tiistai 29. heinäkuuta 2014

Minimozzarella-kirsikkatomaattisalaatti

Tätä salaattia meillä oli runsaan viikon takaisella jazzreissulla myöskin mukana. Yksinkertainen salaatti on superherkullista, kunhan sen tekee kotimaisista, maukkaista kirsikkatomaateista. Täydellisyyden tavoittelijana olisin kyllä tykännyt, että minimozzarellat olisivat olleet pyöreämpiä, ainakin nämä K-Marketista ostamani Euroshopperit olivat tiukassa paketissa menneet ihan kuution näköisiksi, mutta niillä aineksilla on mentävä, joita paikallisissa marketeissa on tarjolla. Idean yksinkertaiseen, mutta näyttävään salaattiin löysin Viinikassi-sivustolta. Balsamicoa en salaattiin laittanut, kun se olisi värjännyt sen epämääräisen väriseksi. Kun tarjoaa salaatin kotona (eikä piknikolosuhteissa), sen balsamicon voi laittaa pöytään tarjolle. Niin, ja lisäsin salaattiin oliiviöljyä, se kruunaa salaatin maun.




Kotimaisia kirsikkatomaatteja
minimozzarellapalloja
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria myllystä
loraus hyvää oliiviöljyä
(balsamicoa)

Puolita kirsikkatomaatit ja suikaloi basilika. Yhdistä kaikki ainekset varovasti, etteivät tomaatit ja mozzarellapallot hajoa. Anna salaatin maustua kylmässä pari tuntia ennen tarjoilua. Lisää muutama basilikan lehti koristeeksi salaatin päälle ja laita balsamico salaatin viereen tarjolle.




2 kommenttia:

  1. On meidän suosikkeja -myös sen balsamicon kanssa, ja joskus myös sitruunamehulla höystettynä. En ole ehtinyt tehdä omista kirsikkatomaateista salaatteja, sillä kaikki on napsittu siltään suuhun. Mutta tähän ohjeeseen kannattaa uhrata kulhollinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä toden totta niin hyvää, että kuumana kesäpäivänä vois syödä pelkästään tätä salaattia! ☺

      Poista