lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kanttarellipasta

Mulla oli pakastimessa anopilta saatuja kanttarelleja rasiallinen. En halunnut tehdä sitä tavanomaista kastiketta, jossa sienet ja sipulit paistetaan pannulla, suurustetaan ja laitetaan kermat joukkoon. Tulipa mieleeni, että pasta kanttarelleista voisi olla hyvää. Tutkin reseptiarkistojani, siellä oli jos jonkin moista versiota. Päädyin tekemään pastani alla olevalla tyylillä. Suosittelen kokeilemaan tätä reseptiä, pastasta tuli törkeän hyvää!










kahdelle hengelle:
haluamaasi pastaa, keitinveteen runsaasti merisuolaa
500 g kanttarelleja
1 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi
1 rkl voita
1 kanaliemikuutio
2 dl pippurilla maustettua ruokakermaa
1 dl pastan keitinvettä
Pinnalle:
2 rkl parmessania raastettuna
oliiviöljyä

Paista sieniä kuumalla, kuivalla pannulla ilman rasvaa niin kauan, että nesteet haihtuvat ja ne saavat aavistuksen väriä. Lisää sitten sipuli ja valkosipuli voinokareen kera. Paista niin kauan sekoitellen, että sipulit kuullottuvat. Laita samamaikaisesti pasta kiehumaan. Lisää sieni-sipuliseoksen päälle murusteltu kanaliemikuutio ja pippurikerma. Kuumenna välillä sekoitellen. Kun pasta on valmista, ota sivuun desin verran keitinlientä ja lisää se kastikkeen joukkoon. Se suurustaa kastikkeen ja antaa sille mukavasti makua. Kaada kastike valutetun pastan joukkoon ja sekoita. Laita pasta tarjoiluastiaan tai annostele suoraan lautasille. Ripottele pinnalle parmessania ja valuta hiukan oliiviöljyä. Nauti heti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti