torstai 25. syyskuuta 2014

Remouladekastike

Klassinen remouladekastike on melkoinen kaloripommi, sehän tehdään pelkästään majoneesista ja siihen lisätään mausteet ja kasvikset. Perinteisesti sitä käytetään kalan tai leikkeleiden kastikkeena, esim. kylmän viipaloidun paahtopaistin kanssa. Mä törmäsin tähän ihan täydelliseen kevennettyyn remouladekastikkeesta Elämää Koivurannassa-blogissa, alun perin se on peräisin Maistuis varmaan sullekin-blogista. Tämä kerta kaikkisen ihana kastike sopii mun mielestäni lisukkeeksi ihan minkä kanssa vaan, kalan, leikkeleiden, kasvisten, grilliruuan tai uuniperunoiden, joitakin mainitakseni. Onneksi uskaltauduin tekemään sen lisukkeeksi viime viikonloppuna, kun meillä oli vieraita. Ei ollut kalaa, ei leikkeleitä eikä grilliruokaakaan, mutta ajattelin, että pöydästä uupuu vielä jotakin ja tämä resepti tuli mieleeni. Tarjolla oli kievin kanaa, hasselbackan perunoita, uunitomaatteja ja yksikertaista vihersalaattia, tämä kastike meni sinne jonon jatkoksi ja oli ihan täydellinen menestys. Koko jengi ihastui siihen iki hyviksi. Kokeile siis ihan minkä kanssa vaan!






2 dl turkkilaista jugurttia
1 dl majoneesia
1 tl Dijon-hunajasinappia (tai 1 tl sinappia ja vähän juoksevaa hunajaa)
1 pieni punasipuli
1 dl punaista paprikaa
1 dl etikkakurkkua (voi olla chilillä tai valkosipulilla maustettua)
1 rkl pieniä kapriksia (tai isompia pieniksi hakattuna)
mustapippuria myllystä
2 rkl tuoretta tilliä (tai 1 rkl kuivattua)
(suolaa)

Mittaa kulhoon jugurtti, majoneesi ja hunaja. Sekoita ainekset hyvin. Kuori ja hienonna sipuli ja leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Valuta kurkku ja kuutioi se. Valuta kaprikset ja pienennä niitä veitsellä tarvittaessa. Mausta silputulla tillillä. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa hiukan suolaa. Laita kastike kylmään ennen tarjoilua, että maut tasaantuvat. Käytä kalan, kylmien leikkeleiden, kasvisten, grilliruuan, uuniperunoiden tms. lisäkkeenä.






2 kommenttia:

  1. Kiva että uskaltauduit kokeilemaan! Tämä kastike on kyllä tullut meidän ruokapöytään ihan jäädäkseen, ihan huippuhyvää ja juurikin, ihan minkä kanssa tahansa! Seuraavaksi ajattelin testata uuniperunoiden seuraksi. Ja myönnetään, onhan sitä joskus tullut lusikoitua ihan sellaisenaankin kupista.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne tästä reseptistä, myös meille tästä tuli heti vakikamaa, syödään jatkossa ihan minkä sapuskan kanssa vaan! Mulle tulee lauantaina pitkästä aikaa mun naisystävät visiitille, tätä pitää laittaa pöytään ihan sen takia, että "tytöt" saavat maistaa herkkua!♥

      Poista