Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuleivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuleivät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Wilhelmiinat

Mä kun olen intohimoinen reseptien kerääjä, olen jemmaillut tämän tyylisiä respeptejä kasan. Luulin ihan oikeesti, että mulla oli näistä wilhelmiinoista/maailman parhaista viipalepipareista monta erilaista reseptiä, mutta ne olikin kaikki ihan samalaisia, heh! Kuitenkin viimeksi tekemäni, olivat ylivoimaisesti parhaita, mitkä mä olen ikinä tehnyt, maku oli huikeesti parempi kuin ennen, ihan täydellinen! Tutkin niitä reseptejä, selvittääkseni tän salaisuuden. Tulin siihen tulokseen, että juju on siinä, minkä mallisia ja pituisia ne tangot on, kuinka monta niitä on pellillä ja ennen kaikkea missä paistolämpötilassa ne piparit paistaa. Tankoja kun voi tehdä niin monella eri tapaa ja joissakin resepteissä tankoja voi laittaa pellille 2 -3, se kolmas on kyllä liikaa, 2 on oikea määrä. Sitten se tankojen malli; ennen olen tehnyt matalia tankoja, tällä kertaa tein aivan kantikkaan tangot. En tiedä vaikuttaako se makuun, mutta piparien ulkonäköön se ainakin vaikuttaa ratkaisevasti, niistä tulee täydellisen tasakokoisia. Sitten se paistolämpötila; kaikkea löytyi 175° - 225° väliltä, mulla 180° toimi kaikista parhaiten, siinä lämpötilassa pipareistani on tullut ylivoimaisesti parhaita. Kiitokset Sairaan Hyvää-blogiin hyvästä yksityiskohtaisesta reseptistä, jonka avulla munkin piparini muuttuivat maailman parhaiksi! Tällä kertaa tuli kehuja ihan jokaiselta maistelijalta. Näitä superhyviä viipalepipareita kannattaa tehdä niin arkeen kuin juhlaankin. Arkioloissa niitä voi dippailla maitoon ja juhliin piparit voi koristella vaikka sulatetulla suklaalla.








n. 40 kpl
200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 keltuainen
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon hyvin vatkaten keltuainen ja siirappi. Lisää viimeisenä keskenään sekoitetut kuivat aineet, vehnäjauhot, vaniljasokeri ja ruokasooda. Sekoita taikina tasaiseksi, hieman murenevaksi. Jaa taikina neljään yhtä suureen osaan. Muotoile niistä kahdelle leivinpaperoidulle pellille kantikkaita n. 40 cm pitkiä tankoja, 2 tankoa/pelti. Jätä tankojen väliin n. 10 cm tilaa, koska ne leviävät uunissa. Paista 180° uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Leikkaa tangot lämpiminä vinottain viipaleiksi. Jos teet puolikkaan annoksen, puolita muut ainekset, mutta laita keltuainen kokonaan ja vaniljasokeria 2 tl. Koristele halutessasi jäähtyneinä sulatetulla suklaalla.




torstai 30. lokakuuta 2014

Paraisten piparkakut - äidin resepti talouskoulusta 1950-luvulta

Ensimmäinen pyhä juhannuksen jälkeen lähestyy, samoin pikkujoulujen aika ennen sitä talven suurinta juhlaa. Piparkakut ovat mukava leivonnainen virittäytyä joulun tunnelmiin ajoissa. Mä teen niitä yleensä vain jouluksi vaikka yhtä hyvin voisi tehdä juhannukseksikin, onhan niitä valmiinakin myynnissä läpi vuoden. Muistan lapsuudessa ihmetelleeni, että miksi meidän äidin piparit ovat niin paljon parempia kuin muiden tekemät. Vasta aikuisena se selvisi mulle, kun aloin kiinnostua leipomisesta ja pyysin äidiltä tuon reseptin. Verrattuani reseptiä muihin vastaaviin huomasin että perunajauhot olivat todennäköisin syy. Näitä Paraisten piparkakkujen reseptejä on olemassa tosi monia, joskaan ne eivät paljoa toisistaan poikkea. Nämä piparit ovat rapeita, mureita, aavistuksen vaaleampia kuin monella muulla reseptillä tehdyt. Maku on mielestäni ihan täydellinen, makea ja mausteinen, mutta se perunajauho aavistuksen loiventaa mausteisuutta samalla kun se tekee ne piparit ihanan rapeiksi. Mun äiti kävi talouskoulun 1950-luvun lopulla, resepti on sieltä peräisin. Vinkki: tee osa pipareista pienellä muotilla, että saat tehtyä herkullisia homejuustopipareita glögin kanssa nautittavaksi.










250 g voita tai margariinia
200 g sokeria
1 muna
100 g siirappia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl soodaa
200 g perunajauhoja
300 g vehnäjauhoja

Vaahdota huoneeenlämpöinen rasva ja sokeri, lisää sitten muna ja siirappi. Sekoita jauhot ja mausteet keskenään ja lisää ne sihdin läpi taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä kylmässä seuraavaan päivään. Taikina kannattaa jakaa kahtia ja kaulia ohueksi levyksi kahdessa osassa. Ota muotilla pipareita ja paista ne 200° uunissa kauniin ruskeiksi. 




maanantai 23. joulukuuta 2013

Huippuhyvät kolavinokkaat

Halusin tehdä jouluksi tosi nopeat ja helpot pikkuleivät, jotka valmistuisivat käden käänteessä. Löysin tämän reseptin ruotsalaisen leivontagurun, Leila Lindholmin kirjasta Pala kakkua - ja paljon muuta. Kirjassa kerrotaan Leilan saaneen sitkeiden, ihanien kolavinokkaiden reseptin sisareltaan Petronellalta. Mun mielestä nämä saa helpoiten tehtyä, kun ripottelee uunipellille leivinpaperille vähän vehnäjauhoja, laittaa kaksi taikinanpalaa sinne ja pyöräyttää pehmeän taikinan pellillä tangoiksi. Sitten ne vaan taputellaan mataliksi ja tehdään koristeraidat haarukalla. Kiva resepti, näitä voi tehdä aina kun haluaa kahvipöytään jotain hyvää nopeasti!










n. 25 pikkuleipää
100 g voita pehmeänä
1 dl sokeria
2 rkl vaaleaa siirappia
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl inkivääriä

Vaahdota voi, sokeri ja siirappi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele seos vaahtoon. Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele palat tangoiksi. Nosta tangot pellille leivinpaperin päälle ja painele käsillä vähän litteämmiksi. Koristele vetämällä haarukan piikeillä vinoraidoitus tankoihin. Kypsennä 175 asteessa kullankeltaisiksi uunin keskiosassa noin 12 -15 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä hieman ja leikkaa vinoneliöiksi. Jätä edelleen pellille, kunnes ovat jäähtyneet täysin. 

perjantai 9. elokuuta 2013

Pikaiset kaurakeksileivokset

Tämän reseptin (voiko tätä edes sanoa reseptiksi) heitin hatusta työkaverilleni, joka järjesti ystävälleen pihajuhlat. Tarjottavien tuli olla nopeita valmistaa, edullisia, mutta herkullisia. 




kaurakeksejä (kaurapitsejä) valmiina kaupasta
tilkka ruokakermaa

Notkista tuorejuusto tilkalla ruokakermaa notkeaksi levittää. Levitä tuorejuustoa kaurakeksin pohjapuolelle. Nosta toinen keksi kanneksi pohjapuoli tuorejuuston päälle. Tee nämä hetki ennen tarjoilua, etteivät pehmene.