maanantai 16. helmikuuta 2015

Sitruunaiset kuppikakut

Sain työkaveriltani toimeksiannon tehdä jotakin tyttären 11-vuotissynttäreille. Koska tyttö ei ihmeemmin välitä kakusta, ehdotin muffinsseja tai kuppikkakkuja. Niistä kun saa kuorrutuksella ja koristelulla ihan näyttäviä. Ja sitä paitsi mulla on muffinssiteline, jossa ne saisi näyttävästi tarjolle. Mulla on noin miljoona muffinssi- ja kuppikakkureseptiä jemmassa, saatuja, keittokirjoissa, blogeista linkkeinä, lehdistä ja ties mistä hankittuja. Taas kerran totesin, että sanomalehdessä kerran viikossa julkaistavalla ruokasivulla on tajuttoman hyviä reseptejä, päädyin sellaiseen vaikka tarjolla oli esim. Leila Lindholmin kirja Kuppikakkuja, ole hyvä. Vaihdoin vielä reseptissä olleen creme fraichen mascarponeen, että olisivat sitten varmasti herkullisen makuisia. Luulen, että tilalla voisi käyttää kermaviiliä tai rahkaakin mehevyyttä antamaan. Sitruunan tilalla voisi myös kokeilla appelsiinia. Reseptissä sanottiin, että kuppikakkuja tulisi 24, mutta mä en saanut niitä aikaiseksi kuin 20, tosin ne oli kyllä aika korkeita keskeltä. Hyvin olivat vieraille kuulemma maistuneet ja meille jäi kotiinkin muutama maisteltavaksi. Totesimme, että hyviä ja meheviä olivat, mutta sen verran makeita kuorrutteen kanssa, että santsata ei tarvitse, yksi herkku kerrallaan riittää!










20 -24 kpl
150 g pehmeää voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
2 dl ranskankermaa tai mascarponea
1 sitruunan raastettu kuori
Kuorrute:
200 g tuorejuustoa
125 g pehmeää voita
7 dl (420 g) tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua
haluamasi väristä elintarvikeväriä
esim. nomparelleja koristeeksi

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen ranskankerman (tai mascarponen kanssa). Lisää viimeisenä raastettu sitruunan kuori. Täytä paperivuoilla vuoratut muffinipellit taikinalla puoleen väliin kahta lusikkaa apuna käyttäen. Jos et omista kahta muffinipeltiä, käytä tukevia muffinssivuokia. Paista 180° uunissa 25 minuuttia, kiertoilmalla noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. Anna kuppikakkujen jäähtyä ennen kuorruttamista. Aloita kuorrutteen valmistaminen sekoittamalla tuorejuusto ja voi notkeaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeria desi kerrallaan koko ajan vatkaten. Seoksesta pitää tulla melko jähmeää. Sekoita lopuksi joukkoon vaniljasokeri, elintarvikeväri ja sitruunamehu. Anna kuorrutteen jähmettyä kylmässä puolisen tuntia enne kuorruttamista. Voit pursottaa kuorrutteen kuppikakkujen päälle käyttämällä pursotinpussia ja tyllaa tai levittää sen veitsen avulla. Koristele kuppikakut lopuksi haluamallasi tavalla.




6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen väri kyllä sopii kuppikakkuihin ja muffinsseihin! ☺

      Poista
  2. Kauniita! Tuo kuorrutteen väri on todella upea! Sitruunaleivonnaiset on niin mielettömän raikkaita ja maukkaita, nams :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi, hempeitä olivat, makeita ja maistuvia! ♥

      Poista
  3. Todella hienoja kuppikakkuja:) Upeat pursotukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, hyviä kaloripommeja, yksi riitti hyvin makeannälkään! ☺

      Poista