tiistai 24. kesäkuuta 2014

Erittäin hieno tilli-munavoikastike uusille perunoille

Juhannusaatoksi saimme paikalliselta perunankasvattajalta tilaamamme uudet perunat - siikliä - ylellisesti kotiin tuotuna. Meitä oli ruokailemassa 16 henkeä ja olin etukäteen suunnitellut, että teen ihan perinteisen voikastikkeen keitetyllä munalla höystettynä kastikkeeksi perunoille. Toisin kuitenkin kävi. On se hienoa, että sattuma puuttuu välillä peliin ja sotkee suunnitelmat, saattaa syntyä vaikka jotain ihan uutta ja herkullista! Vieraat olivat saapuneet, perunat oli laitettu kiehumaan ja aloin väsätä voikastiketta. Voita kattilaan ja uutta sipulia perään sinne muhimaan. Siinä vaiheessa kun pilkoin tilliä joukkoon, kaverini Katja sanoi laittavansa aina kermaa voikastikkeen joukkoon. En ollut ikinä moisesta kuullutkaan. Alkoi kuumeinen miettiminen, että uskallanko heittää sen kerman sinne sekaan, kun en ollut sellaista kastiketta koskaan maistanutkaan ja se munahakkeluskin oli jo menossa sinne kastikkeeseen uutena juttuna. Loppujen lopuksi päätin uskaltaa laittaa joukkoon sekä kerman että munahakkeluksen. Kaiken kukkuraksi ajattelin, että tämän viritelmä vaatii vielä lorauksen sinappia ja muutaman rouhaisun mustaapippuriakin mukaan. Meidän herkkuja notkuvasta ruokapöydästämme perunat ja tämä kastike tekivät parhaiten kauppansa. Väki alkoi rikkoa perunoitansa lasten tapaan saadakseen enemmän kastiketta niiden päälle. Kastikkeesta tuli niin superhyvää, että voin kernaasti suositella sitä ihan mihin juhlaan tahansa uusille perunoille kastikkeeksi. Voi sitä joskus kotona muutenkin tehdä viikonlopun kunniaksi, mutten suosittele ihan joka päivä tekemään, koska rasvapitoisuus on melkoisen suuri!










8 -10:lle hengelle:
50 g voita
1/2 nippua uutta sipulia
1/2 nippua tilliä
1 dl vettä
1/2 prk Flora kuohua (tai kuohukermaa)
loraus sinappia
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
3 -4 keitettyä kananmunaa

Laita voi kattilaan sulamaan ja pilko sipulit varsineen. Lisää ne voin joukkoon pehmiämään. Hienonna tilli ja lisää sekin joukkoon. Lisää sitten vesi, kerma ja sinappi. Mausta mustallapippurilla ja suolalla. Lisää hakkelukseksi pilkotut keitetyt kananmunat. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen hetki, että se hieman saostuu. Tarjoa heti uusien perunoiden kanssa . Sopii myös kalalle kastikkeeksi.


8 kommenttia:

  1. Kiitos reseptin jakamisesta!! Tämä menee ihan taatusti testiin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän vielä "jalostin" reseptiä lisää, elikä tänään tekemääni kastikkeeseen lisäsin joukkoon savustetun lohen jämät. Edelleenkin ihan superhyvää!

      Poista
  2. Nam! Tätä täytyy kyllä kokeilla :) Perinteistä voikastiketta tulee tehtyä aina välillä, mutta vaihtelu on aina tervetullutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kastike syntyi ihan vahingossa, mutta nyt olen tehnyt sitä jo pari kertaa, meille tämä jäi vakioresepteihin, mutta on se sen verran tuhtia tavaraa, ettei kannata montaa kertaa viikossa tehdä!

      Poista
  3. On kyllä kerrassaan herkullisen näköinen kastike. Tätä tehdään varmasti tällä viikolla uusien perunoiden kyytipojaksi. Kiitos tosiaan tämän herkun jakamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehkää ihmeessä, uudet perunat on muutenkin hyviä, mutta tämä kastike saa ne maistumaan vielä paremmilta!

      Poista
  4. Pakko oli kokeilla ja ei yhtään kaduta !!!
    Takuuvarma kesäsuosikki meidän perheessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tästä vahingossa syntyneestä kastikkeesta nautitaan muuallakin kuin meidän ruokapöydässä!

      Poista