lauantai 9. marraskuuta 2013

Lohikedgeree - melkein intialaisittain

Hetki sitten syötiin pieni, nopea iltapala, minä ja kolme miestä. Eräs meidän kavereista poikkesi iltaa istumaan ja yllättäin ovesta tupsahti myös rakas appiukko. Isäntä oli savustanut lohifileen palan, joka oli vielä hieman lämmin, joten siitä nopeasti jotakin rakentamaan. Päädyin intilaiseen lohikedgereehen vähän soveltaen. Mulla oli edellispäivältä jäänyttä kypsää riisiä, joka ei kyllä ollut basmatia, mutta siitä viis. Sitä paitsi arvion, että sitä ei ole tarpeeksi. Jääkaapissa näytti olevan keitettyjä perunoita, pari perunaa voisi laittaa mukaan. Normaalit sipulit, herneet, munat ja mausteet mulla oli kotona, rusinoitakin olis voinut laittaa, niitäkin kedgereessä käytetään. Ei rusinoita tänään, ehkä ensi kerralla. Kun riisi, perunat ja lohi olivat kypsiä, iltapala valmistuisi alta aikayksikön. Persijaa tai korianteria mulla ei ollut, mutta siihen tämä homma ei kaatunut. Kaikki meni, ei jäänyt murustakaan ja miesväki näytti oikein tyytyväiseltä, iltapala oli oikein onnistunut ja sitä paitsi näin hävikkiviikolla tämä on hyvä resepti hävittää kypsän riisin ja perunoiden tähteet!




tilkka oliiviöljyä tai kirkastettua voita
1 tl kurkumaa
1/2 tl currya
1 sipuli silputtuna
2 keitettyä perunaa
2 dl kypsää riisiä
n. 400 g savustettua lohta
1 1/2 dl pakasteherneitä
4 keitettyä kananmunaa
persiljaa tai korianteria

Laita öljy pannulle ja mausteet perään. Lisää sipuli ja kuullota sitä hetki. Lisää seuraavana kuutioidut perunat ja riisi. Kun ne ovat lämmenneet lisää lohi ja herneet. Tätä kedgereetä ei tarvitse kypsentää ihan kuumaksi, se on parhaimmillaan tarjoiltuna haalean lämpöisenä. Lisää viimeiseksi lohkotut munat ja tarjoa heti. Voit halutessasi koristella ruoan persilja- tai korianterisilpulla tai sekoittaa sen ruoan joukkoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti