tiistai 2. syyskuuta 2014

Maukkaasti marinoidut broilerin koipinuijat

Mulla oli jääkaapissa maustamattomia broilerin koipipaloja, olin ne ihan tarkoituksella ostanut, kun halusin kokeilla niihin jotain helppoa, vähän joka suuhun sopivaa marinadia. Tämän reseptin olen josku nuorena tyttönä (valovuosia sitten!) ruutuvihkooni kirjoittanut. Mulla ei ollut enää mitään aavistusta, miltä marinadi maistui, koska tekemisestä oli tosiaankin ihmisikä aikaa. Ainekset näyttivät sen verran yksinkertaisilta, että päätin tarttua tuumasta toimeen ja tehdä juuri tuota marinadia. Mulla oli ne nuijat vuorokauden marinadissa, ihan kivasti tarttui oikein siihen lihaankin marinadin väriä. Kun ne olivat uunissa, sivelin niihin sinä aikana kerran pullasudilla marinadia pintaan. Isäntähän se pyysi mua kypsentämään ne iltapalaksi. Minähän tein työtä käskettyä ja heitin nuijat uuniin. Sinä aikana tein niille jo niin monta kertaa hyväksi havaitsemani pikaisen paprikadipin. Marinadi on aika neutraali, maistuu varmasti vauvasta vaariin eli ihan kaikille, sinne voisi halutessaan jonkun yrtinkin silputa. Jotain siinä kuitenkin on, se on tosi hyvän makuinen, niitä nuijia vois popsia vaikka kuinka paljon!








1 -2 rasiaa Kariniemen maustamattomia koipipaloja
Marinadi:
½ dl ruokaöljyä (laitoin oliiviöljyä)
½ dl soijakastiketta
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2 rkl fariinisokeria
1 tl jauhettua chiliä
Dippaamiseen:
paprikadippiä

Kuivaa koipipalojen pinta. Sekoita marinadin ainekset keskenään laakeassa astiassa ja laita koipipalat marinadiin. Pyörittele niitä hiukan marinadissa, että maustuvat joka puolelta. Anna marinoitua ainakin 4 tuntia, mielellään yön yli. Soijakastike sisältää suolaa, mutta ripottele hiukan suolaa koipipalojen pintaan ennen kypsennystä.Paahda koipipalat uunissa rapeiksi (omani kypsyivät 200° noin 45 minuuttia) tai kypsennä ne grillissä. Valele kypsennyksen puolessa välissä marinadilla vaikka pullasutia apuna käyttäen. Tarjoa hyvän dipin kera. Minä tarjosin helpon ja herkullisen paprikadipin kanssa. Se valmistui koipipalojen kypsentyessä.

♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦

Tämä pikku pupujussi oli aika kesyä sorttia, se tuli meidän pihalle ja antoi jopa kuvata itsensä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti