Näytetään tekstit, joissa on tunniste Välimerellinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Välimerellinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. marraskuuta 2015

Tomaatti-mozzarellasalaatti - klassikko sopii juhlapöytään

Salaattien kanssa tulee välillä tuskailtua, kun miettii niitä juhlapöytään. Ei uskalla hirveästi kokeilla uusia aineksia, ettei se jää yksin syötäväksi, muttei viitsisi aina sitä samaakaan tehdä, vaikka tietää, että se maistuu kaikille. Mikäs sitten neuvoksi? Mitäs jos tekisi kuitenkin sitä tuttua ja turvallista, mutta panostaisikin vaihteeksi sen salaatin esille laittoon. Minä kokeilin tätä kikkaa muutamasta aineksesta valmistuvan iki-ihanan tomaatti-mozzarellasalaatin kanssa, kun meillä oli vieraita. Hyvin tuntui toimivan, sekä salaatin tekijä että kaikki muutkin ruokailijat olivat tyytyväisiä. Onkohan se psykologinen juttu, mutta kyllä se makukin oli mun mielestä erilainen, astetta parempi!☺






6 -8:lle hengelle
laakea tarjoiluastia
jotain vihreää ruukkusalaattia
5 -6 tomaattia
2 mozzarellapalloa, mielellään bufalamozzarellaa
tuoretta basilikaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
sitruunan puristettua mehua
(tummaa balsamicoa suihkepullosta)
klassikkoversio salaatista on täällä

Asettele ensin tarjoiluastian pohjalle salaatinlehtiä kiertämään astian reunoja, seuraavaksi tomaattilohkoja kehäksi niin, että osa salaatinlehdistä jää näkyviin ja revi keskelle mozzarellaa. Suikaloi basilikan lehdet ja levitä salaatin päälle. Mausta salaatti ripauksella suolaa ja  mustapippurilla. Halkaise sitruuna ja purista vähän sitruunan puolikkaasta mehua päälle. Lorauta revityn mozzarellan päälle oliiviöljyä ja viimeistele halutessasi suihkauksella tummaa balsamicoa. Salaatti on hyvää ilman balsamicoakin.




tiistai 20. lokakuuta 2015

Tomaatti-fetapiirakka - uunipellillinen

Kun valmistaa tarjottavaa isommalle porukalle, helpoimmalla pääsee kun ottaa uunipellin esille ja valmistaa sekä suolaisen että makean piirakan pellillä. Pellillisestä piirakkaa tulee 25 -30 palaa ja varsinkin kiertoilmauunissa pellillisiä voi valmistaa kaksi kerralla. Eli aika ison porukan ruokkii yhdellä uunin lämmityksellä, kun on tarpeeksi isot astiat piirakoiden valmistamiseen. Maukas kasvispiirakka on varma valinta suolaisen piirakan osalta, se maistuu suurimmalle osalle. Mä löysin Hellapoliisin Kodin juhlakirjasta hyvän piirasohjeen, jota olen soveltanut monen monta kertaa omiin tarpeisiini. Vähän olen pohjaa muokannut ja täyteaineksiakin ronskilla kädellä, jätän yleensä esim. oliivit pois, koska niiden mausta eivät kaikki pidä. Sipulin lisäämistä piirakan täytteeseen ei kannata pelätä. Se kannattaa kuutioida tosi pieneksi ja kuullottaa pannulla, näin se "maastoutuu" sinne piiraaseen, niin ettei sitä kukaan siellä edes huomaa. Kasvispiirakan makua se parantaa yllättävän paljon. Laitan reseptin oheen sellaisena, joksi olen sen muokannut. Keväällä tein tätä piirasta naapurin Emman ylioppilasjuhliin ja kovasti olivat sielläkin piiraasta tykänneet. Mun uuni on 60-senttinen.





25 -30 palaa
300 g voita tai margariinia
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl vettä
hiven kuivattua basilikaa
Täyte:
200 g fetajuustoa kuutioina tai murusteltuna
1 pieni sipuli kuutioituna ja kuullotettuna
1 keltainen paprika kuutioituna
200 g kirsikkatomaatteja
1 ruukku basilikaa suikaloituna
Liemi:
4 munaa
4 dl ruokakermaa
4 dl juustoraastetta

Nypi huoneenlämpöinen rasva, suola, jauhot ja hiutaleet ryynimäiseksi ja lisää vesi nopeasti sekoittaen. Sekoita taikina tasaiseksi ja painele se leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä pinnalle fetajuusto ja sen päälle sipuli- ja paprikakuutiot. Puolita kirsikkatomaatit ja levitä ne piirakan päälle leikkauspinta ylöspäin. Sekoita liemen ainekset keskenään ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Kypsennä piirakkaa 200-.asteisessa uunissa 30 -40 minuuttia. Piirakan voi tehdä myös pyöreässä vuoassa, puolita silloin ainesten määrät.




maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pähkinäinen vihersalaatti - simppeliä, hienostunutta ja hyvää!

Mä aloitan eilisten vierastarjottavien purkamisen helpoimmasta päästä eli yksinkertaisesta vihersalaatista, joka onnistui täydellisesti eli se oli SUPERHYVÄÄ, kaikki kuusi tykkäsimme kovasti. Yksinkertainen ulkonäkö petti pahasti, olisi luullut, että se on vähän tylsän makuista, mutta päinvastoin, se oli todella maukasta. Ajattelin taas, ettei näin yksinkertaista kehtaa julkaistakaan, mutta kun ne vieraat vaatimalla vaati, että tämä täytyy ehdottomasti laittaa blogiin. Olin visioinut tekeväni päivällispöytään kaksi salaattia, joista toinen olisi ruokaisampi broilerisalaatti ja toinen tosi simppeli vihersalaatti. Ajattelin, etukäteen, että tämä yksinkertainen salaatti muodostuisi parin sortin vihreästä, pähkinöistä ja vinaigretistä. Tein niitä tarjottavia tapani mukaan kovalla kiireellä Isännän toimiessa apukokkina. Salaatit kulhoon ja Isännän pilkkomat pähkinät perään. Ajattelin, etten ala mitenkään konstailemaan sen vinaigretin kanssa vaan teen hyvän, tutun ja turvallisen sinapilla,balsamiviinietikalla ja hunajalla höystetyn version. Salaatti oli aivan täydellistä, sopii niin hienoimmille päivällisille kuin arjen nopeatekoiseksi salaatiksikin!












60 g Mimis baby lehtikaalia (tai vastaava määrä esim. rukolaa, mizunaa tai versosekoitusta)
reilu kourallinen cashewpähkinöitä
Sinappi-balsamivinaigrettikastike:
pari kevätsipulin naattia tai 1/4 punasipulia
1 rkl Dijon-sinappia
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
vajaa 1 dl oliiviöljyä

Pilko pähkinät terävällä veitsellä työlaudan päällä. Sekoita salaatit tilavassa kulhossa ja lisää pähkinät joukkoon. Laita vinaigretin ainekset pienempään korkeaan kulhoon öljyä lukuunottamatta ja vatkaa ne sähkövatkaimella sekaisin. Jatka vatkaamista ja lisää öljy ohuena nauhana joukkoon. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja laita salaatti hetkeksi kylmään tekeytymään. Sinappi-balsamivinaigrettikastiketta voit käyttää muidenkin salaattien kastikkeena.


Kukkasiskojen pääsiäistarjontaa!


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Paistettu feta - herkkujen herkku!

Meillä syödään fetaa tosi paljon, sitä on melkein aina jääkaapissa. Alkuviikolla tuli mieleeni tarjota iltapalaksi joskus alkuruokana tarjoamaani paistettua fetaa. Se oli nimittäin superhyvää. Tähän sopii taas tosi hyvin se Lidlin peltipurkissa myytävä pyöreä feta, tai mikä sen nimi nykyisin lieneekään. Siitä juustosta voi huuhdella suolaa pinnalta pois tai valmistaa huuhtelematta niin kuin mä sen teen. Se ei vaadi mitään mausteita, pelkkä leivitys kananmunalla ja korppujauhoilla riittää ja ne kiekot kannattaa paistaa oliiviöljyssä, se on öljyistä maultaan sopivin fetan kanssa. Vastapaistettuna, salaattipediltä tomaatin kanssa tarjottuna se vie kielen mennessään. Viimeisenä silauksena kannattaa oheen laittaa lohko luomusitruunaa, pieni puraus hyvää sitruunamehua kruunaa näet koko komeuden. Jos olet fetan ystävä, tämä kannattaa ehdottomasti kokeilla!










Pyöreitä fetakiekkoja (Sofra/Lidl)
Leivitykseen:
kananmunaa
korppujauhoja
Paistamiseen:
hyvää oliiviöljyä
Tarjoiluun:
salaattia
tomaattia
luomumusitruunan lohkoja

Tee salaattipeti lautasille tai tarjoilulautaselle valmiiksi. Lohko tomaatit ja sitruuna valmiiksi työlaudalle odottamaan. Vatkaa muna kevyesti syvälle lautaselle ja laita toiselle korppujauhoja. Laita reilu loraus oliiviöljyä paistinpannulle ja kuumenna öljy. Halkaise fetakiekot ja pyörittele ne ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa. Paista pannulla kullanruskeiksi. Varo, ettei juusto sula liikaa. Nosta fetakiekot salaatinlehtien päälle, laita oheen tomaattilohkoja ja sitruunan lohko. Tarjoa heti. Purauta sitruunamehua fetan päälle ennen syömistä.




perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kasvisjauhelihapaistos

Mua on pyydetty laittamaan tänne jotain kevyempiä reseptejä, niistä pöperöistä, joita tuon aamulla nauttimani rasvanpolttosmoothien kanssa sitten päivän aikana syön. Tässä on yksi julkaisukelpoinen tekele, josta tuli mielestäni todella maukas. Tämän paistoksen juju on mielestäni tuo kukkakaali, jonka raastoin ja laitoin raakana sinne joukkoon. Se antaa mukavasti makua ja saostaa kivasti tuon liemen, joka on muuten pelkkää tomaattimurskaa. Se riittää liemeksi, sillä kesäkurpitsoista tulee lisää nestettä niiden kypsyessä. Tomaattimurskaa ei mielestäni tarvitse maustaa etukäteen mitenkään, vaan mausteet voi laittaa suoraan vuokaan ja sitten "käsipelilllä" sekoitella ne sekaisin muiden ainesten kanssa. Reseptiä en kirjannut minnekään ylös, pitää laittaa se tänne niin kauan kuin muistan ainekset ja mausteet, että voitte kokeilla ja saan itsekin tehtyä tätä toistekin. Tätä oli meillä päivällisellä muistaakseni viime sunnuntaina. Muistaakseni sanon sen takia, että meillä töissä riehuva flunssaepidemia kaatoi minut kolmeksi päiväksi petiin ja katosi tuo ajantajukin. Mulle ei yleensä tule kuumetta, mutta tällä kertaa tuli ja nousikin ryminällä. Tänään olen kuitenkin back to business eli lähdössä töihin ja illalla sitten kannustamaan Lukko voittoon Kalpasta, pudotouspelien ensimmäiset pelit näet pelataan tänään!










1 sipuli
1 iso valkosipulin kynsi
öljyä kuullottamiseen
suolaa
mustapippuria myllystä
currya
1 pieni kukkakaali
2 kesäkurpitsaa
1 punainen suippopaprika
1 prk (400 g) tomaattimurskaa (kuva ja lisää kevyitä reseptejä)
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki pannulla tilkassa öljyä. Lisää broilerin jauheliha pannulle ja anna sen ruskistua. Mausta suolalla, mustapippurilla ja currylla. Raasta kukkakaali karkeaksi raasteeksi. Pilko kesäkurpitsat kuorineen suurehkoiksi paloiksi ja suippopaprika pieniksi paloiksi. Laita kaikki ainekset uuninkestävään vuokaan ja sekoita käsin. Tasoita pinta ja laita kansi tai folio vuoan päälle. Paista uunissa keskitasolla 40 -50 minuuttia 200°. Ruoka sisältää niin paljon kasviksia, ettei salaattia tarvita välttämättä lisukkeeksi, esim. raejuustoa  voi lisätä lautaselle.


maanantai 24. marraskuuta 2014

Purjoinen feta-kanapiirakka

Tässä taannoin tarvittiin iltapalaksi jotain kivaa (vanhempi poika yökylässä!) ja päädyin taas suolaiseen piirakkaan, joka syntyi kotoa löytyvistä aineksista. Piirakan piti olla sen verran tuhti, että kevyen vihersalaatin kanssa tarjottuna sillä lähtisi nälkä. Päädyin tuttuun, turvalliseen ja herkulliseen pohjaan, joka sisältää rahkaa. Sitä löytyy aina mun jääkaapistani. Se on mukava tehdä, kun ei tarvitse kylmää välilllä, ei pistelyä, kaulintaa eikä esipaistoa. Taputtelu vain piirasvuokaan, täyte päälle ja uuniin, mikäs sen helpompaa. Tavallisten vehnäjauhojen tilalla kokeilin täysjyväjauhoja, niistä tulee loistava pohja. Mutta sitten se täyte, mitähän sieltä kaapista löytyi? Suikaloin puolikkaan purjon ja höyrytin sen kattilassa. Sitten mulla oli kilon peltipurkki niitä ihania Lidlin kreikkalaisia fetakiekkoja. Yksi kiekko päätyisi piirakkaan. Jääkaapissa oli paketti Kariniemen suolattuja minuuttipihvejä, pari pihviä päätyi suikaloituna pannun kautta täytteeksi. Eipä siinä sen enempää täytteitä tarvittukaan, sitten kielenvievän kinkkupiirakan kerma-munaseos päälle ja herkku uuniin. Superhyvää, en sano muuta!












28 cm halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka
Pohjan ohje on täällä
vehnäjauhojen tilalla käytin Myllyn Paras täysjyvävehnäjauhoja
Täyte:
1/2 purjo suikaloituna
200 -250 g murusteltua tai kuutioitua fetaa
2 Kariniemen minuuttipihviä (suolattua tai maustamatonta) suikaloituna
1/2 sitruunan mehu
Liemi:
3 munaa
2 prk ruokakermaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 tl kuivattua tilliä

Tee pohja ohjeen mukaan ja taputtele se piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille. Viimeistele taikina vuoan reunoilta haarukalla. Sekoita täyteainekset kulhossa ja levitä vuokaan. Purista sitruunan mehua päälle. Sekoita liemiainekset ja kaada ne täytteen päälle. Paista piirasta 200° uunin alaosassa noin 40 minuuttia. Peitä piirakka leivinpaperilla, kun se on jonkin aikaa kypsynyt, ettei se pala päältä. Tarjoa haaleana vihersalaatin kanssa.







lauantai 20. syyskuuta 2014

Pesto-anjovislohi

Mulle tuli hirvee halu kokeilla anjovista lohen kanssa, kun muistin, että olin muutaman sellaisen reseptin poiminut jostain talteen. Kun sain reseptit tutkittua ja muutaman ulkomaisenkin surffailtua, tulin siihen tulokseen, että ihan ekaksi meillä syödään ihan simppeliä lohta, jossa olisi vain punaista pestoa, anjovista ja parmessaanilastuja. Vähän epäilin sitä, kun reseptissä ei ollut yhtään suolaa, mutta se anjovis on niin suolaista, että se lohi kyllä saa suolansa siitä. Se anjovis oli niin vieras tuttavuus sen lohen kanssa, että en uskaltanut säveltää yhtään omiani siinä tekemisessä, vaan noudantin tarkasti Ruoka-lehden ohjetta. Nyt kun sitä on kerran valmistanut, uskallan ensi kerralla keksiä vaikka mitä sinne joukkoon! Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen resepti!








700 -900 g lohifileetä
1 rs anjoviksia
1/2 prk (80 -100 g) punaista pestoa
Päälle:
parmesaanilastuja

Nypi lohifileestä ruodot pois ja laita filee uuniastiaan tai uunipellille leivinpaperin päälle. Leikkaa lohen pintaan viiltoja (ei ihan nahkaan asti) reilun sentin välein. Valuta anjovikset ja puolita ne pitkittäin. Upota anjovissuikaleet viiltoihin. Levitä punaista pestoa kalan päälle. Ripottele lopuksi parmesaanilastuja kalan pinnalle ja paista se uunissa keskitasolla puolisen tuntia 200 asteessa. Tarjoa lisänä jugurtti-kapriskastiketta.




torstai 18. syyskuuta 2014

Sitruunainen uunibroileriateria

Kokonainen maustamaton broileri on yksi mun lempiraaka-aineistani, kun tehdään broiskusta ruokaa. Siihen saa kaiken näköisiä makuvariaatioita itse maustaen ja meidän kahden hengen taloudessa siitä riittää purtavaa pariksi päiväksi. Mun mielestä kannattaa sinne nahan alle laittaa aina jotain makua antamaan, esim. sitruunaa, appelsiinia, yrttejä, voita tms. Siitä on kiva rakentaa kokonaisia aterioita uuniin muhimaan. Tämä ateria lähti kotona olevasta sitruunasta liikkeelle. Sen ympärille aloin sitä hommaa rakentaa. Se broisku kannattaa muuten ottaa tosi ajoissa huoneenlämpöön, koosta riippuen tunti- puoltoista ennen valmistuksen aloittamista on aika hyvä, vaikka ohjeessa sanotaankin, että puoli tuntia riittää.  Tähän ateriaan laitoin ihan perusjuttua mukaan, mitä nyt kotona sattui olemaan, perunaa, porkkanaa, sipulia ja valkosipulia. Ei kannata pelästyä tota suurta valkosipulin kynsien määrää, nimittäin kun ne käyttää pannulla öljyssä, niistä tulee ihanan mietoja. Niitä olisi voinut laittaa sinne enemmänkin. Täytyy sanoa, että kyllä maistui vielä seuraavanakin päivänä hyvältä!












kuivattua timjamia
1 sitruuna
suolaa
mustapippuria myllystä
currya
3 suurta perunaa
5 -6 pienehköä porkkanaa
2 sipulia
kymmenkunta valkosipulin kynttä
loraus oliiviöljyä
2 dl valkoviiniä

Ota broileri huoneenlämpöön 1 -1 1/2 tuntia ennen valmistuksen aloittamista. Hiero ensin linnun pintaan suolaa, mustapippuria ja currya. Irrota sitten broilerin nahka lihasta fileiden ja reisien kohdalta, että voit maustaa lihan nahan alta. Laita ensin timjamia nahan alle. Leikkaa sitten sitruunasta "poikittain" neljä ohutta viipaletta ja laita ne nahan alle rintafileiden ja reisien kohdalle. Kuori ja pilko perunat ja porkkanat. Kuori myös sipuli ja leikkaa se lohkoiksi. Sitten on vuorossa valkosipuli, kuori kynnet ja kuullota niitä pannulla öljyssä hetki. Kääntele koko ajan, etteivät pala. Laita suuri paistopussi laakeaan uunivuokaan tai reunalliselle uunipellille toinen kulma ylöspäin. Leikkaa kulmasta pala pois, että kuuma höyry pääsee ulos pussista. Laita ensin pussiin perunat, porkkanat ja sipulit. Kaada sitten pannulta valkosipulit öljyineen pussiin. Mausta juurekset samoilla mausteilla kuin broilerikin, eli suolalla, mustapippurilla, currylla ja timjamilla. Asettele broileri kasvisten päälle. Laita halutessasi loppu sitruuna lohkottuna broilerin ympärille. Lorauta lopuksi valkoviini pussiin ja sulje se. Kypsennä uunissa 175 asteessa 1 1/2 -2 tuntia.






perjantai 12. syyskuuta 2014

Mansikka-fetasalaatti

Mulla on kauhee kasa bloggaamattomien kokkailujen kuvia kamerassa. Toivottavasti olen kirjannut kuitenkin kaikki tekeleet ylös, jouduin nimittäin yhdestäkin pastasta kysymään Isännältä, että mitähän tämä kuvissa oleva makaroonikasa mahtoi olla? Hyvä muisti miehellä on, sieltähän se vastaus tuli. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja huitaisen ne kaikki tänne blogiin. Siis bloggaan yötä päivää ☺☺☺☺ (no en nyt sentään). Aloitetaan taivaallisella, yksinkertaisella salaatilla. Mansikka ja feta ovat ihana makuyhdistelmä makeaa ja suolaista. Basilika ja ihana balsamicokastike täydentävät makuja hienosti. Tätä syötiin yhtenä kauniina kesäpäivänä, kun nuoremman pojan tyttöystävä oli meillä ensivisiitillä!♥♥♥






vihreää salaattia, esim. jäävuorisalaattia tai friseesalaattia
pätkä tuoretta kurkkua
1 l mansikoita
1/2 sitruunan mehu
basilikaa
200 g fetajuustoa
mustapippuria myllystä
balsamicokastiketta, esim. Basilika Balsamikastiketta

Lado salaattiainekset kerroksittain laakeaan astiaan. Aloita repimällä tai suikaloimalla vihreää salaattia pohjalle. Siivuta sitten kurkku ohuiksi siivuiksi, puolita siivut ja lado ne salaatin päälle. Puolita mansikat ja lado ne kurkkusiivujen päälle. Purista puolitetusta sitruunasta mehua mansikoiden päälle. Seuraavana on vuorossa suikaloidut basilikan lehdet. Asettele sitten kuutioitu feta vuokaan. Rouhi päälle mustapippuria myllystä ja kruunaa salaatti balsamicokastikkeella. Nauti heti.






torstai 21. elokuuta 2014

Kirsikkatomaatti-vuohenjuustosalaatti

Tein tämän salaatin kaveriksi gambialaiselle lammaspadalle niistä vähistä aineksista, joita kotona sattui silloin olemaan. Ensin ajattelin etten voi tarjota tomaattisen padan kanssa salaattia tomaateista, mutta tein sen kuitenkin. Onneksi. Tämä yksinkertainen salaatti oli tosi kivan makuista ja täydensi lammaspadan makua juuri oikealla tavalla. Isäntäkin sanoi heti, että todella hyvää salaattia, johon vuohenjuusto antoi juuri oikean maun. Kannattaa pyöräyttää nämä ainekset yhteen ihan minkä tahansa ruoan kaveriksi.





1 iso rasia (kotimaisia) kirsikkatomaatteja
1 prk Pirkka-vuohenjuustokuutioita
tuoretta basilikaa
mustapippuria myllystä
Lanfranchi valkosipulioliiviöljyä

Puolita kirsikkatomaatit ja valuta vuohenjuustokuutiot. Suikaloi kourallinen basilikanlehtiä. Yhdistä ainekset ja mausta mustapippurilla ja valkosipulioliiviöljyllä. Anna salaatin maustua hetki kylmässä. Koristele tarjolle vietäessä muutamalla basilkan lehdellä.




torstai 31. heinäkuuta 2014

Viinirypälejugurttikeitto

Näinä helteisinä päivinä ei kovin raskas ruoka ole maittanut ainakaan päivällä. Me ollaan syöty lounaaksi lähinnä kylmiä kasviskeittoja tai salaatteja jonkun grillatun lihan kera ja sitten illalla vähän tuhdimmin, iltapala on siis jäänyt kokonaan pois. Muistin, että mulla on joku viinirypäleistä tehdyn kylmän keiton ohje. Reseptiarkistoani tutkittuani se löytyi, näytti olevan kreikkalaistyylinen, Tomi Björckin käsialaa ja Ilta Sanomista repäisty. Se näytti ihan hemmetin herkulliselta, vähän muutin ainesosien määriä ja oliiviöljyä lisäsin jo itse keittoonkin, en pelkästään päälle koristeeksi. Täydellistä hellepäivän sapuskaa; yksinkertaiset, herkulliset ainekset ja supernopea tehdä. Isäntä antoi keitolle arvosanaksi täyden kympin, se kertookin siitä jo kaiken! Sitä paitsi se alkoi selittää jotain, että tätä keittoa vois tarjota vaikka joskus vieraille alkupalaksi. En puhunut mitään, ajattelin vaan mielessäni, että c'moon, tää on mun tonttia, hoida sä vaan noi autotallihommat, mä tahdon ITTE hoitaa alkupalani!♥♥♥










4 -6 hengelle:
5 dl kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia
3 dl viinirypäleitä
1 tuore kurkku
2 - 3 valkosipulin kynttä
2 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
Koristeluun:
viinirypäleitä
persiljaa
oliiviöljyä

Laita viinirypäleistä 2 dl tehosekoittimeen ja lisää loput ainekset sinne. Aja keitto tasaiseksi ja kaada lautasille. Leikkaa 1 dl viinirypäleitä neljään osaan ja lisää lautasille. Koristele keittolautaset persiljalla, kokonaisilla viinirypäleillä ja ohuena nauhana valutetulla oliiviöljyllä. Nauti heti patongin kanssa.