keskiviikko 27. elokuuta 2014

Täytetyt paahtopaistirullat

Me oltiin menossa tuttavien mökille muutama vuosi sitten ja olimme sopineet, että miehet tekevät ruuat. Minä mietin Isännälle jotain helppoa, jonka hän saisi roudattua valmiina sinne rantaan. Ajattelin, että hän voisi käyttää helppoja ja herkullisia HK:n valmiita naudan paahtopaistiviipaleita, joihin hän sitten tekisi täytteen ohjeideni mukaan ja rullaisi ne kotona valmiiksi. Täytteeseen tuli keitettyä munaa, smetanaa, tuorejuustoa, ruohosipulia ja ripaus suolaa. Täyte sopii rulliin älyttömän hyvin ja rullien pyörittely käy ihan hetkessä. Näitä rullia on meillä tehty usein, vien niitä mielelläni esim. nyyttäreille. Olen vienyt niitä juhannuksena kavereiden kekkereille ja  Reposaaren blogitapaamisessakin mulla oli näitä rullia viemisiksi. Täytettä voi käyttää yksinään myös  herkullisena levitteenä. HK:n sous vide-menetelmällä kypsennettyä, valmiiksi siivutettua paahtopaistia on saatavilla ainakin monista K-puolen kaupoista, joissa on irtotiski. Voit ostaa tiskiltä haluamasi määrän viipaleita, isompiin pitoihin voit tilata kokonaisia vuokia. Yksi vuoka painaa 1,5 kg, siinä on 90 -100 kpl noin 16 gramman painoisia mukavan ohuita viipaleita. Jos lähikaupassasi ei ole tätä tuotetta myynnissä, voit pyytää heitä tilaamaan sitä.






40 kpl
Täyte:
2 prk smetanaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 keitettyä munaa
ruohosipulia maun mukaan
ripaus suolaa

Laita ensin sivuun pitkiä, tukevia ruohosipulin varsia rullien sitomiseen. Aloita täytteen tekeminen hienontamalla munat. Pilko sitten ruohosipuli ihan pieneksi silpuksi. Yhdistä kaikki täytteen ainekset ja sekoita notkeaksi. Laita ruokalusikalla täytettä paahtopaistiviipaleille ja rullaa viipaleet. Asettele saumakohta alaspäin ja sido rulla ruohosipulin varrella. Lado rullat kauniisti tarjoilualustalle ja laita kylmään odottamaan tarjoilua. Tarjoa esim. noutopöydässä tai illanistujaisissa.










4 kommenttia:

  1. Nää osui ja uppos! Herkkua! Ja niin hyvää helposti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tykätään näistä kanssa tosi paljon, tulee tehtyä aina silloin tällöin! ♥

      Poista
  2. Hyvännäköisiä! Enpä ole tuohon paahtopaistiin törmännyt, mutta pitääpä ensi kerralla kaupassa vilkaista onko sitä tarjolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä aika monessa kaupassa on irtotiskissä tarjolla. Itse kypsennettyä paahtopaistia on hankala viipaloida näin ohuiksi ja kauniiksi siivuiksi, nämä sopivat huomattavasti paremmin tähän rullaukseen!☺

      Poista