tiistai 28. lokakuuta 2014

Unkarilainen lihapata - eläköön Unkari!

Mulla oli runsaan kilon painoinen pala mureaa naudan kulmapaistia, josta oli tarkoitus jotakin pöperöä rakkaille lapsilleni rakentua. Pojat olivat pitkästä aikaa sunnuntaisafkalla kotona. Olin jo päättänyt, että koitan rakentaa jotakin ilman kermaa ja juustoa. Urheilijoille vähän terveellisempää mallia, mutta hyvää sen piti silti olla. Löysin itseltäni vanhan ruutuvihkoon rustatun reseptin, joka kiinnitti huomioni. Voisiko noin yksinkertainen olla hyvää? Ihan tavisaineet unkarilaisella twistillä, saattaisi toimia. Riskillä mentiin, lopputulos olisi hyvää tai huonoa, ei voinut tietää. Olen kuitenkin yksinkertaisten reseptien ylin ystävä, joten mulle tuli suoranainen pakko lähteä tän reseptin perusteella sen paistin kimppuun. Lopputulos oli makuhermoja hivelevä, ihan sairaan hyvää! Sanoisinko, että unkarilainen vastine meidän karjalanpaistillemme. Kirkaslieminen, maukastakin maukkaampi lihapata, joka Unkarissa syötäisiin riisin kera, mutta näillä leveysasteilla se on vallan mainio kastike perunoillekin. Sunnuntaina meillä syötiin pataa riisin kera, samoin maanantaina, tänään syötiin loput perunoiden kera. Molemmat versiot sikamaisen hyviä! Vinkkinä vielä, että vaikkei olisi meiramin ystävä, se vajaa 50 sentin pussi kannattaa silti ostaa tätä reseptiä varten ja laittaa se ruokalusikallinen liemen sekaan, voin vakuuttaa, että se sopii sinne kuin nenä päähän!



  


n. 8:lle hengelle:
n. 1,2 kg naudan (kulma)paistia
öljyä ja voita paistamiseen
4 isoa sipulia
1 -2 rkl paprikajauhetta
3 laakerinlehteä
suolaa
mustapippuria myllystä
1,2 l vettä
2 lihaliemikuutiota
1 rkl meiramia
2 punaista paprikaa
2 keltaista paprikaa
1 vihreä paprika
ripaus cayennepippuria

Ota liha ajoissa lämpiämään huoneenlämpöön. Leikkaa se kuutioiksi ja ruskista (valurauta)pannulla voi-öljyseoksessa joka puolelta. Tämä määrä lihaa ruskistuu kolmessa osassa. Nosta lihat pataan, mausta ne paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita lihoja, että ne maustuvat joka puolelta. Suikaloi sipuli ja pekonit pannulle . Kääntele niitä pannulla, kunnes pekoni hiukan ruskistuu ja sipulisuikaleet pehmenevät. Kaada pekoni-sipuliseos pannulta pataan lihojen päälle. Murustele lihaliemikuutiot seuraavaksi pataan. Lisää myös laakerinlehdet ja vesi. Anna padan hautua liedellä kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes liha on mureaa ja pehmeää, 1 -2 tuntia. Suikaloi paprikat ja lisää ne meiramin ja cayennepippurin kanssa pataan. Sekoita hyvin ja anna padan hautua vielä 10 -15 minuuttia kannen alla. Tarjoa keitetyn riisin tai perunoiden kanssa.




2 kommenttia:

  1. Oikein hyvää lihapata. Tykkään unkarilaista ruoasta paljon.
    Kiitos kun kävit lukemassa blogissani :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Budapestissä ihastuin unkarilaiseen ruokaan, se on maukasta! Sulla on Sanja hieno blogi!:)

      Poista