torstai 2. lokakuuta 2014

Ruohosipulilevite

Tämän levitteen tein viikolopun naisteniltaan uunituoreen vaivaamattoman leivän  kaveriksi. Lisäsin Kotivinkistä  joskus poimimaani reseptiin smetaanaa, tosi hyvän, jotenkin hienostuneen makuinen levitehän siitä syntyi, kelpaisi kyllä ihan mihin tahansa juhlapöytäänkin. Luulenpa että tästä saisi näppärästi moussenkin vatkaamalla levitteen notkeaksi. Tällä kertaa sitä nautittiin uunituoreen vaivaamattoman leivän kera. Kamerakurssin ekalta kuvausreissulta Eurajoen rannalle onnistui yksi ainoa kuva joten kuten, kun yritin kuvata liikkuvaa vettä. Suurin osa oli ihan söhryä, laitan silti pari tuonne alle. Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin, kyllä mä sen Canonin vielä taltutan!






1 rs (200 g) Philadelphia tuorejuustoa
1 prk (120 g) smetanaa
1/2 pienen sitruunan mehu
4 -5 rkl hienoksi silputtua ruohosipulia
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita huolellisesti. Anna levitteen tekeytyä kylmässä vähän aikaa. Jos haluat tästä moussen, vatkaa vatkaimella kuohkeaksi.






4 kommenttia:

  1. Wau mitä kuvia! Mun pitäs kans mennä kummitytön kans kamerakurssille, meillä kun on molemmilla samanlaiset Nikonit.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se kurssi tulee ihan tarpeeseen, siellä aukee kyllä mielenkiintoista tietoa tosta kuvaamisesta, ei tartte aina huseerata automaatin kanssa.☺

    VastaaPoista
  3. Jos ostan maustettua tuorejuustoa, niin melkein aina se on ruohosipulituorejuustoa eli siis taatusti tää kolahtaa muhun ;) Kokeilen!
    Siis.. wau, upeat kuvat!
    PS. Mullakin vihdoin uusi kamera, Nikon :) Nyt on hurja opettelu käynnissä :) Kuvat on kyllä ihan eri luokkaa kuin sillä "pikku mustalla" otetut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, huomenna taas mennään opettelemaan kameran saloja. Mukavaa, että sinäkin sait vihdoin ja viimen järkkärin, kyllä sä olet kamerasi ansainnut. Kyllä nuo ruokakuvat on ihan eri luokkaa järkkärillä kuvattuna.♥

      Poista