maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mansikkabrita

Kyllä mansikkakaudella yksi iki-ihana brita pitää tehdä, on se NIIN hyvää ja superhelppotekoinen. Britakakku on hyvää, vaikka sen tekisi mistä, mutta kyllä se tuoreista mansikoista tehty versio on paras. Se on pitänyt pintansa kesäisten kahvipöytien suosikkikakkuna, vaikka kakkutrendejä tulee ja menee. Tämä mun britani on mitoitettu 60-senttiä leveään uuniin. Tykkään laittaa kermavaahtoa ja mansikoita myös kakun päälle, mun mielestä se on näyttävämpi ja tietysti herkullisemman makuinenkin. Eikä kannata pelätä, jos sitä britaa jää, kyllä se on seuraavanakin päivänä vielä ihan syömäkelpoista. Silti se kannattaa tehdä tarjoilupäivänä, ihan tuoreena se on herkullisimmillaan. Reseptinä olen käyttänyt Kodin Kuvalehdestä löytämääni jouluisen britan ohjetta sopivin muutoksin. Vielä on kesää ja tuoreita mansikoitakin jäljellä. Mä löysin muuten hyvän paikan, josta hankkia kananmunia. Kurkkumestareiden tehtaanmyymälässä on ihan tuoreita munia kennoittain myytävänä, sekä valkoisia, että ruskeita. Täällä päin asuvat, poiketkaapa ostoksille!












10 -12 palaa
Pohja:
175 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl kylmää maitoa
Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria
n. 50 g mantelilastuja
Täyte ja päälle:
4 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunan puristettua mehua
2 tl vaniljasokeria
vajaa 1 l mansikoita
Pinnalle:
sitruunamelissan lehtiä
tummaa suklaata

Levitä leivinpaperi 60 cm leveän uunin uunipellille. Voitele se kevyesti. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Vatkaa keltuaiset joukkoon. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää jauhot ja maito taikinaan vuorotellen. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille lastan avulla reunoihin asti. Vaahdota valkuaiset ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun marenki pysyy astiassa, vaikka astian kääntäisi väärin puolin. Levitä marenki lastalla kakkupohjan päälle niin, että taikinaa jää näkyviin reunoilta reilu sentti. Marenki laajenee uunissa.  Ripottele marengin päälle mantelilastut. Paista kakkupohjaa uunin alatasolla 25 -30 minuuttia 175 asteessa. Anna kakkupohjan jäähtyä kokonaan. Voit paistaa sen jo edellisenä päivänäkin, säilytä se silloin yön yli huoneenlämmössä leivinliinan alla. Leikkaa kakkulevy kahtia ennen tarjoilua. Irrota levyt paperista varovasti veitsellä tai kakkulastalla. Pohjalle tulevan puolikkaan alle voi leivinpaperin jättääkin, leikkaa se vain näkymättömiin kakun alle ja siirrä kakku tarjoilualustalle. Vaahdota kerma sokerin, vaniljasokerin ja sitruunamehun kanssa. Perkaa ja puolita mansikat, Levitä 2/3 kermavaahdosta kakkupohjan päälle. Lado päälle 2/3 mansikoista ja sitten toinen kakkulevy. Levitä lastalla loppu kermavaahto kakun päälle, ei reunoille asti ja lado päälle loput mansikanpuolikkaat. Asettele päälle sitruunamelissan lehtiä. Sulata tummaa suklaata pieni määrä mikrossa minigrip-pussissa, leikkaa pussin kulmasta "milli" auki ja valuta suklaata koristeeksi mansikoiden ja sitruunamelissan lehtien päälle.











6 kommenttia:

  1. Britakakku on niin hyvää! Melkeinpä pitäisi tehdä sellaista ja nopeasti, niin ihanalta näyttää kakkusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi helppotekoinen ja varmaan sen marengin ansiosta todella suussa sulavan makuinen, kannattaa kyllä tehdä!

      Poista
  2. Ihanan herkullisen näköinen. Häpeä tunnustaa, mutta en ole koskaan tehnyt britaa itse - meidän sakissa se on ollut aina pikkusisareni bravuuri, ja odotamme aina hänen kekkereissään sitä. Olen vähän laiska kokeilemaan reseptejä, joissa valkuaiset ja keltuaiset pitää erotella, mutta kyllä minä tänä kesänä joudun ainakin yhden britakakun tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen varma, että kun kokeilet britaa, se ei jää sulla viimeiseksi kokeiluksi. Kun mä vaihdoin munat laadukkaampiin valkuaisten ja keltuaisten erottelu on sujunut kuin "tanssi" ja erottelen ne ihan kämmenellä vaan. Munissa ja munissa on siis valtavasti eroa, näissä keltuaiset ovat kiinteitä ja pulleita, eivät hajoa ja valkuaista on paljon sitä marenkia varten.

      Poista
  3. Tämä on niin parasta kesäherkkua... toki myös muulloinkin ;)
    Koitahan saada noidannuoli pois selästäsi, paranemisia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hassua, että miten näin helppotekoinen, vähän niin kuin "sutaistu" kakku voikin olla niin herkullista ja juhlavan oloista! En olis ikinä uskonut, että tosta porealtaasta voi olla hyötyä, jos on selkä jumissa. Kun saa vaan kammettua itsensä sinne altaaseen se selkä rentoutuu ihan itsestään. Kyllä täällä jo elämä voittaa!

      Poista