keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Moskovan pata

Tämän ihanan, suorastaan syntisen hyvän pataruuan löysin Elämää Koivurannassa-blogista, kun tutkin reseptiarkistojani, multa löytyi itseltänikin muutama resepti. Reseptejä tutkittuani, mun kilon paahtopaistinpalaseeni resepti rakentui allaolevaksi. Mulla oli sellainenkin resepti, jossa paisti laitettiin marinadiin edellisenä päivänä. Sen perusteella arvioisin, että paistiksi käy vallan mainioisti myös valmiiksi marinoitu naudan paahtopaisti. Kuivaa vain lihan pinta huolellisesti, ennen valmistamisen aloittamista. Tie miehen sydämmeen käy vatsan kautta ja ihan taatusti tällä padalla! Ihan hemmetin hyvää pataa, homejuusto ja smetana kruunaavat tämän loistavan uuniruoan. Seuraksi sopivat esim. valkosipuliperunat tai riisi, sekä kevyt vihersalaatti. Meillä pataa syötiin riisin kanssa. Tästä ei pata parane viikonlopun tai juhlapyhien päivällispöydässä!






1 kg naudan paistia (paahto-, sisä-, tai kulmapaisti, valmiiksi marinoitukin käy)
3 sipulia tai punasipulia
3 valkosipulimaustekurkkua
3 -5 rkl voita
3 rkl hunajaa
2 tl mustapippuria myllystä
2 tl cayennepippuria
1 lihaliemikuutio sekoitettuna 5 dl:aan kiehuvaa vettä 
3 rkl vehnäjauhoja tai Maizena tummaa kastikesuurustetta
3 laakerinlehteä
150 -200 g aurajuustoa muruina
240 g (2 prk) smetanaa

Ota paisti huoneenlämpöön tuntia ennen valmistamisen aloittamista. Kuutioi tai suikaloi paisti. Ruskista liha suuressa padassa liedellä kovassa lämmössä. Ripottele sekaan vehnäjauhot tai maizena. Lisää joukkoon sipulisilppu ja paloitellut kurkut, mausteet, laakerinlehdet sekä vesi-lihaliemiseos. Hämmennä hyvin. Anna padan porista aluksi tunnin ajan 200 asteessa. Ota pata uunista, poista laakerinlehdet ja lisää aurajuusto ja smetana. Hämmennä taas hyvin. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen. Laita vielä uuniin 1/2 tunnin -45 minuutin ajaksi. Tarjoa esimerkiksi paistettujen valkosipuliperunoiden, perunamuusin, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.


8 kommenttia:

  1. Oi nam! Pataruoat on niin ihania ja helppoja. Luulen, että aurajuuston ansiosta tämä saattaisi upota muuten nirsolle tytöllenikin. Täytyy pistää ohje muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se aurajuuston ja smetanan makuyhdistelmä on kyllä ihana tässä padassa, mun pitää kanssa ehdottomasti tehdä tätä, kun saan joskus meidän pojat samaan aikaan tänne kotiin äidin lihapatojen ääreen!

      Poista
  2. Täytyykin tätä tehdä taas joku päivä! Meillä kans isäntä ihastui ihan ikihyviksi tähän pataan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että tämä on hyvää kenen vaan suussa, jopa niiden jotka eivät aurajuustosta muuten niin välitä, mutta jotain tässä on sellaista, että se kolahtaa miehiin!

      Poista
  3. Ehdottomasti menee kokeiluun! Kuulostaa ja näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista
  4. Hei, tein Moskovan padan TÄYSIN OHJEIDEN mukaisesti ja valitettavasti täytyy sanoa, että maustemitat taitaa olla ohjeessa täysin pielessä. 2 tl mustapippuria ja 2 tl cayennepippuria (yht. 4 tl pippuria) on ehdottomasti liikaa!!! Tähän mielipiteeseen yhtyy 6 syöjää. Mutta oppia ikä kaikki, tänään teen padan uudelleen, tosin eri maustemitoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo maustemäärä toimii hyvin, samoin mun työkavereilla, joiden tiedän tätä pataa tehneen, mutta mausteita kannattaa lisätä vähitellen ja maistella aina välillä, jotta löytää sen itselleen sopivan maun. Meillä käydään Isännän kanssa ikuisuuskysymystä suolan käytöstä, hän vaatii sitä enemmän, kun mulle riittäis vähempikin!☺

      Poista