keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Sienimoussehyydyke

Mä olen tehnyt tätä ihanaa, nopeatekoista hyydykettä muutaman kerran sen jälkeen kun joskus sain tähän idean. Se syntyy näppärästi HK:n sienisalaatista, kermasta ja liivatelehdistä. Olen kokeillut sitä muistakin valmiista sienisalaateista, mutta juuri tuo sekasienisalaatti on mun mielestä tähän reseptiin se oikea, hyydyke on hämäävästi alusta asti itse tehdyn oloinen. HK:n sienisalaatti ei ole pelkästään esim. herkkusienisalaattia vaan kiva cocktail haaparouskua, kangasrouskua, herkkusientä ja osterivinokasta. Alla olevasta reseptistä teet hyydykkeen litran kulhoon tai kakkuvuokaan. Suurenna reseptiä sen mukaan, minkä vetoinen astia sulla on. Olen tehnyt tätä suorakaiteen malliseen kakkuvuokaan, siitäkin tulee näyttävä. Rengaskakkuvuokaakin voisi kokeilla. Vinkkinä se, että me syötiin hyydykettä tänään keitettyjen perunoiden kanssa. Se sopi älyttömän hyvin perunoiden lisäkkeeksi. Silloin ei tarvita kastiketta ollenkaan, vaan hyydyke ajaa sen asian. Kun laitat viipaleen hyydykettä lämpimien perunoiden kylkeen, se sulaa osittain perunoiden päälle ja maustaa ne. Sitten vaan pala suussa sulavaa hyydykettä ja perunaa suuhun yhtä aikaa, ihan mieletön yhdistelmä! TOIMII. Timjami  on sienen kanssa sopivista yrteistä kaikkein "hienostunein", sen takia valitsin juuri sen, toki voi kokeilla muitakin, esim. persiljaa tai ruohosipulia. Arvioisin, että tästä riittää noin kymmenelle hengelle, jos on muutakin tarjolla.












2 rasiaa (á 250 g) HK:n sienisalaattia
1 prk (2 dl) vispi- tai kuohukermaa
3 -4 liivatelehteä
tilkka sitruunamehua
muutama oksa tuoretta timjamia
hiven suolaa
mustapippuria myllystä

Vuoraa sopiva vuoka talouskelmulla. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Riivi timjamin lehdet varsista ja silputa ne veitsellä pieneksi. Kääntele kermavaahto varovasti sienisalaatin joukkoon. Lisää timjami, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liota ne kuumaan sitruunamehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana sienimoussen joukkoon ja kaada se vuokaan. Peitä vuoka ja anna sen hyytyä kylmässä seuraavaan päivään. Kumoa tarjoiluastiaan ja koristele timjamin oksilla. Tarjoa juhlien noutopöydässä, sunnuntailounaalla, brunssilla jne.






6 kommenttia:

  1. Upean näköinen hyydyke. Voisi hyvin kuvitella tämän kesän juhlapöytiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makukin on niin hyvä, että voi kyllä tehdä ihan mihin juhlapöytään vaan!

      Poista
  2. Tosi kiva ohje ja kauniin näköinen! Aion kokeilla ehdottomasti; kolmessa pakastimessa on monenlaisia sieniä odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ja ehkä kannattaisi kokeilla uusien perunoiden kanssa, jostain kumman syystä tämä on ihan taivaallista keitetyn perunan kaverina!

      Poista
  3. Oi, kuinka kauniisti olet laittanut sienimoussehyydykkeen esille <3 Syksyn juhliin meinään kokeilla tälläistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyydyke oli tosi hyvää ja helppotekoista, kokosin tuon tarjoiluastian kahdesta tinaesineestä, tarjoilulautasesta ja soppakulhosta!

      Poista