sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Perunasalaatti päärynällä

Meillä oli viikonloppuna vieraita ja noita purtavia miettiessäni päädyin salaattiosastolla taas kerran perunasalaattiin. Perunasalaatit tuntuu olevan mulle vähän niinkuin pakkomielle. Peruna on niin sopiva suomalaiseen suuhun, että todennäköisesti se maistuu kaikille. Tällä kertaa netissä surffatessani (Halutaan kokata - reseptit kaikille) löysin reseptin, joka sisälsi perunan lisäksi päärynää, punasipulia, kaprista, maustekurkkua ja smetanaa. Mielenkiintoinen yhdistelmä, en voinut olla kokeilematta. Tekovaiheessa se smetana näytti niin "tönköltä", että meinasin jo sekoitella joukkoon jugurttia tai kermaviiliä. Onneksi kuitenkin noudatin reseptin ohjeita, kun salaatti oli tekeytynyt jääkaapissa muutaman tunnin, se oli "notkistunut"  ihan normaaliksi ja maku oli taivaallinen! Ei mikään kevyt salaatti, mutta vierastarjottavien aatelia, arkioloissa tätä voisi kokeilla kermaviilistä. Päärynästä kannattaa valita hieman kovempi lajike, ettei se hajoa ja vetisty liikaa. Muistathan, että perunasalaatin voi mainiosti tehdä tähteeksi jääneistä perunoista tai vähän nahistuneet pehmenneet perunat voi keittää salaattiin. 








10 keskikokoista keitettyä perunaa
2 suola- tai maustekurkkua
2 pienehköä punasipulia
2 pientä valkosipulin kynttä
2 suurta päärynää
6 rkl kapriksia
4 prk smetanaa
1 tl suolaa
2 tl juoksevaa hunajaa

Laita ensin smetana kulhoon ja mausta se suolalla ja hunajalla. Kuori perunat, kuutioi ne ja lisää joukkoon. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli ja lisää ne kulhoon. Seuraavaksi kuori ja kuutioi päärynä ja lisää salaattiin. Laita valutetut kaprikset työlaudalle ja silppua ne terävällä veitsellä pieniksi. Lisää ne joukkoon. Sekoita salaatti huolellisesti, tarkasta maku ja lisää suolaa tarvittaessa (lisäsin  vielä yhden teelusikallisen). Anna makujen tasoittua kylmässä muutama tunti.


2 kommenttia:

  1. Siis kertakaikkiaan taivaallisen makuista. Suorastaan sairaalloisen hyvää.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä, kai ne ovat nuo smetana ja päärynä, mitkä erottavat tämän "tavisperunasalaateista" !

    VastaaPoista