sunnuntai 31. elokuuta 2014

Cocktailpalat - tikutetut suolaiset sormisyötävät

Olen ihan koukussa kaikenlaisiin suolaisiin sormisyötäviin herkkupaloihin. Voisin elää pelkästään niillä. Täällä päin vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna venetsialaisia. Ne ovat rantautuneet tänne Satakuntaankin tuolta ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta. Ne ovat mökkiläisten kesän lopettajaisjuhlat. Poltetaan kokkoja ja kynttilöitä jotkut ampuvat rakettejakin. Me kutsuttiin ystäväpariskunta viettämään venetsialaisia meidän terassille. Myöhäisillan syömiset oli kiva kuitata kylmillä pienillä tikutetuilla cocktailpaloilla. Neljälle ihmiselle ne vielä tekee ihan mielellään, mutta en alkaisi niitä kovin suurelle vierasjoukolle tekemään, on se sen verran hidasta näpräämistä. Pyysin Isännältä niiden tekemiseen apua ja yhdessä se kävikin joutuisasti. Neljää sorttia tehtiin, makuina tomaatti-mozzarella, juusto-viinirypäle, lihapulla-cocktailkurkku ja kinkku-hunajameloni, hyviä olivat kaikki!









Kotimaisia kirsikkatomaatteja, minimozzarellapalloja ja basilikan lehtiä

Savukinkkua ja hunajamelonia

Fetalihapullia ja cocktailkurkkua

Västerbottenin Boxholm paprikakermajuustoa ja viinirypäleitä





10 kommenttia:

  1. Herkulliset makuparit olet valinnut coctailtikkuihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne tuntui kelpaavan, kaikki syötiin pois!☺

      Poista
  2. Söpöjä <3 Etenkin nuo tomaatti-mozzarellat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä tosi hyviäkin. Paikallisessa marketissa myydään jonkun lähituottajan kirsikkatomaatteja, jotka on maultaan ihan kuin karkkeja. Olen kantanut niitä kaupasta kotiin kilotolkulla!♥

      Poista
  3. Kerrassaan söpöjä :) ja voin kuvitella makuyhdistelmän sulot suussani...jääkaapille...aina nälkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ne sen verran hyviä, että vaikka ovatkin hidastöisiä, pitää niitä aina silloin tällöin väkertää!♥

      Poista
  4. Ihanan näköisiä! Jos minä joskus yritän tehdä coctailpaloja, niin karu todellisuus on yleensä se, että mies on napsinut raaka-aineet suihinsa ja jättänyt tyhjät paketit kylmiön hyllylle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!♥ Meillä oli tällä kertaa ihan toisin. Isännän idea oli tehdä näitä, yhdesssä mietittiin mitä makupareja niissä voisi olla ja vielä yhdessä ne askarreltiinkin!

      Poista
  5. Nää on kyllä niin hyviä! Ja jotenkin nostalgisiakin, sillä tikuista tulee mieleen ala-asteen kaverisynttärit ja niiden tarjottavat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja pikku syötäviä, tosiaankin. Näähän oli ainoat sormisyötävät, jotka ennen vanhaan tunnettiin!♥

      Poista