lauantai 14. joulukuuta 2013

Broileri-aurajuustopiirakka

Mun isällä on tänään nimipäivä, leivoin hänelle tämän piirakan lahjaksi. Soitin äidille aiemmin ja kysyin, voiko piirakkaan laittaa broilerin fileesuikaleiden lisäksi aurajuustoa. Hän sanoi, että voi, mutta älä laita sitä päällimmäiseksi, pistä vähän piiloon. Isä ei siis pidä aurajuustosta. Laitoin sinne piirakkaan broilerin fileesuikaleita, sipulia, persikkaa, aurajuustoa PIILOON ja juustoraastetta päälle. Liemen tein creme fraichesta, kermaviilistä ja munista. Pohjaan laitoin rasvan ja vehnäjauhojen lisäksi perunamuusijauhetta ja kaurahiutaleita. Piirasvuoka oli halkaisijaltaan 28-senttinen. Leivitin sen korppujauhoilla ennen kuin levitin pohjataikinan vuokaan. Vein piiraan suoraan uunista äidille ja isälle kahvipöytään, kun heillä oli vieraita. Hiukan jännitti, millainen tuo itsekeksimä tekele mahtoi olla, joten soitin myöhemmin ja tiedustelin asiaa. Piirakka oli kuulemma ollut tosi herkullista, isä oli ottanut santsipalankin. Mulle on jätetty pala, että saan huomenna itsekin maistaa sitä. Enpä tiedä, paljastetaanko isälle ikinä tätä suurta nimipäivähuijausta!








Pohja:
150 g voita tai margariinia pehmeänä
1 tl suolaa
1 dl perunasosejauhetta
1 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
tilkka öljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
1 sipuli paloiteltuna
3 persikan puolikasta (mehussa) kuutioituna
1/2 pkt aurajuustoa
Päälle:
2 dl creme fraichea
2 dl kermaviiliä
2 munaa
suolaa, mustapippuria myllystä
Pinnalle:
1 dl juustoraastetta

Leivitä korppujauhoilla n. 28 senttiä halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka. Sekoita pohjataikina hyvin ja taputtele se vuoan pohjalle ja ohuelti reunoille. Paista pannulla öljytilkassa miedolla lämmöllä broilerin fileesuikaleet ja sipuli. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä lämpimänä pohjalle. Lisää seuraavaksi persikat ja aurajuusto murusteltuna. Sekoita creme fraiche ja kermaviili. Mausta seos ja kaada se tasaisesti vuokaan joka puolelle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista piirakkaa reilu puoli tuntia 200 asteessa. Ota uunista ja anna vetäytyä hetki. Tarjoa lämpimänä.



2 kommenttia:

  1. Kiitos,piirakka oli tosi hyvää,
    epäilemme että sulle olis pala jäänyt! Terveisin kahvivieraat R&S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä yhden palan maistaa sain, ihan hyvää se oli, pohjaan olin erityisen tyytyväinen ja aion kokeilla tuota pohjaa johonkin toiseenkin piirakkaan!

      Poista