perjantai 12. syyskuuta 2014

Mansikka-fetasalaatti

Mulla on kauhee kasa bloggaamattomien kokkailujen kuvia kamerassa. Toivottavasti olen kirjannut kuitenkin kaikki tekeleet ylös, jouduin nimittäin yhdestäkin pastasta kysymään Isännältä, että mitähän tämä kuvissa oleva makaroonikasa mahtoi olla? Hyvä muisti miehellä on, sieltähän se vastaus tuli. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja huitaisen ne kaikki tänne blogiin. Siis bloggaan yötä päivää ☺☺☺☺ (no en nyt sentään). Aloitetaan taivaallisella, yksinkertaisella salaatilla. Mansikka ja feta ovat ihana makuyhdistelmä makeaa ja suolaista. Basilika ja ihana balsamicokastike täydentävät makuja hienosti. Tätä syötiin yhtenä kauniina kesäpäivänä, kun nuoremman pojan tyttöystävä oli meillä ensivisiitillä!♥♥♥






vihreää salaattia, esim. jäävuorisalaattia tai friseesalaattia
pätkä tuoretta kurkkua
1 l mansikoita
1/2 sitruunan mehu
basilikaa
200 g fetajuustoa
mustapippuria myllystä
balsamicokastiketta, esim. Basilika Balsamikastiketta

Lado salaattiainekset kerroksittain laakeaan astiaan. Aloita repimällä tai suikaloimalla vihreää salaattia pohjalle. Siivuta sitten kurkku ohuiksi siivuiksi, puolita siivut ja lado ne salaatin päälle. Puolita mansikat ja lado ne kurkkusiivujen päälle. Purista puolitetusta sitruunasta mehua mansikoiden päälle. Seuraavana on vuorossa suikaloidut basilikan lehdet. Asettele sitten kuutioitu feta vuokaan. Rouhi päälle mustapippuria myllystä ja kruunaa salaatti balsamicokastikkeella. Nauti heti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti