tiistai 10. joulukuuta 2013

Kalkkunan fileerulla kaksoismarinoituna

Kalkkunan fileerulla on kevyttä, vaivatonta ja herkullista syötävää. Normaalisti tulee  vaan tuupattua paistovahdillinen rulla uuniin ja nautittua se jonkun kastikkeen kera. Tällä kertaa päätin kokeilla jotain vähän erilaista (mutta helppoa), joka kävisi juhlapöytään. Halusin, että se sopisi jouluun, mutta ihan yhtä hyvin vaikka kevään juhlapöytään. Inkivääristä (muistathan, että säilyy pakastimessa!) ja fariinisokerista lähdin rakentelemaan ensimmäistä marinadia. Laitoin pakastepusseja kaksi päällekkäin, tein marinadin suoraan sinne, laitoin rullan perään, suljin pussin ja heiluttelin sitä vähän, että marinadi tarttuisi tasaisesti rullaan. Sitten koko komeus jääkaappiin vuorokaudeksi maustumaan. Seuraavana päivänä paistoin rullan, annoin sen jäähtyä, siivutin sen ja asettelin siivut kauniisti tarjoiluastiaan. Sitten tein toisen marinadin, jossa pääosissa oli tuore persilja, hunaja ja sitruuna. Sen kumosin tarjoiluastiaan siivutetun fileerullan päälle. Toisen marinadin ei tarvitse antaa olla kuin 15 min - 1/2 tuntia ja sitten voi viedä tarjoiluastian pöytään. Ihanan makuista ja näyttävän näköistä, erittäin helppo valmistaa, joten meidän joulupöytään ja muihin juhlapöytiin kalkkunan fileerulla löysi nyt arvoisensa reseptin!














1 (1 kg) kalkkunan fileerulla
inkiväärimarinadi:
5 viipaletta inkivääriä pilkottuna
1 rkl fariinisokeria
1 tl cayennepippuria
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2 rkl sweet chilikastiketta
1 rkl soijakastiketta
2 rkl öljyä
persiljainen marinadi:
2 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
hiven suolaa
hiukan puristettua sitruunan mehua
korianterin siemeniä morttelissa murskattuna
tai
pippurisekoitusta myllystä
1 dl persiljasilppua
(tilkka kylmää vettä ohentamiseen tarvittaessa)

Laita pari suurehkoa pakastepussia päällekkäin ja laita inkiväärimarinadin ainekset suoraan pussiin. Sekoita marinadi ja laita kalkkunan fileerulla pussiin. Sulje ensin sisempi pussi ja sitten ulompi pussi. Pyörittele marinadi joka puolelle fileerullaa. Anna rullan maustua kylmässä seuraavaan päivään. Paista se ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Siivuta rulla ja asettele hieman limittäin tarjoiluastiaan. Sekoita persiljainen marinadi ja kaada se tasaisesti siivujen päälle. Anna marinadin maustaa siivuja 10 -15 minuuttia ja vie tarjolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti