lauantai 4. tammikuuta 2014

Hernekeitto

Meillä hernekeiton on aina tehnyt mun äiti, tähän on ollut syynä se, että meidän pojat eivät syö sitä ollenkaan, joten en sitten ole viitsinyt sitä keitellä ja tehdä samalla lapsille eri ruokaa. Äiti on aina tuonut mulle ja Isännälle tekemäänsä keittoa. Tänä vuonna kypsensin potkallisen joulukinkun hieman ylikypsäksi, nappasin siitä heti potkan pois ja laitoin talteen. Sitten kun kinkusta oli enää jämät jäljellä, oli aika ryhtyä hernekeiton tekoon. Herneet likoon edellisenä päivänä ja keiton kypsyminen liedellä kolmisen tuntia seuraavana päivänä, eipä siinä juuri muuta tekemistä ollutkaan. Kyllä oli hyvää itse tehty hernekeitto ja kinkun tähteiden käyttäminen hernekeittoon kannattaa jokaisen hernekeitosta pitävän tehdä. Olen laittanut reseptiin ne ainesosat sulkuihin, jotka voi halutessaan jättää pois ja muistathan, että voit tehdä hernekeitosta myös maukkaan kasvisversion!








500 g kuivattuja herneitä
2,5 -3 l vettä
1-2 sipulia, koosta riippuen
(1 porkkana)
(1 laakerinlehti)
(muutama maustepippuri)
(600 -800 g joulukinkun tähteitä tai jotain palvattua possun osaa)
n. 2 rkl suolaa
(1 tl sinappia tai 1 tl sinappijauhetta)
kuivattua meiramia maun mukaan 
Halutessasi tarjoiluun:
sinappia
hienoksi kuutioitua raakaa sipulia

Liota herneet kylmässä vedessä ja laita ne kattilaan ja kaada vesi päälle. Anna niiden liota seuraavaan päivään huoneenlämmössä. Pilko sipuli ja porkkana ja laita herneet kiehumaan liedelle liotusvedessään. Lisää joukkoon sipuli, porkkana, laakerinlehti, maustepippurit ja mahdollinen kinkun potka (jos käytät vain luutonta possua, lisää se vasta kiehumisen loppuvaiheessa). Lisää tarvittaessa vettä kiehumisen aikana, jos keitto sakenee liikaa. Anna keiton kiehua hiljalleen 2,5 -3,5 tuntia välillä sekoittaen, ettei se pala pohjaan. Lisää puolisen tuntia ennen keiton valmistumista kuutioitu possunliha, sinappi ja meirami joukkoon. Kun keitto on valmista, poista joukosta mahdolliset potka laakerilehti (ja maustepippurit). Lisää halutessasi lautaselle sinappia ja kuutioitua sipulia. Keittoa voi lämmittää ja syödä useana päivänä, se vain paranee vanhetessaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti