perjantai 8. marraskuuta 2013

Piimäkakku

Piimäkakku on yksi mun suosikkini kuivakakuista. Tällä todella helpolla ohjeella olen eräät kerrat sitä tehnyt. Vaikka ei osais keittiössä muuta tehdä, kun keittää vettä, tän kakun osaa varmasti tehdä. Sulatetaan rasva, sekoitetaan kuivat aineet keskenään, sekoitetaan kaikki aineet, kaadetaan kakku voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja uuniin, siinä kaikki! Mä tein tällä kertaa puolitoistakertaisen annoksen kahteen pienempään vuokaan. Taikinaa jäi vielä vähän yli, joten loput laitoin mun uusiin Roosanauha-muffinssivuokiin. Kuivakakkutaikinasta voi hyvin tehdä muffinsseja. Uunista ne pitää tietysti ottaa paljon ennen kakkua, muuten tulee korppuja. Kun ne olivat jäähtyneet, tein niille simppelin kuorrutteen tuorejuustosta, tomusokerista ja tilkasta limemehua. Levitin sen ihan vaan veitsellä. Mausteinen piimäkakkua sopii ihan arkeen, kaikenlaisiin juhliin ja aivan erityiseti jouluun. Resepti on joskus muinoin jostain lehdestä otettu. Tästä tulee juuri sopivan kokoinen kakku siihen perinteiseen rengasvuokaan, joka on varmaan joka taloudessa. Muuten, jos fariinisokeri on päässyt kovettumaan, laita se kulhoon, perään tilkka vettä, mikroon hetkeksi ja taas on pehmeätä!








100 g voita tai margariinia
500 g fariinisokeria
3 dl piimää
2 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
8 dl vehnäjauhoja

Voitele ja korppujauhota rengasvuoka. Sulata rasva. Sekoita fariinisokeri ja piimä kulhossa ja lisää sinne hieman jäätynyt voisula. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos sokeri-rasva-piimäseoksen joukkoon. Sekoita hyvin. Paista kakku uunin alaosassa 200 asteessa noin 45 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Kakku on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.


1 kommentti:

  1. Tätä voin lämpimästi suositella, klassikko & HYVÄÄ!

    VastaaPoista