maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kaali-jauhelihakeitto - se kevyempi versio

Tässä on vallan mainio arkiruoka, jota voi tehdä useammaksi päiväksi. Keitto senkun paranee, kun sitä lämmitetään. Me syötiin tästä pari kertaa, loput menee lounasruokana töissä. Pikkasen epäilytti niin Isäntää kuin mua itseänikin, että mahtaaks tulla syömäkelvotonta, kun sitä yhtenä iltana keittelin. Toisin kävi, supermaukasta kaalisoppaa ja mikä parasta, ilman perunoita, kevyempänä versiona. Herkullisuuden takeeksi mä laitoin joukkoon kyllä siirappia, mutta vain yhden teelusikallisen tuohon kattilalliseen keittoa. Sekin riitti antamaan liemelle hienon vivahteen. Meillä tietää ruoan onnistuneen, jos Isäntä lampsii vikkelään ottamaan santsikierroksen. Tällä keitolla mentiin santsaamisen puolelle molempina päivinä!








2 sipulia
1 pieni valkosipulin kynsi
tilkka öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
2,5 l vettä
2 lihaliemikuutiota
6 porkkanaa
1 punainen paprika
800 -900 g valkokaalia
1 tl siirappia
suolaa
mustapippuria myllystä 
(vettä)

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulin kynsi. Laita ne paistinpannulle öljytilkkaan kuullottumaan. Kun sipulit ovat hieman pehmenneet, lisää jauheliha pannulle paistumaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Mittaa kattilaan vesi, lisää liemikuutiot ja suikalotu kaali sekä silputtu paprika. Anna kiehua, kunnes kaali ja paprika ovat pehmenneet, puolisen tuntia. Lisää jauheliha-sipuliseos pannulta, kiehua vielä miedolla lämmöllä hetki. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa, mustapippuria ja vettä, jos keitto on liian sakeaa.




2 kommenttia:

  1. Namskis...tämä olis minun herkkuruokaa. Nätin värikästä keittoa. Meillä tykätää kaalikeitosta, enkä laita siihen koskaan perunaa. Paprikaa en ole laittanut, joten pitääpä muistaa ens kerralla. Kyllä pieni siirappilisä pyöristäöä kummasti makuja niin keitossa, padassa kuin laatikossakin(runsaammin laitettuna)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä katosi kyllä meilläkin vikkelästi parempiin suihin, enemmän tarttis vaan laittaa kaalista ruokaa. Halpaa, hyvää ja terveellistä!☺

      Poista