tiistai 27. toukokuuta 2014

Coleslaw paprikalla

Coleslaw, Amerikan lahja koko maailmalle. Tuo ihana kaalisalaatti, josta on jos jonkinmoista versiota, kaikki varmasti ihan yhtä oikeita. Wikipedia sanoo salaatista seuraavaa: Coleslaw on yhdysvaltalaiseen ruokakulttuuriin kuuluva kaalisalaatti. Pääraaka-aineensa silputun keräkaalin lisäksi se sisältää usein raastettua porkkanaa. Kastike voi olla majoneesi- tai etikkapohjainen. Coleslaw'ta syödään usein esimerkiksi paistetun kanan tai ranskalaisten perunoiden lisäkkeenä. Coleslaw'n valmistukseen on olemassa useita erilaisia reseptejä, joissa siihen voidaan lisätä muun muassa paprikaa, sipulia tai raastettua juustoa. Nimitys coleslaw on anglisaatio kaalisalaattia tarkoittavasta hollannin sanasta. Se on peräisin New Yorkin alueen alkuperäisiltä alankomaalaisilta siirtolaisilta. Tämän paprikaa sisältävän reseptin olen jostain lehdestä aikoinaan napannut talteen. Se tuntui sopivalta versiolta pulled pork-leipien kera nautittavaksi. Eivät nämä coleslaw reseptit kyllä ikinä petä, tästä tuli tosi hyvää!






1 pieni kaalinkerä
2 rkl sitruunamehua
2 tl väkiviinaetikkaa
1 rkl sokeria
1 pieni sipuli
1 punainen paprika
2 keskikokoista porkkanaa
2 dl majoneesia
1 dl maustamatonta jugurttia
vähän suolaa

Suikaloi kaali ohuiksi suikaleiksi veitsellä, juustohöylällä tai monitoimikoneessa ja pane kulhoon. Lisää sokeri, etikka ja sitruunamehu. Painele kaali nyrkillä tai puukauhalla notkeaksi ja laita kylmään. Leikkaa sipuli hienoksi. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Halkaise paprika, poista kanta, siemenet ja valkoiset osat sisältä ja suikaloi se tai leikkaa pieniksi kuutioiksi. Sekoita sipuli, porkkana ja paprika kaalin joukkoon ja pane taas kylmään. Sekoita majoneesi ja jugurtti keskenään. Mausta kastike suolalla ja sekoita se kaaliseokseen juuri ennen tarjoilua. Voit halutessasi koristella salaatin esim. fenkolin siemenillä tai veitsellä hakatuilla (suola)pähköinällä.






4 kommenttia:

  1. Niin meidän sakin herkkua nuo kaikki kaalisalaatit! Tätäkin varmasti kokeillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän jälkikasvuun kaali ei muuten oikein uppoa, mutta onneksi tämä salaatti maistuu pojillekin!

      Poista
  2. Coleslaw on niiiin hyvää! Pitääkin testata myös tätä paprikaista versiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että tässäkin blogissa nähdään vielä muitakin versioita!

      Poista