidosaine. Yhden aineksen tiesin näiden lisäksi laatikkooni laittavani, nimittäin siirapin, mä rakastan sitä siirapin makua siellä laatikossa. Sit mä tiesin mikä jää ehdottomasti tästä herkkuversiosta pois. meirami, en oikein tykkää sen mausta. Tämän penkomisen lopputuloksena syntyi hyvä resepti. Tuli tehtyä rakenteeltaan täydellistä ja aivan mahtavan makuista, suorastaan törkeän hyvää kaalilaatikkoa, olkaa hyvä!










n. 1,3 kg keräkaalia suikaleina
voita
2 sipulia
2 dl puuroriisiä + vettä
1 lihaliemikuutio
400 g jauhelihaa
suolaa
valkopippuria
3/4 dl siirappia
1/2 l kiehuvaa vettä
3 munaa
2 rkl ketsuppia
Päälle:
korppujauhoja

Hauduta suikaloitu kaali voissa pannulla. Lisää loppuvaiheessa silputtu sipuli pannulle hautumaan. Keitä puuroriisi kypsäksi kattilassa vedessä, johon on lisätty lihaliemikuutio pakkauksen ohjeen mukaan. Paista jauheliha pannulla, mausta suolalla ja valkopippurilla. Yhdistä kaaliseos, riisi ja jauheliha suuressa kulhossa ja lisää joukkoon siirappi, kiehuva vesi, munat ja ketsuppi. Sekoita hyvin ja jaa voideltuihin uunivuokiin. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista laatikoita 175° uunissa 1 ½ - 2 tuntia, kunnes laatikko on tosi pehmeää. Nauti puolukkasurvoksen ja halutessasi perunoiden kanssa.




torstai 18. syyskuuta 2014

Sitruunainen uunibroileriateria

Kokonainen maustamaton broileri on yksi mun lempiraaka-aineistani, kun tehdään broiskusta ruokaa. Siihen saa kaiken näköisiä makuvariaatioita itse maustaen ja meidän kahden hengen taloudessa siitä riittää purtavaa pariksi päiväksi. Mun mielestä kannattaa sinne nahan alle laittaa aina jotain makua antamaan, esim. sitruunaa, appelsiinia, yrttejä, voita tms. Siitä on kiva rakentaa kokonaisia aterioita uuniin muhimaan. Tämä ateria lähti kotona olevasta sitruunasta liikkeelle. Sen ympärille aloin sitä hommaa rakentaa. Se broisku kannattaa muuten ottaa tosi ajoissa huoneenlämpöön, koosta riippuen tunti- puoltoista ennen valmistuksen aloittamista on aika hyvä, vaikka ohjeessa sanotaankin, että puoli tuntia riittää.  Tähän ateriaan laitoin ihan perusjuttua mukaan, mitä nyt kotona sattui olemaan, perunaa, porkkanaa, sipulia ja valkosipulia. Ei kannata pelästyä tota suurta valkosipulin kynsien määrää, nimittäin kun ne käyttää pannulla öljyssä, niistä tulee ihanan mietoja. Niitä olisi voinut laittaa sinne enemmänkin. Täytyy sanoa, että kyllä maistui vielä seuraavanakin päivänä hyvältä!












kuivattua timjamia
1 sitruuna
suolaa
mustapippuria myllystä
currya
3 suurta perunaa
5 -6 pienehköä porkkanaa
2 sipulia
kymmenkunta valkosipulin kynttä
loraus oliiviöljyä
2 dl valkoviiniä

Ota broileri huoneenlämpöön 1 -1 1/2 tuntia ennen valmistuksen aloittamista. Hiero ensin linnun pintaan suolaa, mustapippuria ja currya. Irrota sitten broilerin nahka lihasta fileiden ja reisien kohdalta, että voit maustaa lihan nahan alta. Laita ensin timjamia nahan alle. Leikkaa sitten sitruunasta "poikittain" neljä ohutta viipaletta ja laita ne nahan alle rintafileiden ja reisien kohdalle. Kuori ja pilko perunat ja porkkanat. Kuori myös sipuli ja leikkaa se lohkoiksi. Sitten on vuorossa valkosipuli, kuori kynnet ja kuullota niitä pannulla öljyssä hetki. Kääntele koko ajan, etteivät pala. Laita suuri paistopussi laakeaan uunivuokaan tai reunalliselle uunipellille toinen kulma ylöspäin. Leikkaa kulmasta pala pois, että kuuma höyry pääsee ulos pussista. Laita ensin pussiin perunat, porkkanat ja sipulit. Kaada sitten pannulta valkosipulit öljyineen pussiin. Mausta juurekset samoilla mausteilla kuin broilerikin, eli suolalla, mustapippurilla, currylla ja timjamilla. Asettele broileri kasvisten päälle. Laita halutessasi loppu sitruuna lohkottuna broilerin ympärille. Lorauta lopuksi valkoviini pussiin ja sulje se. Kypsennä uunissa 175 asteessa 1 1/2 -2 tuntia.






sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Portobello-ateria kahdelle

Saimme blogitapaamiseemme näitä ihania portobello-sieniä sponssina Champilta. Portobellot olivat mulle uusi tuttavuus vaikka herkkusienten ystävä olenkin. Mietin pitkään, mitä näistä jättiläisherkkusienistä valmistaisin. Miten olisi koko ateria, joka rakentuisi näiden sienten ympärille ja sitten koko "hoito" uuniin? Tutkin ison kasan reseptejä, niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Tulin siihen tulokseen, että portobellot kannattaa esipaistaa ensin uunissa, niistä lähtee nimittäin melkoinen määrä kosteutta, lopputulos ei sitten ole vetinen. Neste kannattaa kipata sienistä pois ennen täyttämistä. Päädyin täyttämään sienet naudan ulkofileepihveillä, jotka leikkasin suikaleiksi ja karamellisoiduilla sipulirenkailla. Tuon vaahtovoin lappamisen pihvien päälle olen joskus nähnyt Kari Aihisen tekevän telkkarissa. Vähän aikaa sitten pääsin sitä itse kokeilemaan HK:n lihakoulussa firman kokkien opastuksella. Se parantaa pihvien makua huomattavasti ja pitää ne mehevinä. Päälle laitoin vuohenjuustokiekon. Uunivuokaan laitoin lisäksi tomaattikuutioita ja perunamuusiruusukkeita. Ihan täydellinen ateria, sanoisin! Hiilihydraatteja välttelevät jättävät tietysti perunamuusin pois ja lisäävät kasvisten määrää.












2:lle hengelle:
2 kpl portobelloja
öljyä

Karamellisoidut sipulit:
2 sipulia
0,75 dl punaviiniä
0,5 dl balsamiviinietikkaa
1 tl tuoretta timjamia
0,5 tl merisuolaa myllystä

Naudan ulkofileepihvit:
2 kpl maustamattomia naudan ulkofileepihvejä (1 pkt Pirkkaa)
öljyä ja voita
reilu nokare voita
muutama oksa timjamia
suolaa
mustapippuria myllystä

Tomaattilisäke:
2 tomaattia
suolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä

1 (President) vuohenjuustokiekko
perunamuusia

Ota pihvit huoneenlämpöön ajoissa. Puhdista sienet hyvin ja ota jalka pois. Kaavi tummat "höttöiset" osat lakin alapinnasta ja reunoilta vaikka lusikalla pois. Öljyä uunivuoan pohja ja laita sienet vuokaan. Paista sieniä uunissa n. 220 asteessa  kymmenisen minuuttia, kunnes neste irtoaa sienistä. Ota vuoka uunista ja anna sienten jäähtyä hieman. Kaada neste sienistä pois. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuullota sipulirenkaita 10 minuuttia öljytilkassa. Lisää viini, viinietikka, timjami ja suola. Anna sipulien karamellisoitua kannen alla miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia välillä sekoittaen. Kuivaa pihvien pinnat. Laita kuumalle pannulle sekä öljyä että voita. Paista pihvejä noin 3 minuuttia/puoli. Älä kääntele ja liikuttele niitä, vaan ensin toinen puoli ja sitten kääntö ja toinen puoli. Ensimmäisen puolen paistopintaa voi lastalla vähän pihvin kulmaa nostaen katsoa, koska se näyttää hyvältä. Kun olet kääntänyt pihvit, lisää pannulle reilu nokare voita ja muutama oksa timjamia. Kun voi on sulanut ja hieman ruskistunut, ala kauhoa sitä ruokalusikalla pihvien päälle, tee tämä useita kertoja. Ota pihvit pannulta, mausta suolalla ja pippurilla ja leikkaa ne suikaleiksi. Kuutioi ja valuta tomaatit. Täytä sienet. Laita lakkeihin ensin suikaloidut pihvit, sitten karamellisoitua sipulia päälle. Leikkaa vuohenjuustokiekko halki ja laita kummankin sienen päälle puolikas juustokiekko "nahkapuoli" ylöspäin. Asettele seuraavaksi tomaattikuutiot vuokaan, mausta ne suolalla ja pippurilla ja lorauta tilkka oliiviöljyä päälle. Pursota lopuksi perunamuusia vuokaan. Gratinoi 225 asteessa, kunnes juusto ja perunamuusi ovat kauniin kullanruskeita.