sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Vaaleanpunainen unelma - levytäytekakku 24 hengelle

Hyvä ystävämme valmentaa porilaista NiceFutis-joukkuetta, joka pelaa Naisten Liigaa jalkapallossa. Hän halusi kiittää fudismimmejä kuluneesta kaudesta kakkukahvein. Sain kunnian tehdä heille kakun. Kaikenlaisia kakkuja pyöri mielessäni, kunnes päätin tehdä mimmeille oikein hempeän vaaleanpunaisen unelmakakun. Pohjaksi pari kääretorttupohjaa, väliin omena-mascarpone- ja vadelma-rahkatäytteet, päälle vaaleanpunaiset pursotukset ja vaaleanpunaista sokerimassaa. Ennen päällisen tekoa sivelin kakun kevytkermalla notkistetulla mascarponella, koska epähuomiossa en huomannut varata kermaa ollenkaan tähän asiaan. Se mascarpone sopi ihan hyvin sinne väliin. Päälliseen sekoitin valkoista ja pinkkiä sokerimassaa ja kun tein tuota ruudutusta, sain aikaan pienen halkeaman päälle. Ajattelin, että saan suurempaa vahinkoa aikaan, jos alan sitä korjailemaan, kuin että annan sen olla. Reunapursotukset tein kahdesta purkista mansikkakermaa pienellä höysteellä vaniljakreemiä. Se määrä oli niin nippa nappa, ettei siitä riittänyt enää kukkapursotuksiin päälle laitojen viimeistelyyn. Eli näillä eväillä mentiin. Eiköhän tällä kakulla kuitenkin saataisi viimeisen pelin jälkeen heti tuoreeltaan verensokerit kaakkoon. Sain jo viestiä, että  kakku oli mennyt hujauksessa, en itse tietenkään päässyt kakkua maistamaan, mutta valmentaja vakuutteli kakun olleen maistuvaa. Tein muuten tarkoituksella omena-mascarponetäytettä niin paljon, että siitä saatiin herkullinen jälkiruoka tälle päivälle.
Ps. onnittelut mimmeille suurinumeroisesta voitosta!








Kakkupohja, 2 kpl kääretorttupohjia (24:lle hengelle):
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
Täyte kahteen väliin:
1 prk Mansikkakermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 prk rahkaa
2 rkl sokeria
1 dl vadelmahilloa
Täyte yhteen väliin (tarjoa loput jälkiruokana):
1 prk Flora Vanillaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 prk mascarponejuustoa
1 1/2 dl omenahilloa
1 -2 rkl sokeria
2 omenaa raastettuna
Kuorrutuksen ja reunapursotusten alle:
1 prk mascarponejuustoa
kevytkermaa notkistamiseen
Päälle:
sokerimassaa
Reunoille:
6 dl Mansikkakermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225° uunin keskitasolla 6 -7 minuuttia. Tee toinen pohja samoin. Leikkaa pohjat kahtia. Tee vadelma-rahkatäyte vatkaamalla ensin Mansikkakerma vaahdoksi, lisää loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe.  Sekoita loput täytteen ainekset kermavaahdon joukkoon.  Aloita toinen täyte vatkaamalla Flora Vanilla vaahdoksi, sekoita loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe joukkoon. Kuori omenat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Valuta omenaraaste lävikössä. Lisää loput ainekset vatkaimen pienimmällä teholla vatkaten Vanillavaahdon joukkoon. Kostuta kakkupohjat tarvittaessa vesi-limemehutiiviste-sokeriseoksella. Levitä ensimmäiseen ja kolmanteen väliin vadelmarahkatäytettä ja toiseen väliin omena-mascarponetäytettä. Tarjoa jäljelle jäänyt täyte jälkiruokana. Laita kelmu tiiviisti kakun reunojen ympärille ja kevyt paino päälle. Anna olla kylmässä muutama tunti tai seuraavaan päivään. Kauli sokerimassa tomusokeroidulla alustalla sopivan kokoiseksi levyksi ja siirrä se kakun päälle. Vatkaa kermavaahto ja pursota se reunoille. Koristele haluamallasi tavalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti