tiistai 22. lokakuuta 2013

Jauhelihakeitto - maukasta arkiruokaa

Jauhelihakeitto on arkikeittojen aatelia, kunhan sen maustaa hyvin. Mun jauhelihakeitto on ollut yleensä ihan perinteistä suomalaista mallia sisältäen perunaa, porkkanaa ja sipulia. Nyt päätin laittaa jotain uusia juttuja mukaan, hyvä oli että tein niin, tuli maukkain kirkaslieminen jauhelihakeitto, jonka olen ikinä tehnyt. Nuo pätkityt säilykepavut sopivat älyttömän hyvin keittoon ja timjami antaa sille hienon maun. Tosta määrästä tulee iso kattilallinen.








1 sipuli silputtuna
1 valkosipulin kynsi silputtuna
2 l lihalientä tai 2 l vettä ja 3 lihaliemikuutiota
8 perunaa paloiteltuna
2 -3 porkkanaa viipaloituna
1 punainen (suippo)paprika paloiteltuna
suolaa, mustapippuria
1 tl jeeraa eli juustokuminaa jauhettuna
1 tl sellerisuolaa
timjamia tuoreena tai kuivattuna
(chipotlea)
1 prk (400 g) vihreitä papuja paloina valutettuna

Kuutioi perunat, paloittele porkkana, sipuli, valkosipuli ja paprika valmiiksi. Kiehauta liemi. Laita sinne ensin porkkanat kiehumaan, lisää hetken kuluttua perunat ja paprika. Mausta liemi. Laita samanaikaisesti pannulle jauheliha kypsymään. Kun se on ryynimäistä, lisää sipuli ja valkosipuli. Anna kypsyä vielä hetki ja kaada keiton joukkoon. Lisää pavut vasta siinä vaiheessa, kun keitto on valmista. Älä kypsennä enää, kuumenna vain.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti