torstai 26. syyskuuta 2013

Pikantti porkkanalisäke

Porkkanaa syödään Suomessa varmaan joka huushollissa. Se on Suomen toiseksi suosituin juures, muttei niitä porkkanareseptejä ihan yltäkylläisesti ole tarjolla. Raastetta, laatikkoa ja keittoa, siinäpä ne suosituimmat. Taannoisella Portugalin lomallamme söimme eräässä ravintolassa Praia da Rochassa hyvää porkkanasta valmistettua alkupalaa. Sain reseptin ravintolasta ja nyt sitä on sitten tehty kotonakin! Juustokumina eli jeera antaa sille pikantin maun. Tässä lisäkkeessä on selvästi arabialaisia vaikutteita. Syötiin aterialla puolet lisäkkeestä ja Isännän idea oli kokeilla  loppuosaan hunajaa, molemmat versiot oli hyviä. Tämä lisäke sopii alkupalaksi, pääruuan lisäkkeeksi, meze- tai tapas-pöytään tai noutopöytään, siis ihan minne vaan!






6 porkkanaa
vettä
2 valkosipulin kynttä silputtuna
persiljaa silputtuna
vajaa 1/2 dl oliiviöljyä
vajaa 1/2 dl sitruunavalkoviinietikkaa
(tai puraus sitruunan mehua ja valkoviinietikkaa)
suolaa
mustapippuria myllystä
juustokuminaa
(juoksevaa hunajaa)

Kuori porkkanat ja siivuta ne paksuhkoiksi siivuiksi. Keitä paloja runsaat 10 minuuttia vedessä, jätä vähän purutuntumaa, ei siis ihan pehmeiksi. Jäähdytä ja laita kulhoon. Lisää loput aineet ja sekoita. Anna olla kylmässä yön yli. Lisää tässä vaiheessa halutessasi juoksevaa hunajaa joukkoon ja sekoita hyvin. Tarjolle vietäessä voi vielä lisätä vähän persiljasilppua päälle koristeeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti