maanantai 2. joulukuuta 2013

Ihannekakku - perinneleivonnainen parhaimmillaan

Tämä kakku on ensimmäisiä leivonnaisia, joita muistan äitini leiponeen. Myös mun tädin vakioleivonnaisiin ihannekakku on kuulunut aina. Resepti on ikivanha, se on peräisin edesmenneeltä isoäidiltäni, jonka vakioleivonnaisiin kakku kuului. Äiti muistaa mamman leiponeen kakkua suurinpiirtein aina, kaksi kappaletta aina viikonlopuksi. Äidin resepti on ollut mulla kauan ja olen joskus muinoin kakkua tehnytkin. Tämä on yksi parhaista vaaleista kahvikakuista, jota olen koskaan maistanut, makua vaan on ihan kohdallaan. Kakun voi maustaa raastetulla sitruunanakuorella, raastetulla appelsiinin kuorella, ananaksella, vaniljalla tai marmeladilla, näin lukee äitini reseptissä. Äiti on aina tehnyt kakun siihen perinteiseen rengasvuokaan (täältä voi kurkata vuoan). Uskokaa tai älkää, uskaltauduin silti kokeilemaan Kotiliedessä ollutta ihannekakkureseptiä, koska sillä reseptillä näytti tulevan vähän isompi kakku ja mun oli ihan pakko päästä testaamaan tuliterää suurta rengaskakkuvuokaani, jonka tilasin netistä. Nyt voin sanoa, että molemmat reseptit toimivat (eipä niillä paljon eroa olekaan), 4:n munan reseptillä tulee hieman isompi kakku (kuvissa tämä kakku), joten laitan tähän molemmista ohjeet.







Äidin/isoäidin resepti:
3 munaa
2 1/2 kkp sokeria
300 g vehnäjauhoja
2 -3 tl leivinjauhetta
150 g voita tai margariinia sulana
1 kkp vettä

Kiehauta vesi ja voi. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jauhoseos sihdaten. Lisää lopuksi vesi -voiseos ja mahdolliset muut aineet. Iso rengasvuoka. Lisäksi esim. ananasta, vaniljaa, appelsiinin tai sitruunan raastettu kuori tai marmeladia. Paista kakkua 190 asteessa noin 45 minuuttia.

Kotilieden resepti:
1 1/2 dl vettä
200 g voita
4 munaa
5 1/2 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 sitruunan raastettu kuori
2 tl vaniljasokeria

Kiehauta vesi ja voi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Raasta hyvin pestyjen sitruunoiden kuori. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Lisää vesi -voiseos, sitruunankuoriraaste ja siivilän läpi seulottu jauhoseos. Kaada voideltuun ja leivitettyyn 2,5 litran rengaskakkuvuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin tunti.


2 kommenttia:

  1. Joulupöytään leivoin tuota Kotilieden reseptin Sitruunakakun ja totisesti vei kielen mennessään. Tässä siis uusi vakiokakku valikoimaani, kiitos Eija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan perusaineista tehty kakku, mutta kun palaset ovat loksahtaneet kohdalleen, tuloksena ihan käsittämättömän hyvä maku!

      Poista