maanantai 13. tammikuuta 2014

Kalkkunanfilee paprika-juustotäytteellä

Kalkkuna on ihan parasta syötävää, kevyttä, täyttävää ja niin proteiinipitoista! Kalkkunan filee uunissa kypsennettynä, 36,7 % proteiinia sadassa grammassa, painii ihan omassa sarjassaan, täysin ylivertainen proteiinin lähde, kun lihoista puhutaan. Siitä siis jotain kivaa sunnuntairuokaa omenaisen perunamuusin kanssa. (Se meni kyllä niin päin, että ensin keksittiin fileestä ruokaa ja vasta sitten tuunattiin muusi kaveriksi sille!) Mulle oli jäänyt jostain kokkailuista Lidlin paahdettua paprikaa lasipurkissa pari kappaletta. Niistä saisi varmasti juustolla täytettynä makoisan täytteen fileelle. Halkaisin fileen (ei ihan toiseen reunaan asti), asettelin paprikat kauniisti alaosan päälle ja täytteeksi laitoin mielenkiintoisen näköistä juustoa, jota oli joululta jäänyt. Se oli nappivalinta, pehmeää, runsasrasvaista, voimakassuolaista, pinnalta ja sisältä homekypsytettyä Castellon Marquis-juustoa. En laittanut fileen halkaistuille pinnoille ollenkaan suolaa (enkä pippuria), koska sekä säilötty paprika, että juusto sisälsivät niin paljon suolaa, että ne suolaisivat fileen sisältä päin. Sitoa en osaa oikeaoppisesti, mutta kyllä siitä fileestä ihan asiallinen paketti ohuilla narun pätkillä saatiin. Fileen ohuen pään käänsin sen alle, jottei se kuivuisi kypsyessään. Halusin, että filee on maukas myös pinnalta, joten sivelin sen chipotle-maustekastikkeella, kiedoin kelmuun ja laitoin paketin kylmään maustumaan tunniksi. Kun otin paketin kylmästä, annoin fileen olla puolisen tuntia huoneenlämmössä, laitoin suolaa ja pippuria pinnoille ja otin niihin pannulla paistopinnat. Pidin filettä uunissa, kunnes lämpömittari näytti 69 astetta, koska foliopaketissa, johon sen laitoin, se jatkoi vielä kypsymistä 3 -5 astetta. Tiukka paketti ei päästänyt filettä kuivumaan vaan piti sen täydellisen mehevänä.










kalkkunan filee maustamaton (tuote on ilman suolaa)
2 punaista säilykepaprikaa valutettuna (esim. Lidl lasipurkki Freshina)
haluamaasi (voimakkaan makuista) juustoa sen verran kun paprikoihin mukavasti menee
sitomiseen narua
marinoimiseen chipotle-kastiketta
suolaa, mustapippuria myllystä

Halkaise kalkkunan filee niin, että toinen laita jää kiinni. Siirrä yläosa sivuun ja asettele paprikat fileen alaosan päälle. Täytä ne juustolla ja taputtele mataliksi. Laske yläosa kanneksi ja sido filee narulla tiukasti takaisin fileen muotoon, mutta käännä fileen ohut pää sen alle, jottei se kuivu. Sivele filee chipotle-kastikkeella joka puolelta ja kiedo se kelmuun. Laita paketti kylmään ainakin tunniksi.  Ota filee huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen pannulle laittamista. Kuivaa pinnat talouspaperilla ennen paistamista ja ripottele pinnoille kevyesti suolaa ja mustapippuria myllystä. Paista fileeseen paistopinta pinnoitetulla pannulla ilman rasvaa joka puolelle. Aseta paistomittari kalkkunan fileen paksuimpaan kohtaan, laita filee uuniin paistoastiassa. 
Kypsennä ensin 200 asteessa 15 minuuttia ja laske sitten loppuajaksi uunin lämpötila 150 asteeseen.
Ota file uunista, kun paistomittari näyttää 69 astetta ja laita se foliopakettiin. Filee jatkaa siellä vielä kypsymistä 3 -5 astetta, mutta pysyy erittäin mehevänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti