maanantai 12. toukokuuta 2014

Hedelmäinen kanapastasalaatti

Eilen aamulla kun kotiuduttiin runsaan viikon reissusta, jääkaappi näytti tosi ankealta ja oli vielä äitienpäiväkin. Onneksi yhteistä äitienpäiväruokailua lasten kanssa siirrettiin viikolla eteenpäin. Viikon ulkona syömisen jälkeen ravintolasafka ei kuitenkaan kuulostanut kovin houkuttelevalta. Vuorokauden valvomisen jälkeen ennen nukkumaan menoa pakastimesta osui rasia broilerin hunajafileesuikaleita käteen. Otin siis sen sulamaan ja vedin vällyn päälleni. Iltapäivällä herättyäni kävin suikaleiden kimppuun. Päätin tehdä niistä ruokaisaa pastasalaattia reissussa syömämme ihanan hedelmäisen kanapastasalaatin innoittamana, pelkästään sillä me pärjäisimme viikon syöpöttelyn jälkeen. Suikaleet pannulle, jyväpasta kiehumaan ja katse kaappeihin, mitähän muuta aineksia sieltä löytyisi? Ruohosipulia, porkkanoita, omenoita, säilykemangoa ja kastikkeeseen turkkilaista jugurttia, creme fraichea, etikkaa, piparjuuritahnaa ja mausteita. Täytyy sanoa, että mielettömän hyvä salaatti niistä aineksista syntyikin, kelpaa kyllä mihin pöytään vaan. Tässä salaatissa on pari jujua; karkeaksi raastettujen porkkanoiden höyryttäminen ja aineksien pilkkominen mahdollisimman pieniksi. Siinä se, eikun kokeilemaan! Ps. mulla on valtavasti kukkakuvia Madeiran reissulta, laitan niitä jonkin aikaa näihin postauksiin.










2 dl raakaa kreikkalaista jyväpastaa
4 pienehköä porkkanaa
2 pientä tai 1 iso omena
1 prk (425 g) mangoviipaleita sokeriliemessä
1 ruukku ruohosipulia
Kastike:
3 dl turkkilaista jugurttia
1 prk creme fraichea
1 tl piparjuuritahnaa
2 rkl väkiviinaetikkaa
1/2 rkl sokeria
1 tl suolaa
valkopippuria (varovaisesti maun mukaan)

Paista broilerin suikaleet pannulla, pienennä lastalla isompia paloja. Jäähdytä suikaleet. Keitä jyväpasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja jäähdytä pasta. Raasta kuoritut porkkanat karkeaksi raasteeksi ja höyrytä raastetta hetki liedellä tiheäreikäisessä silokoni- tai metallilävikössä  vettä sisältävän kattilan päällä. Jäähdytä raaste ja purista siitä vesi pois. Kuori ja kuutioi omenat tosi pieniksi kuutioiksi. Laita mangoviipaleet lävikköön ja huuhtele niistä sokeriliemi pois kylmällä vedellä, valuta ja tee niistä ihan pieniä kuutioita. Silppua ruohosipuli pieneksi silpuksi. Sekoita kastike kulhon pohjalle, sekoita se hyvin ja kaadan salaatin ainekset päälle. Sekoita salaatti ja anna sen tekeytyä kylmässä ainakin tunti tai seuraavaankin päivään, että maut tasoittuvat. Tarjoa lisäkesalaattina tai ruokaisana lounassalaattina.







4 kommenttia:

  1. Tervetuloa kotiin, kauniissa maisemissa olette lomailleet :) Tuo jyväpasta on minulle aivan uusi tuttavuus, täytyy kokeilla. Puoliso on pastan ystävä, minä taas riisin. Löytyisiköhän tästä kompromissi, kun aivan on riisin näköistäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, oli kyllä jylhät, vehreät ja paljon kukkia sisältävät maisemat. Saattaispa upota puolisoosi! Jos kokeilet tuota pastaa hänelle, joka on riisin ystävä, mun mielestä kannattaa pasta keittää juuri ja juuri kypsäksi, niin se muistuttaa eniten riisiä.

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin!! :)
    Vaikka reissussa onkin kiva käydä, on aina myös kiva tulla takaisin kotiin.
    Matkakuvia odotellessa.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinä, tekin olitte reissussa! Jylhissä maisemissa oltiin molemmat, mulla taisi olla vain vähän enemmän kukkia katseltavana, mutta yes, kyllä oli kiva taas palata kotimaisemiin. Mä aloitan nyt ne matkapostaukset, mennään ensin Lissaboniin! :)

      Poista