perjantai 4. heinäkuuta 2014

Mansikka-mascarponejuustokakku

Vanhempi poika tuli pitkästä aikaa tyttöystävänsä kanssa yökylään. Sen kunniaksi halusin tehdä juustokakun kahvipöytään, pitäähän sitä lapsille jotain herkkua tarjota. Mansikasta tietysti, ne ovat tuoreena niin hyviä ja sesonki on parhaimmillaan. Isännän lähetin paikallisen marketin kulmalle mansikkaostoksille ja sieltä hän sai saaliikseen aivan ensiluokkaista makeaa köyliöläistä punaista herkkua. Kakkua olisi mukava illalla maistella, kunhan saataisiin väki pois uudesta ulkoporeammeesta (siihähän sitä olisikin tekemistä), amme on meillä kolmatta päivää käytössä, joten se vetää puoleensa ja sieltä ei millään malttaisi tulla pois. Ihan vain tiedoksi, että tämä meidän nuori neito asettautui ammeen makuupaikalle, viritti läppäristään Netflixin päälle ja näytti elämäänsä hyvin tyytyväiseltä! Päädyin kokeilemaan työkaverini Marian innoittamana pohjaa Wilhelmiina-kekseistä (mielettömän hyvänmakuinen pohja) ja laittamaan paloiteltuja mansikoita juustomassan joukkoon. Hän oli tehnyt kakkunsa tuorejuustosta ja kermasta, mutta mulla oli visio mascarponesta. Laitoin sitä vain yhden purkin, ettei kakusta tulisi liian raskasta, sitten pari purkkia kermaa vaahtona, vähän jugurttia ja raikastus sitruunalla. Pohja oli herkullinen, juustomassa ihan täydellisen makuista ja mansikkasattumat sopivat massan joukkoon kuin nakutettu. Kaiken kruunuksi peitin kakun viipaloiduilla mansikoilla, joiden päälle laitoin vielä kiillettä. Täytyy sanoa, että kakku hurmasi koko poppoon.














20 -24 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka (käytin 20 cm vuokaa)
Pohja:
1,5 pkt Wilhelmiina-keksejä
60 g voita sulatettuna
Täyte:
1 prk mascarpone-juustoa
1 dl kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 prk kuohu- tai vispikermaa
6 liivatelehteä
0,5 sitruunan mehu
n. 0,5 l mansikoita
Päälle:
n. 1 l mansikoita
Kiille:
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Perkaa ja paloittele ensin täytteen mansikat. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa keksit, sulata rasva ja sekoita ne keskenään. Taputtele keksipohja vuoan pohjalle. Laita kulhoon mascarpone, jugurtti, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa niitä sähkövatkaimella sen verran että mascarpone notkistuu ja ainekset sekoittuvat keskenään. Vaahdota kerma. Kääntele kermavaahto juustomassan joukkoon varovasti. Sekoita mansikanpalat muutamalla pyöräytyksellä joukkoon. Liota liivatteet kylmässä vedessä, purista ylimääräinen vesi pois ja liota ne kiehautettuun sitruunamehuun. Kaada lopuksi juustomassan joukkoon. Anna hyytyä kylmässä seuraavaan päivään. Viipaloi mansikat ja lado ne vuokaan ennen kuin poistat reunavanteen. Kiehauta kiilteen vesi pienessä kattilassa, lisää hyytelösokeri ja anna kiehahtaa uudelleen. Nosta kattila liedeltä, sekoittele kiillettä aina välillä, kunnes alkaa hyytyä. Kaada varovasti kakun pinnalle tai levitä lusikalla. Anna kakun olla vielä hetki kylmässä.






12 kommenttia:

  1. Upea kakku! Mascarpone on kyllä niin hyvää ja sopii tällaisiin kakkuihin kuin nakutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, eipä se kakku kuvaushetkeä kauempin ehjänä pysynyt. Tykkään mascarponesta enemmän kuin tavistuorejuustoista, maku on täyteläisempi.Ei se kyllä ihme ole, kun siinä on hurjasti enemmän rasvaa!

      Poista
  2. Voih, näitä järjettömän upeita mansikkakakkuja!! :) Ensin oli Kääpiölinnan köökissä ja sitten Tarukin oli tehnyt, ja nyt vielä täälläkin... *mumsmums*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ollut mansikoista kakkua vielä tänä kesänä tehnyt, joten nyt oli sen aika. Muilla on näyttänyt olevan samoja ajatuksia!

      Poista
  3. On niin herkullisen näköistä taas! Tätä pitää kokeilla, kun omat mansikat alkaa kypsyä. Parin päivän sisällä pitäisi ensimmäisiä mansikoita saada; tänä vuonna sato myöhästyy vähän. Mascarpone ja Wilhelmiinat sopii varmasti täydellisesti tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kakku kyllä hiveli makuhermoja, oli sen verran hyvää. Se Wilhelmiina-pohja täydensi loistavasti makua. Sinä onnellinen, kun saat mansikkaa omasta maasta!

      Poista
  4. Ollaan käyty samoilla nurkilla mansikka-kaupoilla! Ne on ihan parhaita mansikoita!! Mä just otin muffinssit uunista ulos... annan vähän jäähtyä ja koristelen... tulee oikein tuotenäyte-postaus ;)
    Ihanaa kakkua! Tykkään mascaponesta, se on jotenkin pehmeämpää kuin tavallinen tuorejuusto.
    Hih... amme taitaa olla kovassa käytössä! Leivonnaisilla on hyvä houkutella porukkaa pois altaasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne mansikat on älyttömän hyviä, eikä niistä tule hävikkiä. luulen, että se mascarponen runsas rasva tekee siitä niin hyvänmakuisen. Tuo kakku ei kauan kerinnyt meillä vanheta, kun se meni parempiin suihin. Taas "täytyy" mennä poreammeeseen katsomaan illan viimeinen jalkapallo-ottelu, hoh hoijaa, kun ottaa koville tämä uusi allaselämä!

      Poista
  5. Namskista nam, ihana. Tuo mascarpone on ihan parasta, harmi kun ei saa vähälaktoosisena, mutta tungen sitä itsekin joka paikkaan, jos mahdollista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kanssa tuntuu sen käyttö koko ajan lisääntyvän, sitä käytetään italiassa myös kastikkeisiin, se pitäisi kyllä testata.

      Poista
  6. Onpa tosi kaunis kakku, pitää lisätä kokeilulistalle.:) Mascarpone on ihanaa! Löysin tänne Elämää Koivurannassa -blogin kautta ja jäin lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku on todellakin erittäin herkullisen makuinen. Oikein mukavaa Heidi, että löysit blogini, huomasin, että olet liittynyt lukijaksi, kiitokset sinulle siitä! ♥ Sunkin blogissasi näytti olevan ihania reseptejä, joten alanpa minäkin seurata sitä!

      Poista