sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Macaroni and Cheese - Martha Stewartin tapaan

Tämän Amerikan herkun syntyyn on syypää Thomas Jefferson, joka rakasti italialaista ruokaa ja jonka presidenttikaudella juustomakaronia tarjoiltiin hienoilla päivällisillä. Olen jo pidemmän aikaa ollut utelias tämän ruoan suhteen. Kun vanhempi poika tuli tyttöystävänsä kanssa syömään, oli oikein sopiva hetki kokeilla tätä yksinkertaista, juustoista pastaruokaa. Mulla oli pari reseptiä jemmassa, mutteivät ne näyttäneet sopivilta. Sitten vaan nettiin surffailemaan; suomalaiset versiot hylkäsin heti. Martha Stewartin resepti näytti mielenkiintoisimmalta, valitsin siis sen, vähän vähensin leivän määrää, sitä oli ihan liikaa. Sitten vaan suomennoshommiin. Teko-ohjeen ja pari lisäystä katsoin Allrecipes.com:sta, siellä oli videona macaroni and cheese Thomas Jeffersonin tyyliin. Makaronina mulla oli ihanaa maccheronia, suoraa putkipastaa, joka imaisi kivasti juustokastiketta. Sarvimakaroni käy ihan mainiosti myös. Älä pelästy kastikkeen runsasta määrää, ontot makaronit kyllä imaisevat sen itseensä. Meillä tarjottiin tämän paistoksen kanssa jauhelihapihvejä sipulirenkaiden kera, raejuustoa ja porkkanaraastetta, hyvin sopivat yhteen. Ihana tuhti herkku, jota kannattaa tehdä vain se määrä, mitä kerralla syödään, koska noin runsaalla juustomäärällä makaroonit ovat melkoista "tönkköä" seuraavana päivänä. Tästä 12 hengen reseptistä on helppo tehdä esimerkiksi puolikas annos. Minä tietysti tein neljälle hengelle koko määrän...












12 hengelle:
500 g sarvi- tai putkimakaronia
Kastike:
6 rkl voita
1,2 dl vehnäjauhoja
1, 2 l täysmaitoa (tai 1 l täysmaitoa ja 2 dl ruokakermaa)
2 tl suolaa
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl cayennepippuria
500 g cheddar-juustoa
225 g gruyerejuustoa tai 150 g pecorino romano-juustoa
1 tl worcesterkastiketta
Päälle:
4 siivua hyvää vaaleaa leipää
2 rkl pehmeää voita

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä, kuivattele niitä hetki lävikössä. Laita juustokastikkeen voi sulamaan kattilaan. Lisää jauhot, älä anna niiden ruskistua. Lisää maito erissä vispaten. Mausta kastike. Raasta juustot ja lisää ne kattilaan sulamaan. Laita vielä tilkka worcesterkastiketta joukkoon. Murustele leipä esim. sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa, lisää rasva joukkoon ja sekoita hyvin. Voitele uunivuoka, laita makaronit sinne ja kaada kastike päälle. Murustele lopuksi leipäseos päällimmäiseksi. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna paistoksen vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoamista.


Vadelma-suklaatäytekakku

Tein ystäväni tyttären kaksikymppisille tämän täytekakun. Sain vapaat kädet tehdä ihan minkälaisen kakun vaan. Vadelma ja suklaa tuntui hyvältä yhdistelmältä, joten sillä mentiin. Viiden munan pohjan tein tuttuun tapaan tällä hyvällä reseptillä. Täytteestä tein tosi "pönäkän", ettei tarvinnut käyttää liivatteita. Pakastevadelmat laitoin kokonaisina täytteen sekaan. Täytteen tein omin muutoksin Kinuskikissan mansikkatäytteestä. Kokosin kakun samaan 24 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan väärinpäin. Täytettä laitoin kahteen väliin, kerroksiin sipaisin vähän lemon curd-tahnaa, joka ei ollutkaan nyt pohjalla vaan täytteen päällä. Vadelmat laitoin väärinpäin täytteeseen, olivat sitten oikein päin, kun kumosin kakun. Kostutus tuttuun tapaan sitruuna-sokerivedellä, se sopii melkein joka kakkuun. Suklaakuorrutteen ohjeen löysin täältä. Suklaakuorrute oli juuri oikein mitoitettu tämä kokoisen kakun päälle. Kun kuorrute oli vähän jäähtynyt ja jähmettynyt, kaasin sen suoraan kattilasta kakun päälle spiraalina ohuena norona edeten kakun keskeltä reunoille päin. Pääsin myös testaamaan uutta lehtityllaani reunapursotuksiin, niistä tuli mielestäni oikein kivan näköiset. Itse en päässyt kakkua maistelemaan, mutta ystäväni mukaan kaikki oli mennyt nappiin, täyte, kostutus, suklaakuorrute ja tietysti itse kakku olivat maistuneet vieraille. Vielä kerran paljon onnea pyöreitä täyttäneelle Janittalle meidän pihakrookusten kera!








5 munan kakkupohja, resepti on täällä
Kostutus:
vettä, sitruunamehua, sokeria n. 1/2 dl/kerros
Täyte kahteen väliin:
lemon curd-tahnaa
4 dl vispikermaa
1 prk rahkaa
1 dl vaniljakreemijauhetta
4 rkl sokeria
130 g valkosuklaata sulatettuna
500 g pakastevadelmia
Suklaakuorrute:
300 g tummaa suklaata
25 g voita
1 dl kuohukermaa
Reunapursotukset:
n. 7 dl vispikermaa
n. 2 rkl vaniljakreemijauhetta

Tee kakkupohja kahta päivää ennen tarjoamista ja laita se jäähtyneenä muovipussissa kylmään yöksi. Tee täyte vatkaamalla kerma kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka, vaniljakreemijauhe, sokeri ja liedellä vesihauteessa tai mikrossa sulatettu, jäähdytetty suklaa. Jaa täytekakkupohja kolmeen osaan. Jos kokoat kakun väärinpäin samaan vuokaan, jossa pohja on tehty, laita pitkät kelmunpalat ristiin vuoan pohjalle, niin että kelmun päät ovat vuoan ulkopuolella. Laita päällimmäinen kerros väärinpäin pohjalle ja kostuta se. Sipaise ohut kerros lemon curd-tahnaa ja 1/4 täytteestä päälle. Lado sitten puolet vadelmista väärinpäin täytteelle, ei ihan reunoille asti. Laita vielä 1/4 täytteestä vadelmien päälle. Sitten seuraava kakkulevy, kostutus, lemon curd-tahna ja täyte ja vadelmat samoin kuin ensimmäisessäkin välissä. Sitten pohjakerros päällimmäiseksi, kostutus ja vedä neljä kelmujen päät tiukasti kakun päälle. Laita kevyt paino päälle ja kakku yöksi kylmään maustumaan. Tee suklaakuorrute liedellä kattilassa vesihauteessa. Anna ainesten sulaa kunnolla, nosta kattila liedeltä. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä 5 -10 minuuttia ja kaada kakun päälle ohuena norona spiraalina keskeltä reunoille päin. Vatkaa reunapursotuksen kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniljakreemijauhe. Tuo kerman määrä riippuu pursotustyylistä, joihinkin pursotuksiin menee enemmän kermaa kuin toisiin! Vuoraa kakun reunat ensin ohuella kermavaahtokerroksella ja pursota sitten haluamallasia tavalla.




lauantai 12. huhtikuuta 2014

Leipäpaistos - rakkain tähdereseptini

Tätä paistosta meillä tehdään aika usein, sen tekeminen on niin helppoa ja nopeaa. Maku vaihtelee sen mukaan, mitä aineita sattuu kaapissa olemaan, mutta aina siitä on tullut herkullista. Muodonkin voi itse päättää; sen voi tehdä uunipellille ohueksi pizzan tyyliin, se voi olla pienemmässä vuoassa piirakan tapaan paksumpana tai sitten siitä voi tehdä aamu- tai iltapalamuffinssit muffinssipellille. Kaikkia versioita on meillä tehty. Tähän tarvitaan maitoa ja munia ja sitten tietenkin sitä leipää. Maidon joukkoon voi lisätä kermapurkin lopun, jos sellainen sattuu pyörimään jääkaapissa. Leipä saa olla vähän kuivahtanutta, mielellään vaaleaa tai sekaleipää, voi olla siemeniäkin joukossa. Jos budjettisi on tosi tiukka tai haluat vähentää kaupan hävikkiä, osta punalaputettua "elistä" leipää. Jos kaikki alkaisivat tehdä näitä paistoksia, pienentäisimme mukavasti kaupasta jätteisiin menevää leipäkuormaa! Sitten niihin muihin aineisiin; jotain yrttiä tai yrttisekoitusta tuoreena tai kuivattuna kannattaa laittaa aina sekaan. Ja tietysti suolaa ja vähän pippuria. Munat laitetaan maidon joukkoon, maustetaan ja kuutioidaan leipä joukkoon. Sitten laitetaan kulho vähäksi aikaa kylmään, että leipä imee lientä itseensä, turpoaa ja hajoaa. Kokonaan sen ei tarvitse hajota, saa olla sattumia joukossa, riittää, että se on kokonaan kostunut. Sillä aikaa, kun muna-maito-leipäseos on turpoamassa, laitetaan uunipelti/vuoka/muffinipelti valmiiksi. Uunipellille olen laittanut leivinpaperia, jonka sipaisen öljyllä, uuni- tai piirakkavuoan olen voidellut (voisihan sinnekin laittaa sen leivinpaperin) ja muffinipellin voidellut öljyllä. Sitten tuleekin mukava kohta, eli mitä muuta laitetaan joukkoon, kun otetaan muna-maito-leipäseos kylmästä? No ihan mitä vaan, varsinkin kaikkea missä päiväykset lähenevät, eilisen ruoan jämiä, juustonkantteja, vähän nahistuneita kasviksia, pitkään pakkasessa pyörineitä tuotteita, joista ei tiedä mitä niistä valmistaisi. Tällä paistoksella saa helposti "siivottua" jääkaappia ja tulee tehtyä hyviä tekoja, kun ei tule sitä kotitalousjätettä niin paljon. Juustoraastetta laitan tuohon pizzamaiseen versioon päälle, muihin en sitä välttämättä laita. Tuon paistosversion voisi tehdä niin, että tekisi pelkän liemen, laittaisi sen vuokaan ja lisäisi päälle siivutettua tomaattia ja mozzarellaa. Näistä kaikista voi tehdä myös pelkän kasvis- tai kasvis-sieniversion. Sormisyötävää leipäpaistoksesta saa leikkaamalla pellille tehdyn version pieniksi neliöiksi tai kypsentämällä sen pienissä muffinssivuoissa.

Mä laitan tähän esimerkkejä, mitä paistos voisi sisältää, keksi itse lisää:

-leikkeleitä, makkaraa, jauhelihaa (paistettuna), kalaa, lihaa, broileria, sieniä
-kasviksia mielesi mukaan, nämä käytän yleensä ensin pannun kautta
-juustonkantteja raastettuna, tuore- tai raejuustojen jämiä

Viimeksi tein paistokseni pizzan tyyliin. Vanhempi poikani Eetun ilmoitti tulevansa tyttöystävänsä Saaran kanssa illalla käymään. Sain tiedon samana päivänä, joten jotain nopeasti valmistuvaa piti tehdä iltapalaksi. Mulla oli kaapissa muutama kuivahtanut sämpylä, maitoa ja munia löytyi, avatun metukkatangon jämät, sipulia, avattu juustoraastepussi ja vähän nahistuneen näköisiä suippopaprikoita. Näistähän syntyisi loistava, herkullinen iltapala yksinkertaisen vihersalaatin ja raejuuston kera. Hyvää tarjottavaa urheileville nuorille!















uunipellillinen, pizzan tapaan tehtynä, uuni- tai piirasvuokaan tehtynä tai muffinipellillä tehtynä
liemi:
1/2 l maitoa
4 munaa
puolen pitkän patongin verran leipää
suolaa
mustapippuria myllystä
yhtä yrttiä tai yrttiseosta tuoreena tai kuivattuna
halutessasi jotain muuta maustetta (esim. paprikaa)
muita aineksia:
mielesi mukaan, mitä kaapista löytyy
jos käytät kasviksia, pehmitä ne pannulla
liha-, kala- tai siipikarjatuotteet kypsänä, eli raa'at ensin pannun kautta
pakastetut sienet pannun kautta
juustoa raastettuna (paistoksen tai muffinien päälle ei tarvitse laittaa)

Sekoita kulhossa liemen ainekset, maito, munat, yrtit ja mausteet. Kuutioi käyttämäsi leipä ja lisää se joukkoon. Painele leivänpalat maitoon. Laita kylmään turpoamaan. Valmistele käyttämäsi vuoka. Tee tarvittavat toimenpiteet muille paistokseen käytettäville aineksille. Ota liemi kylmästä ja lisää loput ainekset joukkoon. Ne voi lisätä suoraan pannulta, ei tarvitse jäähdyttää. Levitä seos käsin tasaisesti uunipellille tai uuni- tai piirasvuokaan tai muffinipellin koloihin ja ripottele juustoraaste päälle (ei ole välttämätöntä vuoassa tai muffinipellillä). Muffineissa kolot saa täyttää kukkuralleen. Paista 160 asteessa 30 -35 minuuttia, kunnes juustoraaste on sulanut ja pinta kauniisti ruskistunut. Anna paistoksen vetäytyä hetki uunista ottamisen jälkeen, ennen kuin annostelet sen. 


torstai 10. huhtikuuta 2014

Pastasalaatti 70 hengelle

Sain ystävältäni pyynnön tehdä jonkin pikkusuolaisen hänen vaateliikkeensä teemapäivää varten. Koska tarkkaa kävijämäärää oli vaikea arvioida, piti purtavan olla jotakin sellaista, että sitä saisi tarvittaessa helposti ja nopeasti lisää tarjolle. Sen piti myös olla edullista ja sellaista, että mitä jäisi, sen voisi helposti syödä itse. Sain idean pastasalaatista, joka tarjottaisiin pienistä kertakäyttöisistä mukeista. Pienet kertakäyttöiset konjakki"lasit" olivat oikein kivat tähän tarkoitukseen. Tällä tavalla tarjottu pastasalaatti sopii myös sormisyötävien kanssa tarjottavaksi. Salaatti haluttiin kirkkaana, ei siis mitään kermaviiliä tällä kertaa. Aloin laittaa aineksia paperille; kierrepastaa, jotain kinkku- tai salamisuikaletta, herne-maissipaprikaa, maustekurkkua, persikkaa ja juustoa. Kierrepastaksi valitsin edullisen Euroshopperin ja se olikin mainio valinta. Se on juuri sopivan kokoista tälläisiin salaatteihin, ei liian ison kokoista vaan sellaista pikkurillin vahvuista. Koska päässäni alkoi nakuttaa tacomauste, valitsin suikaleiksi Portin keitetyn salamisuikaleen. Se on tekotapansa takia sekä edullinen että mieto maultaan, siis aivan täydellinen suikale tähän tarkoitukseen. Herne-maissi-paprika helppoutensa ja edullisuutensa takia kaupan pakastealtaasta ja juustoksi Pirkan kermajuusto, ei mitään kevytmallia! Omassa mehussaan olevaa persikkaa purkista, siitä tuli kivaa hedelmäistä makua ja kaunista väriä salaattiin. Kurkuksi valitsin valkosipulimaustekurkun, siinä oli tarpeeksi makua. Sitten vielä yksi yrtti eli puntti persiljaa pieneksi hakattuna. Tuo kastikkeen teko olikin sitten aika jännää, koska olin jo päättänyt laittaa sinne tacomaustepussin, mutta ajattelin, että se voi olla liian "tujua" yksinään. Jollain sitä pitäisi loiventaa, mutta millä? Miten olisi Piltti vauvansose, makuna mango? Mua jännitti ihan hirveesti, että pilaanko mä sen salaatin tolla erikoisella kastikkeellani, mutta päin vastoin kävi, se sopi sinne salaattiin aivan loistavasti. Salaatti sai niin paljon kiitosta, että uskallan täydestä sydämmestäni suositella sitä pitosalaatiksi juhliin. Tämä on erittäin nopeatekoinen salaatti, koska pilkkomista ei ole kovin paljon ja sen voi mainiosti tehdä edellisenä päivänä valmiiksi maustumaan. Aineksien valuttaminen lävikössä on tärkeää, etteivät ne kostuta salaattia liikaa; sulatettu herne-maissi-paprika, persikka ja maustekurkku. Öljykastikkeeseen laiton neutraalia öljyä, muistaakseni auringonkukkaa, sinappia, tacomaustetta, valkoviinietikkaa ja sen vauvan mangososeen. Kastikkeen ainekset lukuunottamatta öljyä, kannattaa laittaa kulhoon, vatkata sähkövatkaimella ja lisätä öljy ohuena nauhana joukkoon. Eikä kannata pelästyä kastikkeen hurjaa väriä, sinne vaan salaatin joukkoon, siitä tulee todella hyvää! Jätin salaattia vähän kotiin, että pääsimme myös Isännän kanssa sitä maistelemaan. Isäntä sai kuningasidean lämmittää salaattia mikrossa ja laittaa sitten ketsuppia päälle. Voin kyllä sanoa, että se oli sairaan hyvää lämpimänä, maut tulivat hienosti esiin! Salaattia tulee noilla aineksilla noin 10 kg, ja laskettuna noin 150 g/henkilö, siitä riittää noin 70 hengelle. Salaatti on ulkonäöltään tosi kaunista, värit pääsevät hyvin esille, kun esim. kermaviili ei ole niitä peittämässä. Tämä salaatti on laktoositon, ainoa maitotuote, Pirkka kermajuusto ei sisällä laktoosia. 











1 kg (Euroshopper) kierrepastaa
1 kg (á 250 g) Portin salamisuikaleita
1,2 kg herne-maissi-paprika-pakastetta
3 prk (á 410 g) persikkaa omassa mehussa
1 kg (Pirkka) kermajuusto, rasva 31 %
8 kpl valkosipulimaustekurkkua
1 puntti persiljaa
Kastike:
3 rkl sinappia
1 pss (Santa Maria) tacomaustetta
1/2 dl valkoviinietikkaa
1 prk (Piltti) mangososetta
3 dl neutraalia öljyä, esim. auringonkukkaöljyä

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Muista käyttää tarpeeksi suolaa, tai laita vaikka lihaliemikuutio keitinveteen makua antamaan. Valuta ja jäähdytä pasta. Valuta sulatetusta herne-maissi-paprikasta nesteet pois. Valuta valkosipulimaustekurkut ja persikat ja kuutioi ne. Kuutioi myös juusto ja silppua persilja. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita huolellisesti. Voit jakaa ainekset vaikka kahteen kulhoon ja sekoittaa ne siellä. Tee kastike laittamalla kulhoon kaikki muut ainekset paitsi öljy. Sekoita ainekset sähkövatkaimella. Lisää öljy ohena nauhana koko ajan vatkaimella vatkaten. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja laita salaatti kylmään maustumaan yön yli.


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Moskovan pata

Tämän ihanan, suorastaan syntisen hyvän pataruuan löysin Elämää Koivurannassa-blogista, kun tutkin reseptiarkistojani, multa löytyi itseltänikin muutama resepti. Reseptejä tutkittuani, mun kilon paahtopaistinpalaseeni resepti rakentui allaolevaksi. Mulla oli sellainenkin resepti, jossa paisti laitettiin marinadiin edellisenä päivänä. Sen perusteella arvioisin, että paistiksi käy vallan mainioisti myös valmiiksi marinoitu naudan paahtopaisti. Kuivaa vain lihan pinta huolellisesti, ennen valmistamisen aloittamista. Tie miehen sydämmeen käy vatsan kautta ja ihan taatusti tällä padalla! Ihan hemmetin hyvää pataa, homejuusto ja smetana kruunaavat tämän loistavan uuniruoan. Seuraksi sopivat esim. valkosipuliperunat tai riisi, sekä kevyt vihersalaatti. Meillä pataa syötiin riisin kanssa. Tästä ei pata parane viikonlopun tai juhlapyhien päivällispöydässä!






1 kg naudan paistia (paahto-, sisä-, tai kulmapaisti, valmiiksi marinoitukin käy)
3 sipulia tai punasipulia
3 valkosipulimaustekurkkua
3 -5 rkl voita
3 rkl hunajaa
2 tl mustapippuria myllystä
2 tl cayennepippuria
1 lihaliemikuutio sekoitettuna 5 dl:aan kiehuvaa vettä 
3 rkl vehnäjauhoja tai Maizena tummaa kastikesuurustetta
3 laakerinlehteä
150 -200 g aurajuustoa muruina
240 g (2 prk) smetanaa

Ota paisti huoneenlämpöön tuntia ennen valmistamisen aloittamista. Kuutioi tai suikaloi paisti. Ruskista liha suuressa padassa liedellä kovassa lämmössä. Ripottele sekaan vehnäjauhot tai maizena. Lisää joukkoon sipulisilppu ja paloitellut kurkut, mausteet, laakerinlehdet sekä vesi-lihaliemiseos. Hämmennä hyvin. Anna padan porista aluksi tunnin ajan 200 asteessa. Ota pata uunista, poista laakerinlehdet ja lisää aurajuusto ja smetana. Hämmennä taas hyvin. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen. Laita vielä uuniin 1/2 tunnin -45 minuutin ajaksi. Tarjoa esimerkiksi paistettujen valkosipuliperunoiden, perunamuusin, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Satumainen lohipasta

Kalaa pitäisi ruokalistalla olla pari kertaa viikossa, pakkaa ainakin meidän huushollissa välillä unohtumaan. Jotta arkipäivinä tulisi sitä kalaa laitettua, pitäisi olla helppoja, nopeita reseptejä. Mun työkaverini Satu on jo pidempään höpöttänyt, kuinka hyvää ja helppoa lohipastaa hän tekee, heidän isäntäkin on aivan hulluna siihen ruokaan. Yhtenä päivänä sitten kysyin sen reseptin tarkemmin ja kirjoittelin sen ylös. Appiukko toi meille palan itse kylmäsavustettua lohta heidän pakkasestaan, Sadun resepti tuli heti mieleen, ajattelin, että nyt kokeillaan. Tähän ruokaan voi käyttää mitä pastaa vaan, itse tein sen tällä kertaa spagetista. Lohikin voi olla kylmä- tai lämminsavustettua tai graavattua, kunhan se vain on jollakin tavalla kypsennetty etukäteen. Kermana voi käyttää tavallista ruokakermaa tai maustettuja malleja, jos käyttää pippurikermaa, ei kannata lisätä enää pippuria. Jos sulle on jäänyt jääkaappiin melkein loppuun käytetty tuorejuusto, upota sekin sinne mukaan. Jos tarjoat tämän ruoan kanssa salaattia, tee se ensin, laita sitten pasta kiehumaan ja vasta sen jälkeen tee kastike. Näin äkkiä ei kyllä valmistu mikään ruoka ja mikä maku, ihan täydellistä. Sanoisinko, että arkiruokien aatelia!








2:lle hengelle:
haluamaasi pastaa, keitä pakkauksen ohjeen mukaan
Kastike:
pätkä purjoa
voita
150 -200 g kylmäsavu-, lämminsavu- tai graavilohta siivuina tai palana
2 -2 1/2 dl (ruoka)kermaa, voi olla maustettua, sekaan voi laittaa myös tuorejuustoa
mustapippuria myllystä (jos et käytä pippurikermaa)
sitruunamehua (puristettua sitruunasta tai sitruunamehutiivistettä)
tilliä tuoreena tai kuivattuna
kalalientä (liemikuutiosta + kuumaa vettä)

Kuullota suikaloitu purjo voissa pehmeäksi liedellä kattilassa. Lisää paloiteltu lohi ja pöräytä muutama kerta, että lohen palat saavat vähän väriä. Lisää kerma, pippuri ja sitruunamehu. Laita vielä tilliä mausteeksi ja notkista vesitilkalla ja murustele joukkoon pieni pala kalaliemikuutiosta. Kun liemikuutio on liuennut kastikkeeseen, ruoka on valmista nautittavaksi.


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ananas-vihersalaatti

Vihersalaattiohjeita ei ole koskaan liikaa, koska ne ainakin mulla tuppaa olemaan hyvin samanlaisia, pitää oikein miettiä, että saa niihin vaihtelua. Tämän salaatin juju on tuo Dole Gold-ananaspurkin liemi, johon tein kastikkeen. Salaatti maistui mukavasti ananakselle. Salaattia kannattaa tehdä vain se määrä, joka kerralla syödään, koska tuo ananasmehu pehmittää aineksia pidemmässä säilytyksessä.








1 pieni kerä jäävuorisalaattia
1 -1 1/2 rs kirsikkatomaatteja
1/2 kurkku
1 pieni punasipuli
1 prk Dole Gold-ananaspaloja
Kastike:
ananaspurkin liemi
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sinappia
suolaa
mustapippuria myllystä
hiven kuivattua basilikaa

Suikaloi jäävuorisalaatti, puolita tomaatit, ja suikaloi kurkku sekä sipuli. Valuta ananaspalat, ota liemi talteen kastiketta varten. Puolita ananaspalat. Sekoita kastike ja pyöräytä se salaatin joukkoon. Tarjoa salaatti heti.



lauantai 5. huhtikuuta 2014

Täytekakku ruusupursotuksella

Mun sisko perheineen tuli käymään pikavisiitillä mummolassa. Me kahviteltiin siellä sisareni, äitini ja siskon Oliver-pojan synttäreitä. Lupasin viedä kakun mukanani. Pohjan tein takuuvarmalla, täältä blogista löytyvällä reseptillä, 5 munan kakku oli meille sopiva (tai niin mä luulin, äiti kahvitti vielä parit vieraat siitä kakusta!). Täytteen löysin Kinuskikissan sivuilta, lisäsin siihen vielä valkosuklaata. Päälle päädyin kokeilemaan ruusupursotusta ja Ideaparkista ostamaani syötävää sprayta vielä pursotusten päälle. Lopputulos oli maultaan erittäin onnistunut, mutta toi pursottelu vaatii vielä harjottelua.














5 munan kakkupohja, resepti löytyy täältä
Kostutus:
vettä, sitruunamehua ja sokeria
Täyte kahteen väliin:
lemon curd-tahnaa (esim. Mackays)
500 g mansikoita
4 dl vispikermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
4 rkl sokeria
(vajaa) 1 dl vaniljakreemijauhetta
130 g valkosuklaata
Päälle:
8 dl flora vispiä tai vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
(vähän sokeria)


Tee kakkupohja ohjeen mukaan, jäähdytä se ja laita ainakin yön yli muovipussissa jääkaappiin. Leikkaa kakku kolmeen osaan sahalaitaisella veitsellä. Hienonna mansikoita vähän haarukalla, saa jäädä sattumiakin joukkoon. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sulata suklaa. Yhdistä kermavaahtoon vatkaimen ykkösteholla vatkaten mansikat, rahka, sokeri, vaniljakreemijauhe ja sulatettu suklaa. Kostuta alin kerros ja sivele päälle ohut kerros lemon curd-tahnaa. Levitä päälle puolet täytteestä, kakkukerros, kostutus, lemon curdia, toinen puoli täytteestä, ylin kakkukerros ja kostuta vielä sekin. Kiedo kelmua kakun ympärille, taita kelmun reunat kakun päälle ja laita kevyt paino ylimmäiseksi. Anna maustua kylmässä mielellään seuraavaan päivään. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää vaniljakreemijauhe ja halutessasi sokeri joukkoon. Pursota haluamallasi tavalla. Kuvien ruusupursotuksiin tarvitset 6-sakaraisen tähtityllan.



torstai 3. huhtikuuta 2014

Muna-juusto-kinkkupaistos

Vähän aikaa mietin, että mikä tämän "sörsselin" nimeksi tulee, sitten päädyin yllä olevaan. Kaikki lähti siitä, kun sanoin tänään jo töissä työkavereille, että tänään tämä bloggari ei jaksa tänään paljon kokkailla vaikkei kotona ruokaa valmiina ollutkaan. Ei pitänyt tehdä kuin munakas, eikä todellakaan ollut tarkoitus laittaa sitä tänne blogiin. Kotiin päästyäni ajattelin, että jos laittaiskin sen munakkaan uuniin. Katsoin jääkaappiin, siellä ei kummosia aineksia ollut, mutta otin piirakkavuoan ja kulhon esiin ja menin uudelleen jääkaapille. Ladoin työpöydälle munia, juustoraastetta, raejuustopurkin, sipulin ja paprikan sekä kinkkusuikalepussin. Tosta tulee tän päivän ruoka ja sillä siisti. Ei siitä mitään munakasta tullut, kyllä se oli ennemmin paistos. Aloitin pilkkomalla sipulin ja paprikan ja kuullottelemalla ne pannulla. Sitten kippasin kaikki ainekset sekaisin kulhossa, seos oli tosi paksua. Öljysin piirasvuoan, laitoin seoksen sinne ja uuniin paistumaan. Hiukan jännitti, että mikähän makuelämys sieltä uunista ulos tulee. Ei olis kannattanut, paistos oli oikein kauniin näköinen ja todella hyvän makuinen. Niinpä uskaltauduin laittamaan reseptin tänne kuvineen. Aivan älyttömän helppo- ja nopeatekoinen maukas paistos kiireiseen arkeen!
















1 sipuli
1 punainen paprika
tilkka öljyä
5 munaa
200 g raejuustoa
vähän suolaa
mustapippuria myllystä
vajaa 2 dl juustoraastetta
tilkka vettä

Pilko sipuli ja paprika. Kuullota ne pannulla öljytilkassa. Laita kulhoon munat, raejuusto, kinkkusuikaleet, mausteet, juustoraaste ja vesi. Sekoita hyvin ja laita seos öljyttyyn uunin kestävään laakeaan vuokaan. Paista puolisen tuntia 200 asteisessa uunissa. Tarjoa vihersalaatin kanssa.


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Aura-broilerikiusaus

Mulla oli paketti broilerin hunajafileesuikaleita, niistä piti eilen tehdä jotain ruokaa tälle päivälle niin, että se olisi sitten valmista töiden jälkeen. Uunin  kautta jotain sellaista, että kaikki olisi yhdessä astiassa. Avasin reseptikansioni ja siinä se oli, ensimmäinen silmiini osunut resepti; aura-broilerikiusaus. Tää oli pakko kokeilla. Broilerin hunajafileesuikaleita, perunasuikaleita, sipulia, mausteita, kermaa, aurajuustoa ja arvatkaapa mitä? Banaania, juu, kyllä ihan totta, banaania! Kaikki muut aineet löytyivät kotoa, mutta nyt kun halusin tehdä tästä helpon arkiversion, mulla ei ollut peruna-sipulisuikaleita. Isäntä lähti kaupassa käymään ja huikkasin hänelle, että tuopa pussi suikaleita tullessasi. Juhlavassa versiossa kannattaa sipuleita laittaa kaksi, tehdä suikaleet itse perunasta ja käyttää ruokakerman sijasta kuohukermaa. Muokkasin reseptin HK Pron sivuilta joskus muinoin poimimastani ohjeesta kotikeittiöön sopivaksi. HK Pron sivuilla on hyviä reseptejä, mutta ne ovat suurkeittiöille suunnattuja ja mun mielestä reseptilaskurilla ei voi ihan suoraan laskea pienten kotikeittiöiden määriä, vaan ne pitää itse miettiä. Kun vuoka tuli uunista ulos, tuli siinä sitten vähän maisteltua kiusausta, se oli ihan taivaallisen hyvää. Se banaani sopi sinne sekaan ihan tajuttoman hyvin. Nyt on sitten tultu töistä kotiin ja pian pääsee syömään, nam!









1 sipuli (2 sipulia juhlavassa versiossa)
tilkka öljyä
1 banaani
2 tl hunajaa
500 g pakasteperuna-sipulisuikaleita (suikaloitua raakaa perunaa juhlavassa versiossa)
100 g aurajuustoa
currya
suolaa
mustapippuria myllystä
2 dl ruokakermaa (kuohukermaa juhlavassa versiossa)

Kuullota silputtu sipuli öljyssä, lisää viipaloitu banaani ja hunaja. Ruskista broilerin fileesuikaleet pannulla. Lado perunat, broilerin suikaleet, sipuli-banaaniseos, murusteltu aurajuusto ja mausteet kerroksittain uunivuokaan. Kaada lopuksi kerma päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Jos teet kiusauksen raa'asta perunasta, anna sen olla uunissa ainakin 1,5 tuntia. Viimeiseksi puoleksi tunniksi voi lämpötilan laskea 150 asteeseen.